Valoilmiö hämmästytti Suomen taivaalla 5.4.2011 22:39 | Päivitet

Valoilmiö hämmästytti Suomen taivaalla
5.4.2011 22:39 | Päivitetty: 6.4.2011 8:01 | Kommentit A A
STT–HS
RUOVESI. Osassa eteläistä Suomea eilisiltana hämmästystä herättänyt valoilmiö saattoi Ilmatieteen laitoksen mukaan olla tulipallo eli kirkas meteori.

Tulipallo palaa ilmakehässä, eikä putoa Maan pinnalle.

Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen taivaalla lentävästä palavasta kappaleesta hieman ennen yhdeksää illalla.

"Illalla Pirkanmaalla oli selkeää ja taivas oli hyvin näkyvissä", kertoo päivystävä meteorologi Paavo Korpela Ilmatieteen laitokselta. Pilvisellä säällä tulipallo näkyy vain hohteena.

Myös tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan kyseessä oli tulipallo.

"Tulipallo syntyy, kun muutaman kilon kokoinen kivi törmää ilmakehään ja kuluu ilmakehässä pienemmiksi palasiksi", Tampereen Ursan puheenjohtaja Kari A. Kuure kertoo Aamulehdessä.

Ursa sai tiistai-iltaan mennessä valoilmiöstä useita yhteenottoja.
7213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Näin maaliskuussa kaksi 'aurinkoa', tein ilmoituksen Ursaan ja vastauskin tuli, lentokone...no se oli paikoillaan noin 22 min minun nähtävissä, voihan olla että että se ilmiö oli ollut jo muutaman minuutin taivaalla ennen kuin sen havaitsin.
Ohuet sumupilvet olivat taivaalla siellä täällä silloin aamusta ja harvakseltaan lentokoneet pysäköivät Seutulan lähelle ilmakehään!

Nyt hiljattain kuitenkin sain tietooni että se 'ilmiö' oli näkynyt myös Savossa, että tuskin se sentään oli lentokone.
Oli ollut siellä lehdissä.

Äänestä
  • Kopsaan HS:stä: STT

    "– Meteoriitti on Maan pinnalle avaruudesta pudonnut kivi.

    – Meteori eli tähdenlento on valoilmiö, joka syntyy, kun pieni kivi palaa ilmakehässä. Meteori ei putoa Maan pinnalle. Jopa 0,1 millimetrin kokoisen kiven palaminen näkyy ihmissilmälle.

    – Tulipallo on kirkas meteori. Silmin näkyvä tulipallo syntyy yli 2 sentin kokoisen kappaleen palaessa ilmakehässä. Suurimmat tulipallot voivat olla läpimitaltaan kymmeniä metrejä".

    Tämä näin itselleni tiedoksi, koska olen aivan ulalla, voiko kivikin palaa, ainakin lämpötilan pitää olla jopa 1000 astetta sen seikkaillessa avaruudessa.. Olematta Havukka ahon ajattelija, niinhän hänkin mietti mikä on tulikettu, samansuuntainen on ajatuksenjuoksuni nyt. Jos 2cm kokoinen "tulipallo" näkyy taivaalla ainakin sen valovoimaisuus on mahtavan suuri. Missä kuumuudessa kivi voi palaa näin räiskyvästi kuin eilen illalla?

    Muinoin katselin Tampereen tienoilla kun Laika satelliitti kiersi maapalloa, oli tarkka tiedotus milloin sen voi havaita taivaalla, olikohan se 1950-luvulla.

    Tässä istun ja laulelen, "maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa....".

    Äänestä

  • Lorena* kirjoitti:

    Kopsaan HS:stä: STT

    Kiitos, Kukkahame ja Lorena, kun ette sanoneet,
    että MIKSI tuollainen otsikko!

    Tein tuon aloituksen aivan innostuneena oudosta ilmiöstä,
    vasta jälkeen päin taas ajattelin, että tuleekohan moitteita.
    Mutta kiitos ettei tullut. Riittäähän äällä tilaa paljonkin.

    Iloista päivänjatkoa!

    Äänestä

  • Lorena* kirjoitti:

    Kopsaan HS:stä: STT

    "– Meteoriitti on Maan pinnalle avaruudesta pudonnut kivi.

    – Meteori eli tähdenlento on valoilmiö, joka syntyy, kun pieni kivi palaa ilmakehässä. Meteori ei putoa Maan pinnalle. Jopa 0,1 millimetrin kokoisen kiven palaminen näkyy ihmissilmälle.

    – Tulipallo on kirkas meteori. Silmin näkyvä tulipallo syntyy yli 2 sentin kokoisen kappaleen palaessa ilmakehässä. Suurimmat tulipallot voivat olla läpimitaltaan kymmeniä metrejä".

