Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kimppakivan kokeilu

Kokeilimme kimppaa hetken mielijohteesta, kun sopivan tuntuinen aviopari osui kohdalle. Asuimme silloin lomalla vuokramökillä ja teimme temput samassa huoneessa parinvaihdon merkeissä, mutta vaimostani se ei tehnyt hyvää.
Hän perusteli myöhemmin asiaa siten, ettei voinut keskittyä yhdyntään, kun minä nain toista naista ihan lähellä ja näköetäisyydellä.
Keskustelimme tapahtuneesta ja koska vaimo myönsi, että ajatus vieraalle antamisesta minun tieten kiihotti häntä suuresti, teimme ratkaisun. Otimme yhteyttä tähän aviopariin ja lähdimme neljästään laivaristeilylle. Parinvaihto tapahtui loppuillasta ja sitten siirryttiin hytteihin naimaan. Puolisoiden palautus omilleen vasta aamiaispöydässä kuten oli sovittu.
Minun ei tarvinnut kysellä mitään, kun katselin vaimoni ilmeitä. Oli tosiaan saaneen näköinen kuten itsekin. Seksi kotioloissa sujui taas loistavasti ja näitä risteilyjä on tehty myöhemminkin, joskin muiden avioparien kanssa.
1410116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Niin siks te teitte parin vaihtoo, must taas naisena haluu nimenomaan et ollaa samassa sängyssä nelistää ja saan nautinnon bi-seksii.
Eli musta parinvaihto ei oo kivaa vaa kimppaseksi on himokasta.

Äänestä
  • Makuasioista ei voi kiistellä, sanoi peppuaan nuoleva koira:))
    Minun vaimoni ei ole bi vaan hetero, joten menettelemme siten kuin hyvältä tuntuu.

    Meidän molempien kohdalla nautinto on juuri siinä, että tietää puolisonsa saavan samaan aikaan vieraalta, kun saa itsekin. Edulliset laivaristeilyt ovatkin olleet mainio konsti parinvaihtoon.

    Äänestä

  • Näin meillä kirjoitti:

    Makuasioista ei voi kiistellä, sanoi peppuaan nuoleva koira:))
    Minun vaimoni ei ole bi vaan hetero, joten menettelemme siten kuin hyvältä tuntuu.

    Meidän molempien kohdalla nautinto on juuri siinä, että tietää puolisonsa saavan samaan aikaan vieraalta, kun saa itsekin. Edulliset laivaristeilyt ovatkin olleet mainio konsti parinvaihtoon.

    Kehittelimme asiaa henkevästi keskustellen ja teimme päätöksen, joka miellytti kumpaakin.

    Vaimoni laittoi ilmoituksen silloiseen Ratto-lehteen ja valikoi saamistaan vastauksista parhaat. Piileskelin itse meidän saunassa, mistä kyllä näin ne miehet, jotka tulivat panolle. Puolisoni teeskenteli maksullista naista, vaikka emme olleet rahapulassa. Kolme "asiakasta" päivässä ja minulle tarjottiin piparia heidän jälkeensä.

    Äänestä

Kimppkivaa kolmisin .......... kaksin.......... yksinäinen ratsastaja.

Äänestä

Vanha pervo heittää ota vaimo mukaan?

Äänestä

kimppaseksi, kerron siitä tarinan. oli silloin 1920-luvulla kolmen komean kollin huomiossa. sitten siinä olin jo kyllä seurusteleva typykkä. mutta himotti silti nuo kolme poikaa. kerroin asiasta poikkikselleni ja sovimme että panen kaikkien kanssa. ja se oli sitten kuuma päivä. sunnuntaista tiistaihin. erosimme kuitenkin poikkiksen kanssa, koska nautin enemmän erään elmeri-pojan mulkusta kuin poikkikseni,.... ,, ..,,kiitti elmeri panost

Äänestä

Saitteko orgasmin, vai onko kyse vasta silmänhaluista, kaunista ulkokuorta katsellessa, kotona kotivideo tai peili mukaan, juttu kun kuitenkin jatkuu teillä...ilmeisesti ei parempi kokemus vieraan kanssa?

Äänestä

mahtasko ylivieskasta löytyä alle 30v naista parille seuraksi? ei meinaa löytyä mistään sopivaa ehdokasta.olemme noin 3kymppisiä ja huumorintajuisia..

Äänestä

Saattaa löytyä. Asun aika lähellä ylivieskaa. Sovittaisko treffit vaikka johonkin chättiin, niin tutustuttaisiin lisää.

Äänestä
  • TERVE KIIMAINEN NAINEN,OLEN KOMEA 32VBLONDI KUNDI JOKA OLISI VALMIS VAIKKA MIHIN,OLEN KESTÄVÄ JA RAKASTAN SITÄ ,OLEN LUOTETTAVA YM.VASTAA,NÄHÄÄN JO TÄNÄÄN!!!

    Äänestä

  • MONIPUOLINEN 32M kirjoitti:

    TERVE KIIMAINEN NAINEN,OLEN KOMEA 32VBLONDI KUNDI JOKA OLISI VALMIS VAIKKA MIHIN,OLEN KESTÄVÄ JA RAKASTAN SITÄ ,OLEN LUOTETTAVA YM.VASTAA,NÄHÄÄN JO TÄNÄÄN!!!

    tule Iisalmeen täällä löytyis kivaa sinun ehdoilla

    Äänestä

Iisalmeen? Asun siellä (: Lidlin lähellä ..rivitaloissa. (;

Äänestä

Minä sain juuri tietää, että puolisoni on bi ja olen ilmeisesti vanhanaikainen, koska minulle se oli shokki.

Äänestä
  • Olemme useamman vuoden harrastaneet parinvaihtoa / ryhmäseksiä.

    Kaikki naiset jotka tunnemme, siis seksileikkien kautta, omaavat
    hyvin vahvan bi-puolen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Näin meillä kirjoitti:

Kokeilimme kimppaa hetken mielijohteesta, kun sopivan tuntuinen aviopari osui kohdalle. Asuimme silloin lomalla vuokramökillä ja teimme temput samassa huoneessa parinvaihdon merkeissä, mutta vaimostani se ei tehnyt hyvää.
Hän perusteli myöhemmin asiaa siten, ettei voinut keskittyä yhdyntään, kun minä nain toista naista ihan lähellä ja näköetäisyydellä.
Keskustelimme tapahtuneesta ja koska vaimo myönsi, että ajatus vieraalle antamisesta minun tieten kiihotti häntä suuresti, teimme ratkaisun. Otimme yhteyttä tähän aviopariin ja lähdimme neljästään laivaristeilylle. Parinvaihto tapahtui loppuillasta ja sitten siirryttiin hytteihin naimaan. Puolisoiden palautus omilleen vasta aamiaispöydässä kuten oli sovittu.
Minun ei tarvinnut kysellä mitään, kun katselin vaimoni ilmeitä. Oli tosiaan saaneen näköinen kuten itsekin. Seksi kotioloissa sujui taas loistavasti ja näitä risteilyjä on tehty myöhemminkin, joskin muiden avioparien kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu