Ruusun tyrkyttäjät jälleen riesanamme

Regionlinen sivuilla oli uutinen, jonka mukaan nämä euroopasta on taas pesiytynyt röyhkeä rosvolauma kaupustelee jälleen ruusuja röyhkeäti ja agressiivisesti.
Tänään perjantaina olivat uutisen mukaan olleet keskustassa ja poliisikin oli jouduttu kutsumaan panemaan nämä ruusunrosvomyyjät kuriin ja olipa annettu sakkoja.
Aivan hyödytöntä mitään sakkoja kirjoitella. Ei ne mitään maksa, heittävät sakkolapun menemään saman tien.
Onkos kellään havaintoja näistä törkykauppiasta, ei tullut tänään käytyä kaupungilla ollenkaan.

Ei olisi tällaisia eu:n kaupustelijoita ja kerjäläisiä täällä ollenkaan, jos suomi ei olisi liittynyt eu:hun ja rajat avattu vapaalle liikkumiselle.
Saisivat ihmiset kulkea kaupungilla rauhassa, ilman, että joku toope sönköttää jotain hinkuvinkua ja kauppaa jotain ruusuntynkää ja jos ei asia kiinnosta, niin myyjä vetää herneen nenään ja alkaa agressiiviseksi.
Ei nämä mitään köyhiä ole, vaan rikollis liigaan kuuluvia huligaaneja.
Nämä samat ne ryöstävät suomalaisten koteja ja tekevät taskuvarkauksia.
Suomalainen on heille pelkkää ilmaa, eivät he suomalaisia arvosta pätkääkään.

Minä en ainakaan pysähdy, jos pyörällä ajan ja tuollainen ruusunkauppias yrittää tukkia tien, siitä vaan vauhdilla kohti ja jos ei väistä, niin jää alle.
Älkää kukaan vaan menkö niiltä mitään ostamaan.
Tulevat tänne vaan hulinoimaan ja kuvittelevat omistavansa kaupungin.
23457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

ja täysillä sitten monoo jos ei usko

Äänestä

Minä en ainakaan pysähdy, jos lakaisukoneella ajan ja tuollainen ruusunkauppias yrittää tukkia tien, siitä vaan vauhdilla kohti ja jos ei väistä, niin sinne harjat harjaavat ruusun ja kauppiaan koneen roskasäiliöön.

Äänestä

on mukava kouluttaa näillä levähdyspaikoilla kun ei kukaan näe

Äänestä
  • EI KAI NE TUU OVELLE mun pitää mennä ettimään oksasakset
    valmiiksi ku mulla ei oo nyt aikaa ootella vastausta, jos ne tulee.

    Äänestä

  • Juuri nyt ! kirjoitti:

    EI KAI NE TUU OVELLE mun pitää mennä ettimään oksasakset
    valmiiksi ku mulla ei oo nyt aikaa ootella vastausta, jos ne tulee.

    pitää pitkää puukkoa vyöllä sille ei voi hyysäritkään mitään

    Äänestä

Voisitko esittää asiasi lyhyesti.
En lukenut juttuasi loppuun.
Sama pyyntö muille.
Ottakaa oppia.
Kenestä?
Tosirealisti.
Kyllästyttää...

Äänestä
  • Onko se Tosirealisti nyt mennyt ja erehtynyt ostamaan ruusun.
    Tosirealistille tiedoks vaan, että täällä jokainen saa kirjottaa niin paljon tai vähän, kuin ite haluaa, voihan Tosirealisti valittaa, mutta se on Tosirealistin päänsärky.
    Täytyy varata puskasakset eteiseen, jos ruusupuskan kaupustelija sattuu pistäytymään, niin voi sohasta saksilla sitä ruusupuskaa, että ruusunlehdet saa kyytiä ja niillä salsilla voi sitten sohia puska kauppiasta, että alahan kalappia takas sinne mistä oot tullu.
    Tänne ei ole varaa tulla kukkoilemaan.
    Jos olis maaseudulla, niin vois viedä sen ruusukauppiaan saunan taakse...

    Äänestä

  • Kaikki ovat äidinkieltä opiskelleen sen verran, että tuollainen sähkösanomakieli lyhyine virkkeineen antaa kyseenalaisen kuvan kirjoittajan henkisestä ja älyllisestä tasosta.

    Äänestä

Tosirealisti = tosipöljä

Äänestä

Eipä ollutkaan ensimäinen keskustelu, jonka Tosirealisti, valtion virkamies, joka on selvinnyt loistavalla kielitaidollaan pitkän työuransa ilman että olisi ruotsia tarvinnut käyttää, ja jota häiritsee eniten tässä valmiissa maailmassa ruotsinkieliset vammaiset pyörätuoleineen uimahallissa. Anteeksi jos tuli liian pitkä virke ymmärrettäväksi. Tosirealisti on menettänyt sisälukutaitonsa pitkän ja raskaan suojatyöuransa aikana. Annetaan se hänelle anteeksi, ja laitetaan hänet kielitaitoisena ratkaisemaan tämä kaupungin ilmettä rumentava romaniongelma.

