Esikoinen syntyy hetkenä minä hyvänsä, ja NYT oon alkanut miettiä, että apua, jospa en haluakaan koko lasta... Oonko pilannut elämäni? Ja toisaalta odotan vauva-arjen alkamista... Onko nää ihan normaaleja ajatuksia? Pelottaa lähinnä siksi, kun en oo koskaan erityisemmin pitänyt lapsista ja oikeastaan mun ei ees ikinä pitänyt hankkia omaa. Tässä nyt kuitenkin ollaan, löysin ihanan miehen ja mietteet muuttui. Nyt vaan on alkanu ne vanhat ajatukset kummitella päässä... Onko muilla ollut tällasia ajatuksia viime hetkillä?
Viime hetken paniikki!
huihuihui......
5138
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuin minun suustani :) En itsekään ole mikään vauvaihastelija ja vauvan syntymän jälkeen olin paniikissa, että elämäni oli sit tässä... Nyt poika on 1-vuotias enkä päivääkään vaihtaisi pois! Aivan ihana lapsi, arki on mukavaa, tykkään olla pojan kanssa kotona ja touhuta. Elämäni tosiaan ON tässä, eikä mikään ole mukavampaa! Ihan normaaleja ajatuksia sinulla.
Ihan normaalia. Itse aloin tosin vasta panikoida sitten kun tuli kotiinlähdön aika,mietin että no nyt tätä ei sitten voi enää "palauttaa".
Äkkiä se arki kuitenkin alkoi sujua ja nyt lapseni on kohta 10 vuotias enkä antaisi mistään hinnasta pois. Kaikki uusi voi pelottaa,varsinkin kun on noin isosta asiasta kysymys :)
Hyvin tutun kuuloisia ajatuksia.. olin jopa aika paniikissa viimeiset viikot ennen vauvan syntymää, pelkäsin, että entä jos en rakasta lastani tms. Kun laskettu aika meni ohi, olin vain lähinnä helpottunut, että sain vielä ns. aikaa itselleni.
Koskaan en ollut mikään lapsirakas ihminen, lähinnä mua lapset ärsyttivät.
kuitenkin vuosia mieheni kanssa yhdessä oltuamme rupesimme ajattelemaan, että kadumme, jos emme edes yritä lasta saada.. ja niinhän se lapsi sai alkunsa kuukausi siitä kun lopetin e-pillerit... Mutta niin.. kun se oma lapsi syntyi, niin se kyllä muutti kaiken. Ei tarvinnut edes miettiä rakastanko lastani ja onko musta äidiksi. Nyt mun vauvani on kohta 4 kuukautta ja voin sanoa, että tyttäreni on parasta mitä mulle on tapahtunut. Äitiys on yllättäen varsin mukavaa, eikä ollenkaan kamalaa, niin kuin etukäteen pelkäsin. Uskon, että kaikki menee sullakin parhain päin. On luonnollista epäröidä ja pelätäkin sitä muutosta. Et todellakaan ole yksin noine tunteinesi! Tsemppiä"
Ihan on luonnollista reagoida elämän suuriin muutoksiin noin. :) Älä kiellä itseltäsi niitä tunteita, äläkä pode turhaan syyllisyyttä. Valmistaudut vain henkisesti. Eivätköhän nuo tuntemukset ole toista luokkaa jo sitten, kun olette vaavin kanssa päässeet vähän arkea ihmettelemään. :)
Oikein ihanaa loppuodotusta sinulle!
Älä ole huolissasi, vaan nauti nyt, kun olet viimeiset hetket vielä täysin varma ja turvallisin mielin siitä mitä vauvasi tekee ja missä se on. Pian huolesi vaihtuvat toisenlaisiksi...