Mitähän tässä tilanteessa oikein tekis? Mulla on lapset 8kk, 3v ja 5v. Oon ollut kotona esikoisen syntymästä asti ja nyt alkaa olee pinna niin kireellä koko ajan, et ois parempi lähtee töihin. Mut ongelmana onkin, kun tuo pienin on noin pieni vasta ja en halua vielä vuoden ikästä laittaa päiväkotiin. Mies suostuis jäämään lasten kans kotiin, mutta sen hoitaminen on sellasta et mua arveluttaa jättää niitä sen kans. Mies ei vahdi lapsia niin paljon, ja hoitaa muutenkin vähän miten sattuu. Me asutaan metässä, kun mies painosti mut tänne. Jos asuisin siellä, missä ennen oltiin. Jaksaisin olla kotona vielä pidempään, mutta täällä kun ei noille isommille ole mitään virikkeitä ja keskenään sit aina leikkivät ja tappelevat. Kerran viikossa ne käy kerhossa, mut se on liian vähän. Pelkään myös, ettei esikoinen opi olemaan omaikäistensä kanssa, kun kerhossakin vaan leikkii pikkuveljen kanssa. Ennen oli siellä yksinään ni meni paremmin. Oon ollut jo lähdössä tästä monet kerrat. Ja musta tuntuu et toteutankin sen kesällä, mut mietin, et jos olisin vielä koittanut tota töihinmenoa, jos se piristäis. Mieskin on sellanen, joka vaan puhuu, et muutetaan ja se ei kuitenkaan tule tästä ikinä lähtemään. Eikä mies välitä edes omasta ulkonäöstään, lähtee aamulla liikkeelle sen näkösenä ku sattuu heräämään. Toi ottaa mua päähän ihan älyttömästi. Ja muutenkin mua on alkanut miehen luonne ärsyttämään kauheesti, joka johtuu suurimmaks osaks tosta mitä mies teki asumisen suhteen mulle. Vai pitäiskö laittaa nuo lapset päiväkotiin ja mies olis pienimmän kans kotona, et jos jaksais sitä vahtia pelkästään paremmin ja isommat sais muuta puuhaa päiviks? Mut siinäkin on se, mutta etten haluis laittaa niitä tämän paikkakunnan päiväkotiin ja työpaikkakunnalta tuskin sais niille paikkaa. Miehellä on myös oma firma, jota pyörittää 24/7 ja sekin on jatkuvasti riitojen aiheena. Voi että on pitänyt ihminen joutua ahtaalle. Mitä te tekisitte mun asemassa?
Kaipaan neuvoja...
pää hajoo
7173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Heippa!
Teet niinkuin sinusta tuntuu parhaalta,mutta jos haluat palautetta,niin...-->
Minusta sinun kannattaisi laittaa lapset päiväkotiin. Itsekin olen laittanut ennen vuoden ikää,koska oli rahallisesti pakko palata töihin..Ja tietysti myös sen sosiaalisen puolenkin vuoksi oli mukava mennä töihinkin....
Ja jos miehelläsi on yritys 24/7,en pitäisi lasta kotona senkään vuoksi.. Meillä on mies kotoa pois koko viikon(ajaa rekkaa),tulee viikonloppuna kotiin pyörähtämään,ja taas maanantaina lähtee ajoon,joskus myös jo su-iltana..Yritä puhua miehesi kanssa asioista,ero ei ole ratkaisu aina,vaikka joskus se tuntuisikin helpommalta ratkaisulta..
Lapset kasvaa ja kehittyy koko ajan. Lapset pärjäävät hienosti päiväkodissa,on virikkeitä, kavereita,ja saadaan uusia kavereita. Samalla voi tutustua itse toisten lasten vanhempiin,joiden kanssa oma lapsi leikkii siellä..Näin kävi myös minulle..
Minusta oli mukava saada uusi ystävä,jonka kanssa voin puhua kaikesta..Ja lapset tykkäävät leikkiä toistensa kanssa..Mutta ainahan se ei ole mahdollista tutustua keneenkään,ja se on aika paljon sinusta itsestäsi kiinni.