Äänestä

Sulla on maili @ peräposkien välissä koita vaihteeksi tätä (_)Փ(_)

Äänestä

On aivan ihanaa saada ostaa rakkaalle vaimolle muutama ruusu silloin tällöin ja aivan sama mistä. Etenkin jos ne tuodaan kotiovelle tai myydään suoraan autoon kauppojen parkkipaikoilla. Halvemmaksi ne tulevat kuin että joutuisi ajamaan "vartta vasten" kymmeniä kilometrejä niitä noutaakseen.
Ja onhan noita suomalaisiakin kerjääjiä lähes jatkuvasti markettien aulassa purkit ja purnukat käsissään, myymässä "lentolehtisiään" tai kerjäämässä RAHAA kotiovella jos mihinkin tarkoitukseen.
Ruusut ovat ikuisia, kauniita ja vaarattomia.
Kerjäämällä saavutet markat ja eurot muka avustuksina köyhille ulkomaille menevät poikkeuksetta Diktaattoreiden ylivallan ylläpitämiseen ja ennen kaikkea asevarusteluun.

Äänestä
  • Älä sinä Tosirealisti Kokkolasta aja "vartta vasten" kymmeniä kilsoja. Mistä edes löydät noin pitkän varren?

    Äänestä

Somaleille nyrkki maksuks!

Äänestä

Mistä ne saa niitä ruusuja, onko niillä oma kasvihuone vai
onko kuumia ruusuja ? Ei kai nuilla ainakaan oo varaa ostaa niitä.

Äänestä

Tiedä häntä.
Mutta ruusuja ovat kuitenkin - ja aitoja...

Äänestä

Näin kun yks tummahko mies kyseli ruusuja Halpahallissa, varmaan samaa porukkaa. Jos ostaa ruusun kahdella eurolla ja myy saman kolmella niin sitähän ne yrittää.

Äänestä

Kyllä ruusuillakin kaupankäynti on Suomessa mahdollista. Mutta liiketoiminta vaatii rekisteröitymistä veroviranomaisille ja Y- eli yrittäjätunnuksen. Arvonlisäverovapaasti voi harjoittaa liiketoimintaa pienessä mitassa, mutta siitäkin on kirjanpito- ja verovelvollinen.

Äänestä

Ruusun tuputtajilla kävi kauppa hyvin ja investoivat voitot hanureihin.
Joku saisi opettaa noille Säkkijärven polkkaa, ripaska hieman kypsyttää.

Äänestä
  • Näitä hanuristeja on nähty Minimanin edessä häiriköimässä.

    Äänestä

Onko luvat kunnossa ?

Äänestä

Ne ovat rantautuneet kokkolaan myös

Äänestä

Tervetuloa juhannuksena katsomaan Romaanikerjäläisten touhua ,te kaikki sinisilmäiset .Näette kuinka teidän nuoria jotka juhlivat juhannusta heiltä varastetaan rahat ja pankkikortit .Hirvittää katsoa tätä menoa.Poliiseja enemmän sinne,ei vaan autossa istumaan .Ratsupoliisit olisivat tervetulleita.Ja vaikka vanhoja poliisiautoja pelotteeksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllästyttää kirjoitti:

Regionlinen sivuilla oli uutinen, jonka mukaan nämä euroopasta on taas pesiytynyt röyhkeä rosvolauma kaupustelee jälleen ruusuja röyhkeäti ja agressiivisesti.
Tänään perjantaina olivat uutisen mukaan olleet keskustassa ja poliisikin oli jouduttu kutsumaan panemaan nämä ruusunrosvomyyjät kuriin ja olipa annettu sakkoja.
Aivan hyödytöntä mitään sakkoja kirjoitella. Ei ne mitään maksa, heittävät sakkolapun menemään saman tien.
Onkos kellään havaintoja näistä törkykauppiasta, ei tullut tänään käytyä kaupungilla ollenkaan.

Ei olisi tällaisia eu:n kaupustelijoita ja kerjäläisiä täällä ollenkaan, jos suomi ei olisi liittynyt eu:hun ja rajat avattu vapaalle liikkumiselle.
Saisivat ihmiset kulkea kaupungilla rauhassa, ilman, että joku toope sönköttää jotain hinkuvinkua ja kauppaa jotain ruusuntynkää ja jos ei asia kiinnosta, niin myyjä vetää herneen nenään ja alkaa agressiiviseksi.
Ei nämä mitään köyhiä ole, vaan rikollis liigaan kuuluvia huligaaneja.
Nämä samat ne ryöstävät suomalaisten koteja ja tekevät taskuvarkauksia.
Suomalainen on heille pelkkää ilmaa, eivät he suomalaisia arvosta pätkääkään.

Minä en ainakaan pysähdy, jos pyörällä ajan ja tuollainen ruusunkauppias yrittää tukkia tien, siitä vaan vauhdilla kohti ja jos ei väistä, niin jää alle.
Älkää kukaan vaan menkö niiltä mitään ostamaan.
Tulevat tänne vaan hulinoimaan ja kuvittelevat omistavansa kaupungin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu