Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

IFK – ISÄNMAALLINEN FINAALI

Stadinpukki

Pukki on skrubannut tälle petopalstalle aika tasan 6 vuotta ja statistiikasta
tsiigattuna ilmeisesti yli tuhat viestiä on tullut naputeltua suoraa asiaa Ifk:n
legendaarisen brändin edesottamuksista.

Olen monena vuotena luvannut olla eturivissä kansanjuhlassa stondaamassa ja dokaamassa stadin maljoja jos ifk voittaa mestaruuden ja tänä vuonna se on enemmän kuin lähellä. On oikeastaan aivan sama kumpi jengi tulee vastaan, mutta Blues olisi enemmän pukille mieleen, ettei tarvitsisi lähteä dallaamaan keskisuomeen tsiigaamaan finaaleja. Lisäksi Karalle soisi tämän tilaisuuden palata parrasvaloihin..

Onneksi pukilla on hyvät suhteet sekä espooseen että jyväskylään ja tästä syystä kaikki matsit tsiigataan kymmenen isänmaallisen Ifk-karjun voimin aitiopaikoilta.
Pukki on todella ylpeä että Ifk dallaa jälleen 12 vuoden tauon jälkeen finaaleihin
julistamaan jääkiekon perinteisiä arvoja sekä ihanteita. Tämä tapahtuma ja show palvelee eniten sekä nyt että tulevaisuudessa lajia nimeltään jääkiekko.

Mikke Granlund nousi playoff-otteluiden pistepörssin kärkeen tehoilla 5 8=13 ja Petrell jakaa maalipörssin kärkipaikan seitsemällä osumallaan.
On ollut huikeaa tsiigailla näidenkin karjujen peliä. Yhtään heikkoa lenkkiä ei jengissä olla tällä kaudella nähty ja nyt tälläkin palstalla skeidaa skrubaavien landien on aika nöyrtyä ifk:n eteen ja pyytää kaikkea sanomaansa anteeksi. Jumala voi aina armahtaa, ifk ei ikinä – ja tämän ovat hiffanneet kaikki vastustajatkin tällä kaudella heidän poistuessaan kyyneleiden valuessa poskipäiltä taistelutantereelta itseluottamuksen ja miehisyyden menettäneinä kalpeina vellibyysina.

Jos ja kun siis Ifk voittaa tämän kauden mestaruuden pukki voi hyvillä mielin sulkea sanallisen arkkunsa lopullisesti kuuden vuoden skrubailun jälkeen ja muuttaa pysyvästi Argentiinan tulikuuman auringon alle. Jengi on ottanut pukin nekkailusalin myös hyvin vastaan ja päivässä treenaajia on jo 15-20. Lisäksi pukki on pystynyt palkkaamaan yhden osa-aikaisen valmentajan, joka duunaa asiat, pukin ollessa itse poissa mestoilta. Toivotaan, että saisin jossain välissä pyydettyä jonkun entisen isänmaallisen nekkailijankin tsiigaamaan mestoja sinnepäin. On oikeasti hienoa tsiigata sitä ainutlaatuista asennetta, kun köyhät latinonuoret laittavat kaiken likoon unelmansa puolesta. Siinä olisi meille kaikille opittavaa. Nykyäänhän innostuneimpia näyttävät olevan taas Suomessa ainoastaan vanhemmat roudatessaan ylipainoista lastaan 24:ään eri harrastukseen viikossa. Kaukana ovat päivä päivältä enemmän ne ajat, kun skidit oikeasti olivat oma-aloitteisia ja harrastivat piha- ym pelejä.. Sääli sinänsä..

Onneksi Argentiinassa asiat ovat vielä siten, miten ne Suomessakin olivat vielä n. 30 vuotta sitten. Tarkoitan tällä sitä, että perhearvot ovat tärkeitä ja katolilaisuus uskontona takaa hyvät elämän arvot toisin kuin esim mistään välittämätön buddhalaisuus aasiassa tai suomalainen vihervasemmistolainen piilokommunismi. Jalkapalloahan nuo myös pelaavat aivan joka mestassa ja uskon todella, että mikä tahansa tuolla budjaava puulaakijoukkue pärjäisi aivan varmasti myös veikkausliigassa. Niin hyviä pelejä ja pelaajia olen siellä nähnyt ja toki myös muutaman eurooppalaisen agentin kanssa olen skrubannut.

Pukki siis stondaa toivottavasti viimeisen kerran tällä sotatantereella suoraselkäisenä karjuna miekka hadussa ja kilpi rinnassa ylpeänä aatteen, historian sekä legendaarisen brändin vieressä. Voitolla kunniaa, häviöllä häpeää – niin yksinkertaista se nyt vaan on.

En gång Ifk, alltid Ifk
Stadinpukki

22

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nyrkkeilevä Nico

      Hei mut eix HIFK tarkoita Hintit Ilman Fyysistä Kuntoa!
      Iloitse sä sitt siitä vaan. Oikee puppelijengi taitaa olla punamekot, jeeeeeeeeeee!

      • rokkijannu

        Hyvä Nico, hienosti sä vedät. Kommenttisi on jopa pidempi kuin paras koulussa kirjoittamasi aine "Minun perheeni". Paljon tosin samoja sanoja, esim. minun isi on hintti, minäkin olen puppeli, joka tykkää pitää mekkoja". Jatka vaan Nico samaan malliin, sä olet niin taitava...


    • maikki_92

      Et voi lopettaa pukki !!!!!!!!!!
      Miten jaksais enää muuten näitä nettisiuja lukee? olet ykkönen älä
      lopetea, pliis :(

    • Eeti.

