Tarina hyvä- ja huono-osaisista

Vaimon kanssa ostettiin omistusasunto missä tuli ikäänkuin "mukana" sijoituskaksio (lainalla tietty). Nyt ollaan töissä ja maksellaan opintolainoja pois.

Meidän yhteenlasketut tulo- ja pääomatuloVEROT on noin 16000 €/v.

Meillä oli vuokralainen, nuori naishenkilö, joka saa sosiaalitoimistosta asumis- ja elämisrahat. Mutta naikkonen lopetti vuokranmaksun, eikä meinattu saada sitä edes ulos asunnosta, josta me maksoimme korko-, ylläpito ja käyttökulut.

Siis leikkisästi ja yksinkertaistaen ajateltuna; yhteiskunta kanavoi meidän maksamat verorahat välillisesti meidän vuokralaisen toimeentuloksi. Meidän vuokralainen kuitenkin pitää ne itsellään. Me joudumme maksamaan lisäksi myös vuokralaisen asumiskulut.

Minä en tunne itseäni hyväosaiseksi.
6194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

välillä näinkin päin. Yleensähän yhteiskunta kanavoi verorahat vuokranantajan toimeentuloksi maksamalla vuokralaisen vuokran josta osa menee vuokranantajan voitoksi.

Äänestä
  • Ahaa, herra XX on sitä mieltä että vuokranantaja on lurjus joka käyttää yhteiskuntaa hyväkseen? Aika raikas kanta.

    Noh, hyvällä omallatunnolla voin kuitenkin ilmoittaa että itse en ota koskaan vastaan rahaa jonka alkuperä on sosiaalitoimisto. En ikinä antaisi asuntoani vuokralle henkilölle joka ei kykene hankkimaan itse toimeentuloaan - miten sellainen henkilö huolehtisi arvokkaasta asunnosta?

    Äänestä

Et vuokraa asuntotukea saaville asuntoasi, pääasiassa vuokralaiset ovat asuntotuen saajia.Mikäli vuokralaiset eivät käyttäisi yhteiskunnan tukia ja saisi niitä vuokriensa maksuun vuokralaiset loppuisivat välittömästi.Kadulle asumaan tämä olisi totuus suomessakin tilapäismajoja on niitäkin riittämättömästi.Vaikea on löytää vuokralaisia ketkä eivät asuntotukea saa.Asuntotukea maksetaan sen vuoksi koska ei toimeentulo muuten riitä.

Äänestä

Olen kyllä eri mieltä etteikö työssä käyviä vuokralaisia voisi löytyä. Riippuu pitkälle tietysti kohteesta (hinta, sijainti, kunto, palvelut, työpaikat jne.), mutta voin ymmärtää hyvinkin tuon "ei löydy työssäkäyviä" kommentin pienillä paikkakunnilla.

Omaa pientä kaksiota vuokratessani viikossa tulee 10-15 yhteydenottoa kun oikotielle laitan. Noin 5 hakijaa ilmoittaa olevansa töissä eli eivät tarvitse yhteiskunnan tukia.

Olen samaa mieltä kuitenkin, että sossu tapauksissa on riskiä, sillä monilla voi olla "hällä väliä" asenne vuokrasuhteen hoitamiseen. Mutta voi löytyä myös ihan fiksujakin vuokralaisia. Itsekkin pelaan varman päälle ja vaadin vuokralaiselta: luottotiedot kunnossa, käy töissä ja maksaa itse (tai lainaa tuttavalta) vuokravakuuden. Jos jokin kohta ei täyty, niin minulla on varaa hetki odottaa. Aikaisemmat 3 kertaa kämppä on mennyt viikossa. Helsingissä on kova pula PIENISTÄ asunnoista (kehä 1 sisäpuolella)...

Äänestä
  • Mikä on pieni paikkakunta ? eihän Jkl iso kaupunkikaan ole vuokra asunnoilla on kuitenkin kova kysyntä.vuokrailmoitukseen vastaajat ovat pääasiassa opiskelijoita minimaalinen määrä matalapalkkaisessa työssä käyviä.Asuntotukea on mhdollista saada vaikka käy töissäkin asunto osakkeeni 2 kpl on Jkl.

    Äänestä

Tulee huomata että on eroa tuleeko rahat sosiaalitoimistosta vai kelasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


supersijottaja kirjoitti:

Vaimon kanssa ostettiin omistusasunto missä tuli ikäänkuin "mukana" sijoituskaksio (lainalla tietty). Nyt ollaan töissä ja maksellaan opintolainoja pois.

Meidän yhteenlasketut tulo- ja pääomatuloVEROT on noin 16000 €/v.

Meillä oli vuokralainen, nuori naishenkilö, joka saa sosiaalitoimistosta asumis- ja elämisrahat. Mutta naikkonen lopetti vuokranmaksun, eikä meinattu saada sitä edes ulos asunnosta, josta me maksoimme korko-, ylläpito ja käyttökulut.

Siis leikkisästi ja yksinkertaistaen ajateltuna; yhteiskunta kanavoi meidän maksamat verorahat välillisesti meidän vuokralaisen toimeentuloksi. Meidän vuokralainen kuitenkin pitää ne itsellään. Me joudumme maksamaan lisäksi myös vuokralaisen asumiskulut.

Minä en tunne itseäni hyväosaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu