Tyttärelläni (17) on todettu toissapäivänä kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hänelle etsitään nyt sopivaa lääkettä hypomanian lopettamiseen. Onko teillä kokemuksia - miten pian mania loppuu, jos sairaalassa löytyy sopiva lääke? Taittuuko mania aina masennukseksi?
Häntä hoidettiin 3-4 vuotta väärällä diagnoosilla ja lääkityksellä. Sinä aina ehtikin sitten sattua ja tapahtua. Hänet mm. otettiin huostaan nuorisokotiin, syynä omat sekoilut ja mm. se, että vanhemmat eivät kuulema osanneet asettaa rajoja!
Häntä hoidettiin 3-4 vuotta väärällä diagnoosilla ja lääkityksellä. Sinä aina ehtikin sitten sattua ja tapahtua. Hänet mm. otettiin huostaan nuorisokotiin, syynä omat sekoilut ja mm. se, että vanhemmat eivät kuulema osanneet asettaa rajoja!
Vastaukset 19
Vanhimmat
puhutkohan nyt hypomaniasta vai maniasta..? niillä on aika iso ero, ainakin omalla ja kahden muun tuntemani kaksisuuntaisen kohdalla....
Niin varmaan onkin! Lääkärin mielestä tyttärelläni on nyt hypomania, mun mielestä vauhdikkuus kyllä näyttää jo manialta. Joka tapauksessa hän on nyt tästä sairaalahoidossa ja yritetään löytää sopivaa lääkettä. Lääkärin mielestä häntä ei uskalla päästää edes päivän lomalle. Kerro kokemuksistasi, miten olet selvinnyt, please!
minulla on maniat kestäneet yleensä vähän reilun kuukauden, mutta en ole kumma kyllä joutunut kertaakaan osastohoitoon. syynä tähän on ehkä se, että olen vasta 22 ja oireet minulla on ollut 15-vuotiaasta asti. aluksi sairauteni näkyi pelkkänä masennuksena, mutta kun 16-vuotiaana muutin pois kotoa, kukaan ei ollut näkemässä, mitä tapahtui. lintsailin kouluista (joita olen tähän mennessä aloittanut ja lopettanut jo kolme, nyt on neljäs menossa..), käytin päihteitä, en maksanut vuokria, tuhosin vieraiden ihmisten suhteita, jouduin psykooseihin, jouduin useammankin kerran raiskatuksi "villeyteni" takia, kaikkea mahdollista, mistä kärsin nyt.
olen ollut maniassa kolmesti, kahtena kertana niistä se on kääntynyt masennukseen. eli kerran olen päässyt siitä ns. selville vesille. toivoa siis on tässäkin kohtaa :)
minulla ensioireet kaksisuuntaisesta alkoi siis 15-vuotiaana. apua sain 20-vuotiaana syvän masennuksen takia (joka oli seurausta yhdestä maniasta). sen jälkeen olen syönyt erilaisia lääkkeitä ja ollut päiväsairaalassa. olen myös saanut sähköhoitoa masennukseen.
valitettavasti kaikki lääkkeetkään eivät estä ainakaan hypomanian uusiutumista: päiväsairaala-aikanani minulla nostettiin masennuslääkettä (venlafaxin), joka johti juuri hypomaniaan. tuolloin minusta tuli yhtäkkiä vähän liiankin innokas, puhelias, reipas, oma-aloitteinen, touhukas, aloitin useita harrastuksia ja suunnittelin mm. muuttoa utsjoelle??? myös alkoholin käyttö lisääntyi, mutta onnekseni lääkärini sai puhuttua minut ympäri jatkamaan lääkitystä. jonkin aikaa sitä kesti, mutta lopulta palasin takaisin siihen samaan masentuneeseen olotilaan kuin ennen hypomaniaa..
nyt minusta tuntuu, että kaikki alkaa olla vihdoin oikein. minulla on poikaystävä, joka on tukenani, olen taas perheeni kanssa väleissä ja jaksan käydä koulua. ainoa huolenaiheeni on juuri tehty lääkemuutos: aiempi lääkitykseni piti minut kunnossa viimeiset 8 kuukautta, mutta kun yhdestä lääkkeestä alkoi tulla sivuoireita (kasvojen tahatonta nykimistä, todella kiusallista, en edes itse huomannut sitä..) minulle määrättiin kaksi lääkettä tilalle. tästä muutoksesta on nyt pari viikkoa, hieman jännittää..
voimia paljon sinulle, ja toivottavasti tyttäresi saa asianmukaista hoitoa ja pääsee pian kotiin! hyvä, että hänellä on nyt oikea diagnoosi, uskoisin, että vastedes ongelmiin on helpompi puuttua kun tiedetään, mistä on kyse :)
Hei, kiitos tosi paljon viestistä! Tyttäreni on edelleen sairaalassa ja odotamme kuin kuuta nousevaa, että hänen vointinsa paranisi. Vaikuttaa siltä, että tähän asti vauhti on vain kiihtynyt!
Moikka huolestunut äiti!
