Virheitä täynnä oleva "harjoitelma" päätyi perussuomalaisten mainokseksi
6.4.2011 9:17 | Kommentit
A A Olli Pohjanpalo
Kirjoittaja on politiikan toimittaja.
Sähköposti Olli Pohjanpalo
Helsingin Sanomat
Kallio-Lehden ilmoituksen tekijällä oikeinkirjoitustaito ei ole ollut hallussa.
Perussuomalaisten koko etusivun mittainen vaalimainos Kallio-Lehdessä meni pahemman kerran pieleen. Kuuden ehdokkaan tiedoissa on kirjoitusvirhe kun ehdokkaita kaikkiaan on 21. Oikeinkirjoitusprosentti on 71.
Jussi Halla-aho on tutkia, Sirkka Hänninen on sosiaalityöntekiä, Mika Raatikainen on rikoskomissario, kun Tom Packalén on komisario yhdellä s:llä. Arto Välikangas on kaupat. yo vaikka pitäisi olla kauppat. yo.
Kaupunginvaltuutettu on johdonmukaisesti kirjoitettu väärin kaupungin valtuutettu. Toisilta puuttuu titteli, ja toisilla niitä on useampia. Isot ja pienet kirjaimet menevät iloisesti sekaisin, jopa ehdokkaiden asettaminen aakkosjärjestykseen on epäonnistunut.
Kaiken kruunaa valtiolippu ilmoituksen alareunassa. Laissa Suomen lipusta on säädetty tahot, jotka saavat käyttää valtiolippua. Puolueet eivät kuulu niihin.
Lehteä kustantavassa Karprint Oy:ssä noidutaan pieleen mennyttä ilmoitusta, jonka jätti perussuomalaisten Kontulan osasto. Helsingin piiristä kerrotaan, että painoon meni harjoitelma, joka "meni sellaisenaan lehteen, vaikka se olisi pitänyt oikolukea".
Painotalosta sanotaan, että ilmoitusmyyjä joka kyseisen ilmoituksen otti vastaan, on kadonnut.
Ensin hän lähti lomalle, mutta jäikin sitten saman tien eläkkeelle, "tosta noin vaan", kertoo hänen tilalleen pikavauhtia palkattu henkilö. Uusi henkilö sanoo, ettei entistä ilmoitusmyyjää tavoita edes puhelimellakaan.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Ennakkoon äänensä antavilla on nyt erivapaus äänestää Timo Soinia, asuvatpa sitten missä päin Suomea tahansa ja keitä perussuomalaisia sitten oman lähialueen listalta muuten löytyisikään. Älä käytä Soinin numeroa KIRJOITA lappuusi Timo Soini, siihen ympyrän sisälle. Näin äänesi menee perille eikä tarvitse äänestää mitälie jurpoja. Tehdään Timosta ääniharava!
Jos sinä vaikka piirrät siihen lappuusi Äitisi vitun kuvan,niin eiköhän se perille mene.
No siinähän perSSu-äijä pimahti ihan täysin! jessus millä tasolla te meette!
Voi mitä tyhmäälyä! Kuka on niin hullu, että luovuttaisi minkäälaisia ohjaimia taluteensa ja muuhun tuollaisille tunareille? En minä ainakaan!
Saatikka sitten, että annettaas tämän äitienmaamme hoito tuollaisille törpöille, jotka ulosmittais kaiken yhdessä vaalikaudessa.
Hienoa, että voi äänestää Soinia kaikisa vaali piereissä. Minä ainakin kirjoitan kuponkiin TIMO SOINI. Kiroita sinäkin!! Huom. ei siis numeroa, muuten menee vahigossa väärään vaali piiriin.
Ääni Timolle on varminta antaa ennakkoon ja nimen omaan lipussa on oltava Timon nimi. Eihän sitä muuten kukaan tiedä, ketä on äänestänyt. Pöjät!
Halla-ahon kohdallahan lukia:tutkia.
Eli siinä nähtävästi perSsujen taholta ilmoitetaan, että kaveri pitää viedä tutkittavaksi. En Vastusta!
Kahvinkeittäjä Haapanen syyttelee toisia:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Perussuomalaiset Mainosluonnoksen julkaisussa poliittisia tarkoitusperiä/1135265190504
Kun perSSut ei tunnetusti itse osaa mitään, syytetään kaikista asioista sitten aina muita. Tässäkin se hyvin taas näkyy.......
Halla-ahon kohdalla tutkia tarkoittaa Jussin ajavan täysin tutkalla jopa useammalla.
Hänen äänestäjänsä ovat puolestaan täysin ulkona kartalta.
Näin käy kun tunaroidaan. -
http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Kainuu/1194673486581/artikkeli/demarit aktiivisimpia perussuomalaiset laiskimpia aanestajia.html
kontupubissahan tuo porukka kaljoittelee kokoajan, joten mitä tuosta nyt muuta voiskaan tulla, kuin sanomista!
Eihän ilmotuksessa ollu mitään virhetä se oli kirjotettu vaan perus-Suomeksi!