miksi me ei koskaan kohdata??

Se kohtaamattomuus johtuu pitkälti siitä, että ihmisillä on tarve peitellä ja/tai vähätellä muille omaa yksinäisyyttään. Koetaan noloksi paljastaa, ettei ole mitään suunnitelmia viikonlopuksi, yksin vaan pollotellaan jne. Mieluummin ihmiset teeskentelevät omaavansa harrastuksia ym. rientoja ja edes yhden ystävän, kuin tunnustavat suoraan olevansa yksinäisiä.
Näin on usein mm. työelämässä. Pätee kaiketi myös nuoriin.

Kiva lukea näitä kirjoituksia, joissa on ajatuksia mukana. Itsekin olen joskus miettinyt samaa kuin ellimölli. Ehkä se on niin, että kun ei ole paljon tekemisissä kenenkään kanssa, niin siinä samalla ei ole tekemisissä myöskään muiden yksinäisten tai ujojen kanssa. Eli vaikka jossain olisi kaksi arkaa ihmistä, niin on aika epätodennäköistä, että kumpikaan ottaisi kontaktia toiseen. Ja sitten varmaan on niin, kuten jo mainittua, että yksinäiset esittävät 'normaalia'.

Täällä kans yks muka-normaali.

Töissä oon niin sosiaalinen kuin olla ja voi, että varmaan moni joka tulee asiaa ajatelleeksi kuvittelee, että mulla on kaikki hyvin ja on ystäviä jne.

Töiden ulkopuolella en puhu kenellekään mitään kun en uskalla luottaa, naapureille sanon just ja just päivää. Tuntuu että oon ainoa yksinäinen maailmassa. Viihteelle on turha haaveilla menevänsä, yksinkö menisin?

Avopuoliso on velkainen ja mustasukkainen, ystäviä ei ole, rahat on aina loppu, mitään ei voi harrastaa, autoa on pakko ylläpitää kun asuu syrjäkylällä..

Välillä yksinäisyys saa ylivallan ku ei ole kerta kaikkiaan ketään jolle puhua..... silti kykenen välillä olemaan jopa tyytyväinen elämääni.

Komppaan noita muita =D Ei kukaan halua mielellään tunnustaa että "ei, ei mulla oo vkl- suunnitelmia kun ei oo kavereita. Yksin kotona puuhailen ja koneella roikun"
Toisaalta tyhmää kun sitten yksinäiset ei löydä toisiiaan :(

Pitää vain panna töpinäksi. Vois alkaa kirjoittelemaan ja sittten sopia tapaamisesta jossakin. Asun pienellä paikkakunnalla ja täällä on paljon yksin eläviä. Me ollaan aletttu kokoontumaan seurakunnan tiloissa aina sipimusken mukaan. Ei etsitä mitään seuruselukaveria vaan ihan vain aitoja ystävyyssuhteita.

Tietenkin välimatkat voi tulla esteeksi.

"tällä palstalla tuntuu olevan ties kuinka paljon yksinäisiä, ja ihan yleisesti ihmetellään nuorten ja myös vanhempien ihmiset syrjäytymistä..."


En minä oikeastaan enää ihmettele tuota asiaa. Kun on huomannut kuinka sosiaalisia ihmiset yleisesti ottaen ovat ja juttelevat muiden ihmisten kanssa niin jos et täytä noita kriteereitä ja pysty olemaan yhtä sosiaalinen ja omaa perusavuja kuten tietynlaista ulkonäköä, koulutusta, muita ominaisuuksia yms. niin hyvin helposti jäät pois kelkasta.

Toki tuo epäsosiaalisuus ei kosketa vain niitä tyyppejä joilla on enemmän ongelmia vaan ihan normaaleitakin tapauksia. Kyse voikin usein tällöin olla siitä ettei ole joko kovin läheisiä ystäviä tai on vaikka kavereita mutta seuraa ei ole aina.... Tosin monesti epäsosiaalisilla tyypeillä ei ole oikein haluakaan kommunikoida edes toisten vastaavienlaisten kanssa, saati sitten muiden.


