Ari Koivusen velkataakka kasvaa...

HiiliGrilli

MTV3 Viihde sivulta poimittua:

"Ari Koivusen velkataakka kasvaa – ulosotossa lähes 40 000 euroa!

Laulaja Ari Koivunen kierrättää ulosoton kautta niin parkkisakot, vakuutusmaksut kuin verotkin.

Amoral-yhtyeessä laulavan Ari Koivusen ulosottorekisteri on ollut yhtä vuoristorataa viimeisien vuosien aikana. Vuoden 2008 syyskuussa Ari oli maksanut pois kaikki ulosottovelkansa. Vajaata vuotta myöhemmin ulosotossa oli lähes 20 000 euroa!

Idols-kilpailusta julkisuuteen ponnahtaneen laulajan tilanne ei ole vuodesta 2009 parantanut, sillä velkaa on tullut hurjasti lisää. Huhtikuun 8. päivä päivätyn ulosottorekisterin mukaan Arilla on ulosotossa 37 421 euroa.

Karhuttavasta kokonnaisvelasta yli 31 000 euroa koskee maksamattomia veromätkyjä. Ulosotossa on kuitenkin huomattavasti pienempiäkin maksuja, kuten muun muassa parkkisakkoja vuodelta 2008, auton liikennevakuutuksia sekä ajoneuvoveroja.

Myös Kela karhuaa Arilta yli 1 500 euron saatavia.

Arin tulot vuonna 2009 olivat 29 159 euroa. Veronpalautusta hän sai yli 6 000 euroa."

Minkähän takia ei tämä mies voi maksaa laskuja ja sakkoja ajallaan, vaan pitää kierrättää ne ulosoton kautta. Tulisi myös halvemmaksi maksaa heti, ilman ulosottomaksuja. Aika holtitonta taloudenpitoa.

1

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaa-a,

      nääs nääs, voi hyvänen aika, voi iäisyys jne. Kysy Arilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      37
      2736
    2. Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

      Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.
      Ikävä
      89
      1184
    3. Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia

      Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.
      Maailman menoa
      127
      979
    4. Oliko mies vetäytyminen

      Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.
      Ikävä
      61
      967
    5. Mitä söitte Hänen kanssaan yhdessä viimeksi?

      Tällainen vihjeketju:)
      Ikävä
      66
      907
    6. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      77
      881
    7. EU:lta tyly ratkaisu Temulle

      On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta
      Maailman menoa
      101
      828
    8. Oon tässä pohtinut että se nainen

      Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle
      Ikävä
      70
      815
    9. Nainen on ihana

      ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?
      Ikävä
      25
      718
    10. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä

      Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi
      Ähtäri
      30
      684
    Aihe