Mitä tuohon korvessa asumiseen tulee,niin mekin asumme maalla..Matkaa kaupunkiin on reilu 9 km,joten auto tarvitsee olla tietysti,jo työmatkojenkin takia.Mutta itse asun mielummin maalla kuin keskustan hulinassa :/ Mutta jokaisella on omat halut missä haluaa asua ja olla..
Oletko puhunut miehesi kanssa muuttamisesta lähemmäs keskustaa ym??Ja kertonut hänelle hänen ulkonäöstään??Kuinka on siihen suhtautunut,jos olet siitä sanonut hänelle??Tsemppiä ja voimia!!!
Tämä on just tätä..no mutta mitäs sitä enää fiksuja neuvoja antamaan kun on paskat jo housussa(lapset tehty). Ei voi käsittää ihmismielen typeryyttä että niitä lapsia lykätään maailmaan ja sitten voivotellaan millaista elämä on.
"Voi että on pitänyt ihminen joutua ahtaalle."=voi että olet ajanut itse itsesi ahtaalle.
Mies oppii lastenhoidon, kun vain jätät heidät hänelle päiviksi. Olethan sinäkin oppinut. Eikä hänen tarvitse tehdä aina kaikkea samoin kuin sinä. On montakin hyvää tapaa tehdä asiat. Suosittelen sitä, että mies jää kotiin. Ehkä hän silloin oppii arvostamaan sinun työpanostasi viimeisen viiden vuoden aikana.
Samaa mieltä olen siitä, että mies saisi jäädä kotiin lasten kanssa. Ei liene haittaa, että hoitaa erilailla kuin sinä, pääasia on, että ruokkii lapset ja vaihtaa vauvan kuiviin aika-ajoin :) Metsässähän luulisi virikkeitä olevan todella paljon! Mielikuvitus vain laukkaamaan, majaa rakentamaan, lumisotasille, tms. :)
Ymmärrän, itselläni hieman samansuuntainen tilanne. Asutaan miehen työn vuoksi ns. metsässä, eikä toiveita poismuutosta ole. En ole sopeutunut paikkakunnalle ja asumiskuvioon niin hyvin kuin oletin. Olosuhteet täällä oli hyvin tiedossa jo useamman vuoden seurustelun ajalta, mutta eipä käytäntö aina kuvitelmaa vastaa. Tottakai tästä voi syyllistää aloittajan ja allekirjoittaneen kaltaisia ihmisiä, itse ollaan tilanteeseen itsemme "ajettu"... mutta luulisi että silloinkin voi pyytää tukea ja apua, eikä tarvitse mennä nurkkaan häpeämään, niinkuin jonkun kommenteisa tuli mieleen.
Omasta kokemuksestani sanoisin että aloittajan kannattaa tutkailla tuntemuksiaan tarkasti: tyytymättömyys omaan elämäntilanteeseen voi heijastua herkästi parisuhteeseen ja yhtäkkiä alkaa tuntua että on mennyt yhteen maailman suurimman törpön kanssa...Eli liian pienet kuviot saa pipon kiristämään ja sinänsä ihan ok-kumppani alkaa tuntua olevan ulosheittämistä vaille. Mulla ainakin oma seinät laatuu päälle-fiilis oireilee niinkin että alan syyttämään mielessäni miestä asumistilanteestamme, vaikka asia oli tiedossani monen monta vuotta ja olisin voinut valita toisin eli kumppanin jonka työn vuoksi en olisi joutunut muuttamaan. Ainakaan tällaisiin olosuhteisiin, joissa mm. anoppi häärää pihapiirissä :O
Oman elämän hankkiminen on maaseutuasumisessa noussut arvoon arvaamattomaan: olen ollut kaupunki- ja työelämävuosina laiska laajentamaan elämänpiiriä, mutta maalla asia on toisin. Olenkin viritellyt erinäisiä kontakteja ja aktiivisesti pyrkinyt tutustumaan samassa elämäntilanteessa oleviin. Onpahan joku kohtalontoveri... Väillä nyppii olla usein menossa jonnekin niitä ihmiskontakteja hakemaan, mutta jos ei kotipihassakaan kerään ole, sitten on mentävä. Onneksi pidän autoilusta...
Hienoa jos ap:n mies on vamis hoitamaan lapsia. Älä aseta liikaa paineita miehen lastenhoitotaidoille JOS kysymys ei ole mistään lasten turvallisuutta vaarantavasta leväperäisyydestä. Moni äiti saa arjen pyörimään miestään näppärämmin kun takana on kuukausien ja vuosien harjaantuminen. MIehesi harjaantuu ajan myötä kun pyörittää itse arkea.
Tai jos haluat hoitaa asiat omalla tavallasi, päätä vaikka että hoidat nyt 8kk ikäisen lapsenne tiettyyn ikään kotona ja sen päätöksen tueksi laajennat omia ympyröitä jotta jaksat. Jonkinlainen deadline voi helpottaa oloasi kun tiedät että kotonaolemiselle on raja, vaikka se että nuorin lapsi on 1v tai 1,5v. Sitten kun "määräaika" täytyy, olet vapaa harkitsemaan mitä teet.
Tossun alla kirjoittajalle tiedoksi, että lapsiani en ole katunut päivääkään. Kyse ei ole siitä. Teen paljon töitä lasten eteen ja panostan heihin kaiken mahdollisen.
leimasin: Olen sanonut miehelle noista asioista, mutta hän vain sattuu olemaan luonteeltaan sellainen, ettei vaan välitä itsestään ulkonäöllisesti yms. Itse olisin aivan onnessani, jos meiltä olisikin kaupunkiin matkaa tuo 9 km. Meillä on kuitenkin matkaa 60 km kaupunkiin. Tykkään kyllä autolla ajamisesta, mutta voisi nuo palvelut olla lähempänä, kun tuolla paikalla kuitenkin ollaan.
Sitä mä en ymmärrä, et miks kaikki ihmiset aina mainostaa maaseutua lapsiperheelle, kun kuitenkin ihmisiä on erilaisia. Eikä kaikki voi mennä saman kaavan mukaan tai tykätä samoista asioista.
Olen nyt ajatellut jäädä vielä kotiin, kun pieninkin on niin pieni vielä ja mun perään. Vaikka töihin lähteminen houkuttais. Sen vaan tiedän et tulisin sit katumaan, kun laittaisin työn etusijalle. Mut tää meidän parisuhde on mietinnässä, kun tää on ollut jo vuosien ajan sellaista riitelyä ja kumpikin yrittää vuorollaan päästä toisen yläpuolelle. En ole todellakaan tossun alla. Miehestä löytyy hyviäkin ominaisuuksia, kuten antaa mun tehä ihan mitä vaan mieleen tulee. Talousasioissa mies vaan tuntuu päättävän enemmän, koska hänellä on rahaa, vaikken siitä pidä...
Ja osaan keksiä lasten kanssa kyllä tekemistä ulkona, mutta jos päivästä toiseen on aina samaa, niin se alkaa tuntua puulta. Olen myös hoitanut lapsemme aina itse. Lapset ei ole olleet hoidossa edes yökylässä kuin vanhin kaks kertaa elämänsä aikana.
Mutta tiesin jo tänne tullessa etten tänne halunnut muuttaa, mutta mies osasi olla silloin todella ilkeä mua kohtaan ja se hangertaa edelleen meidän välejä. Tosin mies ei näe mitään vikaa itsessään.
pakkaa kamat ja lähde, maaseutu ei ole kaikkia varten. on ihanaa päivällä kertsin tai rivarin hiekkiksella jutskata muitten äitien kanssa ja olla vaaan. voit käppäillä kauppaan lasten kanssa,tehä muutakin kun käpylehmiä. oon itte henkeen ja vereen maalaistyttö vaikka olen ekat 15v elänyt kotkan ydinkeskustassa,niin maalta ei minua saa pois.harmi kun maaseutu pakenee meitä,naapurista lähti lehmät samana kesänä kun muutettiin tänne. meiltä on matkaa lähikauppaan n. 8km mutta kaupunkiin n.25. mulla on heppa ja kolme koiraa,ja 2,5v tyttö. tee niinkuin sun sydän sanoo.se on sun elämä.kun sinä oot onnellinen,lapsetkin ovat :D voimia sinne teille