    Tämä näin itselleni tiedoksi, koska olen aivan ulalla, voiko kivikin palaa, ainakin lämpötilan pitää olla jopa 1000 astetta sen seikkaillessa avaruudessa.. Olematta Havukka ahon ajattelija, niinhän hänkin mietti mikä on tulikettu, samansuuntainen on ajatuksenjuoksuni nyt. Jos 2cm kokoinen "tulipallo" näkyy taivaalla ainakin sen valovoimaisuus on mahtavan suuri. Missä kuumuudessa kivi voi palaa näin räiskyvästi kuin eilen illalla?

    Muinoin katselin Tampereen tienoilla kun Laika satelliitti kiersi maapalloa, oli tarkka tiedotus milloin sen voi havaita taivaalla, olikohan se 1950-luvulla.

    Tässä istun ja laulelen, "maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa....".

    Ilmakehään putoava esine palaa komeasti kitkan jarrututtaessa liikenopeutta. Googlesta löytyy Suomen alueelle pudonneista pienmeteoriiteista valokuviakin.

    Hyvin monet ovat nähneet näitä ilmakehässä kiitäviä hiekanjyviä palavina valoviiruina. Jos tuon valoilmiön koko on kymmeniä metrejä, kyseessä lienee useamman kilon painoinen 'avaruuskivi'.

    Ursassa tiedettäneen millaisiin lämpötiloihin noissa ylletään, mutta tietenkin tuhansiin C-asteisiin.
    Vanhempani olivat 6 ja 3 vuotiaita kun Siperian tundran yllä räjähti isokokoinen meteoriitti v.1908.
    Sen valovoima riitti yönkin valaisemaan kuulemma päivänvalon lux-määriin.

    Äänestä

Minusta mielenkiintoinen aloitus, outoja ovat nuo haloilmiöt sun muut taivaalta löydettäessä.
Taivaalta alkaa tulemaan kaikenlaista, tuhkaa, palavia meteoriittejä, "paikallaan olevia lentokoneita", ja ne luonnolliset vesisateetkin ;-D!

Äänestä

Tietenkin Tungusgan meteoriitti oli kyseessä tuossa Siperian tapauksessa.

Äänestä
  • Kiitos kaikille tulipallo ilmiön tiimoilta vastanneille. Luin myös Suomi 24 etusivun keskustelu ketjua. Kyllä keskustelussa mielikuvitus lensi äärestä viereen jopa maailmanlopun enteisiin saakka.

    Ursa toteaa sen olevan tulipallo, siihen se toteamus jäi. Toivottavasti ei olla tieteessä Havukan ajattelijan kaltaisiä pähkäilijöitä, mikä on tulikettu! Jos tulipallosta ei täyttä selvyyttä tulekaan, saavat aivot ylimääräistä virikettä pähkäilyyn ja sen taas on tutkittu olevan hyväksi aivojen toiminnalle joka taas aktivoi aivojen välittäjäaineen Dopamiinin tuottoa. Dopamiinin vähäisyyden on todettu edistävän aivojen neurologisia ongelmia.

    Jos ei selvyyttä tulipallosta tulekaan onhan em pohtiminen antanut vanheneville aivoille työtä.
    ~~~~~~~~~~~~~~~~
    "Aasin silta",
    Yle Teemalta tulee tiistai illalla aivojen toimintaa käsittelevä Ella Kannisen ohjelma aivojen toiminnasta, on tosi mielenkiintoinen. Tuli taas todistettua tietoa, asian unohtaminen on normaali ilmiö mutta muistin heikkeneminen viittaa taas muistisairauteen. Aivoille on hyvää asioiden miettiminen ja ratkominen, aivoille on siis annettava työtä jotta pysyvät toiminta kykyisinä. Nyt pohdin tulipallon ominaisuuksia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Keskiviikko 6.4.-11 kirjoitti:

Valoilmiö hämmästytti Suomen taivaalla
5.4.2011 22:39 | Päivitetty: 6.4.2011 8:01 | Kommentit A A
STT–HS
RUOVESI. Osassa eteläistä Suomea eilisiltana hämmästystä herättänyt valoilmiö saattoi Ilmatieteen laitoksen mukaan olla tulipallo eli kirkas meteori.

Tulipallo palaa ilmakehässä, eikä putoa Maan pinnalle.

Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen taivaalla lentävästä palavasta kappaleesta hieman ennen yhdeksää illalla.

"Illalla Pirkanmaalla oli selkeää ja taivas oli hyvin näkyvissä", kertoo päivystävä meteorologi Paavo Korpela Ilmatieteen laitokselta. Pilvisellä säällä tulipallo näkyy vain hohteena.

Myös tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan kyseessä oli tulipallo.

"Tulipallo syntyy, kun muutaman kilon kokoinen kivi törmää ilmakehään ja kuluu ilmakehässä pienemmiksi palasiksi", Tampereen Ursan puheenjohtaja Kari A. Kuure kertoo Aamulehdessä.

Ursa sai tiistai-iltaan mennessä valoilmiöstä useita yhteenottoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu