Itse olen huomannut ainakin kaksi merkitystä. Synti on teko joka rikkoo ihmisen ja Jumalan välejä. Ja lisäksi synti on useimmiten teko joka vahingoittaa ihmistä itseään tai yhteisöä jossa ihminen elää.
Kiivain kesksustelu lienee homoseksuaalisuuden syntisyydestä. Raamattu tekee asian sangen selväksi. Vain Raamatun ja samalla Jumalan kieltäminen
mahdollistaa väittää jotain muuta. Homoseksuaalisuus siis taatusti vahingoittaa ihmisen ja Jumalan suhdetta.
Lisäksi synti on myös ihmiselle itselleen vahinko. Pakkomielle, joka pakottaa luonnottomaan tekoon ja yhteisön vastaiseen käyttäytymiseen on taatusti vahinko ihmiselle itselleenkin.
Lisäksi tarkempi tarkastelu homo-suhteista näyttää selkeästi selkeästi osoittavan, että ainakin toinen osapuoli ei ole täysin ilman painostusta mukana. Vähintäänkin epäily pakottamisesta ja painostamisesta liittyy siis useimpiin homo-suhteisiin.
Rikoslainmukaan myös muu kuin väkivallan käyttö on rikos.
Siis ei ihme jos vähintäänkin 6000 vuoden ajan ihmiset ovat pyrkineet perustamaan järjestäytyneen yhteiskunnan toiminnan heterosuhteiden varaan.
Ja homo-seksuaalisuus on tuomittu monin eri tavoin. Ja syynä on yhteisön jäsenten suojelu ja yhteisön olemassaolon turvaaminen.
Synti on vahinko sielulle, ruumiille ja yhteisölle johon kuulumme.
NINEL

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tällainen kysymys on aina henkilökohtainen, vaikka se niin usein naamioidaan jotenkin opilliseksi uskonnolliseksi kysymyseksi.
Olet ajatellut asiaa, mutta silti epäröit ja haluat välttää varsinaista asiaa kaikenlaisilla verukkeilla. Älä koskaan ryhdy mihinkään parisuhteeseen, jos siihen liittyy pakottamista tai painostamista, olipa kyse sitten hetero- tai homosuhteesta. Muista että kaikissa ihmissuhteissa sinun pitää kunnioittaa kumppaniasi ja jo siksi kaikki pakottamiset pitää jättää pois mielestä.
Älä myöskään tuomitse kenenkään ihmissuhteita, sillä se todella on synti.
Näytät olevan hyvin kiinnostunut homoseksuaalisesta suhteesta, ja aivan varmasti etenetkin siihen suuntaan, kun vain jaksat odottaa ja kypsyä lähimmäistäsi kunnioittavaan aikuiseen suhteeseen. Sillä tavalla voi saada itsellesi sekä henkisesti että eroottisesti tyydyttävän suhteen, joka on siunaukseksi kok sielullesi, hyväksi ruumiillesi ja hyvässä parisuhteessa olet varmasti myös kaikella tavalla eduksi yhteisöllesi, johon kuulut.
Syntiä on esim hiusten leikkaamien ohimoilta. Jumalas rules!
Synnillä on kaksi mekitystä, ajatukset,sant ja teot toinen on ihmisen perusluonen on turmeltunut,kuten tiedämme syntiin lankeemuksen seurausena.
Olemme altiina sanalle onko todellella jumala sanonut niin älä syö siitä puusta joka on hyvän ja pahan tiedon puu.
Siinä heräsi ulteliaisuus, houkutuksen seurausena kuinkas kävi...