"se on vaan kumma juttu, ettei me yksinäiset erikoistapaukset koskaan kohdata oikeassa elämässä... aina ollaan se yksi ja ainoa erilainen lapsi siellä tarhassa, yksi ja ainoa kiusattu nuori koulussa ja se yksi ja ainoa hiljainen tyyppi työpaikalla, joka paiskii hommia muidenkin edestä (kun ovat viettämässä lomia perheidensä kanssa).


"Miks me ei koskaan päästä semmoiseen työpaikkaan/kouluun, jossa olisi toinenkin meidänlainen tapaus? miksi ne kaikki muut on aina näitä (iloisia, seurustelevia, puheliaita) tyyppejä joita me jaksetaan päivästä toiseen kadehtia? Miks me ei kohdata ikinä?? Itse en ole ainakaan tavannut yhtään minunlaistani henkilöä, jotain ujompia tyyppejä on toki koulussa ollut, mutta ei tälläistä ihan toivottomia hiippareita..."


Eivät nämä "erikoistapaukset" kohtaisi vaikka joutuisivatkin samoihin paikkoihin. Yleensä ihmisillä ei ole kovin suurta halua olla erikoisten tyyppien kanssa ei edes niillä jotka niiksi voidaan luokitella. Koska yleensä erilaisuus on pikemminkin negatiivista kuin posiitivista ja tämän takia ihmiset eivät halua leimautua jonkun takia. Sitä voidaan ajatella että "Mitähän ne muut ajattelevat jos olenkin tuon tyypin kanssa tekemisissä" tai sitten ajatellaan että "Tuo tyyppi on kyl niin idiootti ja tylsä ja ton näköinen niin en varmasti ole tuon kanssa tekemisissä". Monilla erikoisemmillakin tyypeillä on siis tarve olla ystäviä niin "normaalien".

Epäsosiaalisuudella ei myöskään tutustuta muihin eli ihminen joka on epäsosiaalinen harvoin tutustuu muihin kuin sattumalta tai sitten vaikka netin kautta. Työpaikka ja koulututustuminen vaatisi enemmän sosiaalisuutta. Pitää olla myös aikamoinen ajatustenlukija jos sadoista ihmisistä löytäisi tyypin joka ei katsoisi kieroon jos on vähänkin "väärän näköinen". Varsinkin yksinäisillä miehillä tuo hyvin voi olla isokin ongelma, olipa sitten kyse ulkonäöstä tai muista ongelmista.

En minä ole jaksanut koskaan kadehtia niitä joilla menee paremmin. Usempi ihminen toki osittain kadehtii ja haluaisi olla samanlainen. Sinänsä toki on ymmärrettävää että varsinkin perusasiat olisi hyvä olla "hyvällä tolalla". Useinhan nekin joilla peruasiat ovat hyvällä tavalla niin on myös mahdollisuudet olla hyvin tavallisia kun taas niillä joilla jo perustilanne on vaikea niin silloin sitä vaikeampaa on sopeutua muiden ihmisten kanssa olemiseen.

Ellimölli heitti tuhannen taalan kyssärin. Yksinäisenä luonteena yritän tulla toimeen nuorekkaassa ja dynaamisessa työyhteisössä ja tuntuu siltä, että siellä EI VAIN OLE muita yhtä yksinäisiä. Missä he sitten ovat, mene ja tiedä.

Sosiaaliset säännöt ovat armottomia ja jos et niitä heti tajua, ne kyllä lyödään vaikka lekalla päähän, kunnes ymmärrät. Yksinäisenä luuserina et voi mennä kaveeraamaan kenen kanssa tahansa.

Kun itsellä on aika vähän sosiaalista elämää, yritän lukea mediasta ajankohtaisia aiheita, että olisi edes jotain keskusteltavaa. Täytyy yrittää jotenkin kehittää itseään, mutta vaikeaahan tämä tämmöinen on.