      Amen.

    • Kärppä.

      Älä HÄPÄISE meitä Kärppäfaneja!! Pyydän nöyrästi anteeksi tämän mielisairaan puolesta, kuten me muut huomaamme hän ei ole terve!

    • kisustad

      oikeesti. hifki voitti mut älä mee stadinpukki sinne kauas. me tarvitaan sua

    • stade 45

      Kaikki kunnia nyt finaaleissa oleville joukkueille pelissä on ollut kovaa yritystä ja vaarallisia tilanteita. On vain todettava että ikävä kyllä liigan taso on tippunut viimmeisten vuosien aikana. Itse olen ollut jäkis fani 35 vuotta ja käynyt katsomassa pelejä livenä noin 20-30 joka vuosi. Tänä vuonna olen ikäväkseni huomannut että fiilis alkaa hiipua. Vauhtia piisaa mutta taito on kyllä kaukana parhaista vuosista. Enkä ole ajatuksieni kanssa yksin moni muukin on samaa mieltä.Toivottavasti taito on nousu suunnassa ensi vuonna.

    • <<<

      VEIKKAAN ETTÄ HUOMENNA IFK VIE 0-3 JA KUUNTELEN MATSIA RADIO SUOMESTA..IFKOOSTA ON TULLUT VUOSIEN SAATOSSA HIENOJA PELAAJIA MATTI HAGMANISTA ESA PELTOSEEN JA RIIHIRANTAAN...

    • Kaiken nähnyt

      Kulunut kausi ja käynnissä olevat "finaalit" ovat kaikkien aikojen pohjanoteeraus.
      Näkemieni finaalien taso on karmaisevan heikko. Kaksi tasapaksua ryhmää, jotka eivät 10 vuotta sitten olisi menestyneet finaaleissa saatikka päässeet edes säälipleijarereihin (jos sellaisia olisi järjestetty).

      Blues on vitsi mutta niin on myös Hifukat. Esitän SM-liigan johdolle, että tänä keväänä jatetaan ainoastaan hopeamitalit ja julistetaan viime kauden mestari TPS hallitsevaksi mestariksi.

      Sanalla sanoen: finaalien taso hävettä!

      • Sokea todistaja?

        Siellä on silti tämän kauden 2 parasta joukkuetta pelaamassa...

        Viime kauden mestarijoukkue ei olisi pärjännyt 10 vuotta sitten karsinnoissakaan (mikäli sellaisia silloin olisi järjestetty).

        Koska SM-liigan johto on alkanut lukemaan Suoli24:n keskustelupalstoja? Sun kandeis ehkä laittaa palautteesi suoraan SM-liigalle, eikä tänne.

        Ps. Tepsukoillahan on ensi kauden joukkue melkein jo kasassa... vain pakit puuttuvat...


    • Hannu.

      Kuinka ales voi vajota kateellisuudellaan!!

      Nim.merk
      Turku Pois Suomesta

    • meggolande

      Juhliiko pukki tänään ? Taitaa olla orgasmi tuloillaan kun olet mestaruudetsa niin kauan jauhanut !

    • What a Shame

      Kaikkien aikojen heikoimmat finaalit. Jopa Jyp oli vähemmän huono kuin tämän vuotisen sarjan viimeisen pelin voittanut kehno ryhmä.

      Kyllä on alas vajonnut suomalainen jääkiekko. Tämä koskee kyllä kaikkea urheilua Suomessa. Suomi ei ole enää urheilukansa - eikä varsinkaan lätkäkansa.

      Hävettää!

    • <<<<

      HIFKIN MESTARUUS OLI KIEKKOKAUDEN 2010-2011 PARAS TEKO.

    • pikkujuti

      *HIFKIN MESTARUUS OLI KIEKKOKAUDEN 2010-2011 PARAS TEKO.*


      Ei ollut ansaittu mestaruus, tylsä ostojoukkue.
      Tappara SM2012
      T:Jyrki

      • miää

        Ja tapparan kahvaaminenko ei ollut tylsää?


    • Vellibyysa landelta

      Stadinpukki hei, voihan näitä juttuja myös kirjoittaa sieltä Argentiinan kuuman auringon alta. Et kai ole vielä eläkkeelle menossa?

      Kanssasi on ollut mukavaa vääntää ns. sanallista säilää kaikkien näiden vuosien aikana.

      No hehheh, nähtäväksi jää et kestääkö HIFK:n seuraava mestaruus toiset 13 vuotta!?

      Mutta, Suomen jääkiekon mekka on silti vielä Tampereella...:-)

      • mestari442

        ei pukki vastaa. pelkurihan se on ollu aina. mikkihiireksi syntynyt kontulan entinen ongelmanuori joka ei uskalla uhota kuin täällä.


    • Juppe.

      He he... vituttaako sua vieläkin mestari442 että pukki kyykyttää sua aina 6- 0!?

    • möllerin tupla

      Pukilla taitaa tulla orkut kun mm kiekos Granlund ja Rudi ratkasee kaksin otteluita. Eiks ne olekkin hifkin kiekkokoulun tuotoksia?

      • koiranleuka

        Mikke ja Rudi. Pistepörssin kaks ensimmäistä näissä kisoissa. Jos haluu oikeita pelaajia mm-kisoihin niin kandee katsella hifkin suuntaan. Nytkin puolet suomen maaleista hifkiläisten tekemiä. repikää siitä ;-)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2454
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2153
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1808
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1601
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1576
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1545
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1498
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1309
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      40
      1237
    Aihe