Muuttoautot ovat kovin yleisiä täällä hervannassa. Muuttokuormaa vein eilen itsekin opiskelijankadulle ja ajoin VVO:n talon pihaan.
Kestihän kuorman purku n tunnin, kun olin lähdössä, alkoi alakerran ikkunasta äijä huutamaan uhkauksia , herjaamaan, piti kyllä aika mökän. Kertoi tarkalleen kuinka kauan autoni oli ollut pihassa.
Kertoi olevansa valtion virkamies, kyllä melkein uskoinkin, suunkäyttö oli sellaista, ettei tavallinen ihminen moiseen alennu. Juovuksissa oli myös virkamies. Ja vielä pikkulapsia sylissä !
Aikansa uhkailtuaan, vetäytyi pikkuvirkamies omaan kämppäänsä kun oli pudota ikkunasta.
Tänään kuulin talon muilta asukkailta minkälainen "virkamies" oli kyseessä, on kuulemma VVO:n talotoimikunnan varapuheenjohtaja (tai jokin muu sellainen).
Kylläpä taloon ovat valinneet mielenkiintoisen tyypin asioita hoitamaan ! Itse äijä ajelee hirveällä vauhdilla pihassa, ihan muuten vaan, toki saahan hän ajella kun on "virkamies" ja se virka on vielä noussut päähän.
Miksi kirjoitin tämän ? siksi, kun näitä virkamiesressukoita on joka talossa ja eivät osaa puuttua isoihin asioihin vaan kyttäävät muiden muuttotouhuja, jotka heidän mielestään ovat pahimpia häiriöiden aiheuttajia.
Onhan nuo raasut kaikille tuttuja ?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei niillä ressukoilla ole elämää.
niistähän on enemmän tietoa toisaalla ! ensin luulin ETTEI SE KAIKKI VOI OLLA TOTTA, mutta kun olen tutustunut hervannan elämään, tiedän joidenkin ihmisten elämän pyörivän yhden koiranpaskan ympärillä.