Kuningatar Marista...

...on nyt paikallaan tuoda tänne muutama ajatus, ja samalla käsittelen hieman prinsessa Juttaakin:

Kun olen auttanut ystävätärtäni kodin siivouksessa niin hänen alkaessaan nyt valmistella lounastamme ja laittaessaan muita herkkujaan myös pakastimeeni otin nyt ”omaa aikaa” kommentoidakseni eilisiltaista Urpilaisen ja Kiviniemen tv-esiintymistä ja samalla referoin mielestäni erinomaista aamun Hesarin pääkirjoitusta tiedoksi niille, jotka eivät muutoin saa lukea tuota lehteä, joka keputaustaisesta vastaavasta päätoimittajastaan huolimatta on edelleen pysynyt Suomen parhaana ja puolueettomimpana tiedonvälittäjänä.

Niin Jutta kuin Marikin säilyttivät hyvin rauhallisuutensa ja esiintyivät ohjelmassa muutoinkin edukseen, mitä esiintymiskykyyn tulee. Maria eivät toimittajat ehkä hiostaneet aivan yhtä pontevasti kuin Juttaa, joten Mari sai vapaasti pyöritellä mielipiteitään, jotka kyllä jäivät vaille uskottavia perusteluja. Vaikea olisi hänen ollutkaan niin tehdä, kun pelkästään uskon varassa liikutaan ainakin EU:n kriisimaiden tukiasioissa, eli siinä, auttavatko nuo tuet edes niitä vai romahtavatko ne siitä huolimatta ja niille annetut jättilainat jäävät veronmaksajien maksettaviksi. Eipä Kiviniemi ollut juuri yhtään vakuuttavampi muissakaan mielipiteissään, jotka usein jäivätkin tyhjän päälle.

Uskon varassa on Urpilainenkin siinä suhteessa, että maiden velkasaneeraukseen päästäminen olisi parempi tie. Kyllä siitäkin todennäköisesti koituisi myös meille haittoja, joista kärsisi kauppamme ja sitä kautta työllisyytemme. Ei kukaan pysty tässä tilanteessa todistamaan tai edes vakuuttavasti sanomaan, kumpi olisi parempi tie, Kiviniemen ja hallituksemme vai Urpilaisen ja häntäkin jyrkemmin Soinin parhaaksi näkemä ratkaisu. Oikeudenmukaisuusperiaate kyllä kuitenkin vaatisi ensisijaisesti vastuuseen niitä, jotka ovat ongelmien suurimmat aiheuttajatkin, eli manner-eurooppalaiset suuret pankit, jotka perusteettomissa voitontoiveissaan ovat jakaneet holtittomasti rahaa noille todellista tilannettaan vääristelleille kriisimaille.

Niin, se aamun Hesarin pääkirjoitus on otsikoitu ”Keskustan vaalivoitto on Mari Kiviniemen varassa”. Yhdellä kortilla kepu todella näkyy pelaavan, sen kertoo hyvin selvästi myös puolueen vaalimainos. Siitä pääkirjoituksessa todetaan mm:

”Kokoomuksen vaalimainoksen ministeriryhmän ydinjoukko jutustelee bussissa. Entä jos Keskusta olisi tehnyt samanlaisen mainoksen? Ketkä olisivat mahtuneet samaan kyytiin puheenjohtaja Mari Kiviniemen kanssa? Tietenkin Paula Lehtomäki ja Anu Vehviläinen. Ketkä muut? Mauri Pekkarinen? No ei. Paavo Väyrynen? Ei. Parempi siis, että Keskusta luottaamainoksissaan yksinomaan pääministeri Mari Kiviniemen vetovoimaan”

Kepuhan on määrätietoisesti pyrkinyt tekemään tulevista vaaleista pääministerivaalit. Kiviniemi itsekin on puhunut kuin seuraavaa hallitusta tarkoittaen kuin itsestään selvyytenä ”Kiviniemi kakkosesta”. Yhtä huvittavaa mahtipontisuutta tuollainen kuin tuo kepun mainoskin, jossa silmien väriäkin muuttamalla kauniiksi ehostettu, suorastaan retusoitu Mari Kiviniemi seisoo ainoana pään omistavana päättöminäkin selvästi tunnistettavien Jyrki Kataisen, Jutta Urpilaisen ja Timo Soinin keskellä.