Itselläni todettiin kaksisuuntainen myös, kun olin 17-vuotias. Ihan kuin ei olisi hankala ikä jo muutenkin! Sympatiani siis tyttärellesi ja sinulle.
Pystyn katsomaan taaksepäin analyyttisesti. Ja toivottavasti auttamaan teitä. Itselläni kesti liian kauan, kun suostuin syömään lääkkeitä. Liian kauan meni ennen kuin hyväksyin sairauden.
Itselläni on lamotrigiini masennusta leikkaavana lääkkeenä, ketiapiini tasaa mielialaa sekä varmistaa nukkumisen.
Kaikkein tärkeitä kai olisi, että tyttäresi hyväksyisi sairautensa. Muutoin riskinä on, että hän sairaalasta päästyään elää sairautta kiihdyttäen (päihteet, valvominen). Tai lopettaa lääkkeiden ottamisen.
Kaksisuuntainen ei ole hänen syytään. Bipoilla on vaikeuksia mielialavaihteluiden kanssa, mikä on surullista ja haastavaa. Mutta oireita voi hallita.
Sitten kun aika on oikea, suosittelen oireenhallintaryhmää. Sen kautta ainakin minä olen oppinut hyväksymään sairauden ja saanut useita keinoja elää sen kanssa.
Ps. Itselläni hypomanian jälkeen iskee aina masennus. Valitettavasti. Toivottavasti tyttärelläsi mahdollisen masennuksen saa estettyä oikealla lääkityksellä tai lievemmäksi.
Terve anonyymi, kerrotko tuosta oireenhallintaryhmästä lisää! Mistä sellaisia mahtaa löytää? Oletko saanut jostakin muusta apua?Tyttäreni on nyt päässyt sairaalasta, reilut pari viikkoa sitten. Saas nähdä miten nyt alkaa mennä!
Tähän mennessä mistään taholta ei ole tarjottu neuvoa, mikä auttaisi nuorta/vanhempia sopeutumaan tähän häiriöön. Olen kyllä kysellyt ja tutkinut nettiä.
Mietin myös, miten pitkää mania/hypomania vaiheen jälkeen lääkitys pidetään samana kuin maniavaiheessa?
Hei
Itse olen naimisissa bibon kanssa ja joskus tulee mieleen, että periytyykö se lapsillemme.
Tuossa kaksisuuntainen ja parisuhde-kejussa on hyviä ohjeita bibojen puolisoille, jotka sopivat myös läheisille.
Puolisoni ei ole käynyt oirenhallintaryhmässä, mutta minä olen oppinut tunnistamaan "vaaran paikat" eli milloin puoliso tarvitsee tukea enemmän kuin normaalisti.
Väärä diaknoosi?
Elämäni alkoi hyppelehtiä n.13vuotiaana ja hirvittävää se olikin n.40vuotta...:(
Kelan kuntoutuksessa 5v sitten todetiin bibolaarihäiriö sekamuotoinen.
Seroguelia serototiinia oksepamia lääkkeeksi ja eläkkeelle...
Siitä se vasta alkoikin vaikeudet!Pahat rytmihäiriöt jotka johtui ilm.seroqelista!Toisaalta se mania sitten vasta alkoikin sillä lääkkeellä ja joskus kun otin muutaman oluen niin saatoin herätä seuraavaksi toiselta puolelta Suomea!Elämä meni niin sekaisin kuin se voi vain mennä ja lääkäri märäsi rytmihäiriöihin verenpainelääkkeitä...Ei niitä juttuja voi sanoin kuvata mutta kun vuosi sitten lopetin seroqelin niin alkoi elämä vähitellen tasaantua ja nyt on ollut ihan ok olo kaikin puolin!Jossain vaiheessa kokeiltiin jotain senonolia ja sen jälkeen lyricaa mutta aina vaan paheni...
Voiko olla niin,että joskus lääke PAHENTAA tautia???
Kaikki alkoi oikeastaan jo v-74 kun aloin saamaan paniikkikohtauksia jotka oli hirvittäviä ja siihen aikaan ei tainneet lääkäritkään tuntea paniikkihäiriötä vaan rauhoittava piikki lykättiin persuksiin kerran pari viikossa mutta vain muutamaksi tunniksi ne auttoi...Nyt olen jo 54v isoisä ja huomaan niitä samoja oireita aikuisissa tyttärissäni..:(.Elämä vaan on elettävä ja vasta nyt osaan siitä vähän nauttia!
"Häntä hoidettiin 3-4 vuotta väärällä diagnoosilla ja lääkityksellä. Sinä aina ehtikin sitten sattua ja tapahtua. Hänet mm. otettiin huostaan nuorisokotiin, syynä omat sekoilut ja mm. se, että vanhemmat eivät kuulema osanneet asettaa rajoja! " Onko sinulla antaa jokin anonyymi @-posti osoite, voisimme vaihtaa ajatuksia/tietoa - itselläni 16-vuotias sijoitettuna ja edellinen sairaalareissu varmisti kyseistä diagnoosia - jota ei tosin vieläkään varmuudella iän johdosta ns. "lyödä lukkoon".