Lehden pääkirjoitus jatkaa: Viime päivinä taktiikkaa on muutettu sen verran, että puolueen muutkin ehdokkaat otetaan huomioon. Jottei sattuisi virheitä, äänestäjille väännetään rautalangasta: ”Äänestä oman alueesi keskustalaita ehdokasta, niin Mari oi jatkaa työtään elävän ja tekevän maaseudun puolesta” (Maaseudun Tulevaisuus 6.4.).

Kepu siis mainostaa helsinkiläisehdokas Marin tekevän työtään vain maaseudun puolesta. Tuo on hyvä tietää meidän helsinkiläisten, sillä ei kai meistä kukaan halunne äänestää ehdokasta, joka ei edes aio työskennellä kotilaupunkimme hyväksi.

Kovin on siis Marin varassa kepu, se nojaa Marin karismaan, asioiden esiintuomisella ei niin väliä. Vai ovatko kaikkia asiamme jo niin kunnossa, ettei niistä tarvitse huolta kantaa. Mutta onko Marilla karismaa, joka kestää ja kantaa? H.C.Andersenin sadussa eräs pikkulapsi ainoana näki, että kuninkaalla ei ollut vaatteita, mielestäni täyspäinen aikuinenkin näkee, että eipä juuri verhoilua ole kuningatar Marillakaan.

Tämän vain halusin tänne tuoda viikonloppunne ratoksi. Itse en juurikaan tämän mahdollisesti synnyttämään debattiin voine osallistua, kun on muita velvollisuuksia, jotka eivät suinkaan vastenmielisiä ole ;))

Hyvää viikonloppua!
30206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Mistä sinä voit tietää mitä täyspäinen aikuinen näkee?

Oletko joskus tavannut sellaisen?

Äänestä

kapu-vaariKäyttäjän viestit25.1.2011 19:49

Olen tässä lähdössä saunaan ja kun kohta riisuunnun, niin jos olisit lähempänä, saisit niiden kuulujen harmaiden karvojen ympäröimästä hännästäni sellaisen läpsyn, että häipyisit opettamaan kieltä noille muille perskärpäsilleni, jotta he voisivat edes joskus saada aikaiseksi yhtä virkettä pitemmän ja aina samaa toistavan inahduksen.

Uusi-Ukki,se oikea2.2.2011 13:57
Minä Uusi-Ukki Pohjanmaalta,
Voi kun saisinkin kerran sinun homonkassa, oikein kunnolla homostella, niin kuristaisin sinua kurkusta, kun viimeinenkin hengenpihahdus kuuluisi, sen jälkeen Kirkonkellot soittaisivat sinulle homo viimeiset lyntinsä.

Kysynkin, seuraako homostelua aina kuolema.??????????

Äänestä

Onko katainen homokin?

Äänestä

Opiksi ja ojennukseksi

Olisi mukava näin itsekin evp ihmisenä nähdä Sinunkin joskus pystyvän ajattelemaan myös omilla välineilläsi, mutta kai se on turha toivo.
On hämmästyttävää, ettet ole ymmärtänyt vieläkään miten paljon laajempaan ja kokonaisvaltaisempaan ajatteluun myös sotilastehtävät voivat kasvattaa, kuten minulle on käynyt. Väessä on myös paljon kapea-alaisia tehtäviä, jotka jättävät ihmisen ikäänkuin polkemaan paikalleen. Vauhti siis voi olla kovakin mutta eteenpäin ei matka jatku.
Kun olet noinkin laajasti omaa "susiparisuhdettasi" valottanut, otan asiakseni neuvoa: Ei elämä voi olla pelkkää suorittamista vaan lähelläolokin on tärkeää, joten menehän nyt Hänen viereensä, ota kädestä kiinni ja kosi.