Emme siis ole ainoita tämän shown kokeneita! Ihme muuten, että tyttärellesi on tehty edes alustava diagnoosi. Kuulema diagnoosin saaminen kestää keskimäärin 9 vuotta siitä, kun sairaus alkaa!
Onko tyttärelläsi jo asianmukainen lääkitys? Onko se auttanut? Onko jotain muuta mitä haluaisit kysyä tässä?
Voitaisiin toki vaihtaa mielipiteitä yksityisestikin, kun vain keksisin miten kertoa s-postini. Missä päin Suomea asut?
Meillä tilanne näyttää nyt ihan valoisalta - todella pitkästä aikaa! Tyttäreni siirtyy syksyllä kotikuntaa hyvää nuorisokotiin, joka osaa tukea tässä asiassa. Opiskelupaikka jäi saamatta syksyksi, kun hän teki yhteishaun maniavaiheessa ja arvosanat laski rajusti sairastelun vuoksi. Eli tämä viikko kirjoitellaan uusia hakemuksia!
Tällaisessa osoitteessa oli mielestäni selkeää ja asiallista infoa:
www.glaxosmithkline.fi/terapia-alueet/pdf/kaksisuuntainenmielialahairio.pdf
Pelkkä hypomania ei johda sairaalahoitoon. Joko kyseessä on mania tai taustalla on jotain muutakin (esim. personallisuushäiriöitä) tai juuri tuo huostaanotto ja jotain siihen liittyvää.
Nuorten psyykelääkkeiden kokeilut ja säädöt tehdään yleensä sairaaloissa, varsinkin kun sairaus on juuri puhjennut tai sitä vasta epäillään. Mielestäni niin on hyvä, sillä esim. tavallisten nuorisokotien työntekijöillä ei ole alan koutusta eikä resursseja lääkehoidon tarkkailuun ja valvontaan.
"Voitaisiin toki vaihtaa mielipiteitä yksityisestikin, kun vain keksisin miten kertoa s-postini. Missä päin Suomea asut?"
Äidille ilman bipoa : [email protected]
Mielummin yksityisesti, koska on kyse myös lapseni yksityisyydestä. Diagnoosi kuulemma tavallaan vahvistuu, mikäli lääkitys sopii, joskin edelleen korostettiin sitä ettei murrosikäistä voi diagnosoida.Tällä hetkellä kokeiluna lamictal. Vasta pari kuukautta kokeiltu. Ja mitä haluan kysyä...ihan mitä hyvänsä! Omia tunteita, lapsen oireita, lääkärin arvioita, lääkekokeiluja, sosiaalitoimen suhtautumista..jne.
Terve piinapeikko, koita kestää, kirjoittelen sulle elokuussa. Lähden nyt lomalle sähköttömälle mökille.
Ehkä vähän lohduttaa, että useimmissa sairauksissa vaikein vaihe on se, kun diagnoosia ja oikeaa lääkitystä etsitään. Kun ne on löydetty, tilanne voi kohentua paljonkin. Eli kannattaa uskoa, että tilanne saadaan hallintaan ja parempia aikoja on edessä! Ja yrittää välillä rentoutua ja "ottaa lomaa" lapsen sairaudesta.
Kaksisuuntaiseen on aika monia lääkityksiä. Toisella auttaa toinen, toiselle toinen. Minun tyttärelleni kokeiltiin ensin lääkettä, jota käytetään myös epilepsiaan, mutta se ei auttanut yhtään maniaan. Nyt on toinen ollut parisen kuukautta. Mania on ainakin selkeästi ohi.
Lääkäri sanoi, että maniasta toivutaan usemmiten masennuksen kautta. Ja jos mania on ollut psykoosiasteista, toipumiseen voi mennä vuosikin.
Nyt kuitenkin lähden bipo-tyttäreni kanssa shoppamaan alennusmyynteihin. On ihanaa, kun voi taas tehdä yhdessä tavallisia juttuja! Vaikka välillä olisikin taas vaikeaa.
Tsemppiä ja rauhallista keskikesää, Piinapeikko! Eteenpäin, sanoi mummo hangessa.
Hei.
On erittäin tärkeää saada sairaalasta hoitoohjeet bibon vanhemmille jutelkaa psykiatrin kanssa myös syömishäiriöitä ja muista ongelmista yleensä bibot on moniongelmaisia.Bibon on suostuttava hoitamaan itseään tai muuten kaikki on turhaa en olisi hetkeksikään yksin lastani jättänyt jos olisin tiennyt että tauti vie hänet hautaan.
Olen todella pahoillani, että menetit lapsesi. Mutta et olisi voinut olla jättämättä häntä hetkeksikään yksin. Kaikki lapset itsenäistyvät ja alkavat elämään omaa elämäänsä, sinä et olisi voinut askel askeleelta kulkea hänen rinnallaan häntä tukemassa ja ohjaamassa. Se on traagista, kun bipot eivät ymmärrä hoitaa itseään, mutta se on totta, että se taudin hoitamisen halu, täytyy lähteä heistä itsestään.
Olen myös pahoillani lapsesi kuolemasta. Tekikö hän itsemurhan? Sen riski on nähtävästi bipoilla moninkertainen muihin verrattuna.