Hyvää ja aidon rakkauden maustamaa viikonloppua myös sinne!

Äänestä

"Kepu siis mainostaa helsinkiläisehdokas Marin tekevän työtään vain maaseudun puolesta. Tuo on hyvä tietää meidän helsinkiläisten, sillä ei kai meistä kukaan halunne äänestää ehdokasta, joka ei edes aio työskennellä kotilaupunkimme hyväksi."

Mutta onhan City-Keskustan Hietanenkin helsinkiläinen. Tietysti hän äänestää Maria. Varmaan harmittaa controlmannia, ylil evp:tä ja prokeskutaa, että eivät voi äänestää Maria kun eivät ole helsinkiläisiä.

Äänestä

Naurettavaksi kepu on tehnyt itsensä sillä mainoksella. Mutta eipähän kepua enää muutenkaan voisi vakavasti ottaa. Sen paremmin kuin palstan kepuleitakaan, sellainen puolue, millaiset kannattajat.

Äänestä

Pitää tehdä niin kuin Urpilainen sanoo, että kriisimaat on pantava velkasaneeraukseen, ja niitä vastuuttomasti rahoittaneet englantilaiset, saksalaiset ja ranskalaiset pankit saavat kärsiä tappionsa. Ei niitä ainakaan suomalaisten veronmaksajien maksettavaksi saa laittaa.
Höpöpuhetta Kiviniemeltä, että siitä kärsisi suuresti meidän kauppa ja työllisyys. Kreikan, Irlannin ja Portugalin osuus kaupastamme on vain muutama prosentti, moninverroin suurempi lasku meille tulee Kiviniemen linjalla.

Ei Urpilainen ja Soini ole ainoat viisaat ja rehelliset näkemyksessään. Samaa mieltä on Sauli Niinistökin ja varmaan myös Paavo Väyrynen, jonka suun Kiviniemi esikuntineen on tukkinut. Keskustan kentässä ollaan varmaan enemmän Soinin ja Urpilaisen näkemykisissä kuin Mari typykän, jolle liian suuri virka on kohonnut pahasti lättätukan alle.

Äänestä

Tuolla Urputtajan taktiikalla Suomi potkittaisiin pois euroopasta, ja mihinkä me sitten liittyisimme kun itäsaksaakaan ei enää ole olemassa, johon Stasi Tarja voisi meidät viedä.

Kyllä vastuullinen suomen hallitus on oikeassa että autetaan noita sosialisti hallitusten ahdinkoon ajamia maita. Mutta siitä pitää kantaa huolta ettei samanlainen demari hallitus enää koskaan pääse pesiytymään suomeen, että olisimme kohta velkasanerauksen tarpeessa.

Noista velkatakuista sen verran että on kiikun kaakun, joudummeko niissä maksumiehiksi, vai saammeko niistä korko voittoja. Tuo olisi tosi hupaisaa seurata jos tulisi voittoja miten demarit sen kääntäisi, omaksi ansiokseen.
No kyllä se heiltä varmasti onnistuu, niin kameljonteja he todellisuudessa ovat.

Äänestä

Kreikan talouskurimuksen syy on puolestaan se, että siellä oikeistolaisen Konstantin Karamanliksen keskustaoikeistolainen hallitus tuhlasi valtion varannot tuottamattomiin hankkeisiin ja lisäksi väärensi EU:lle tulevat taloustiedot niin, että Kreikan tilanne näytti todellista paremmalta, ja siksi se säilytti luottokelpoisuutensa ja sai valtavasti lisärahoitusta EU-mailta ja niiden pankeilta. Totuus paljastui, kun valtaan tuli George Papandreounn johtama sosialisitinen hallitus, joka paljasti edeltäjänsä vilpit ja maan todellisen katastrofisen tilanteen. Meidän keskustaoikeistolainen hallitus on tietysti valmis maksattamaan suomalaisillakin veronmakwsajilla sen valtavan kuprun, jonka sisarpuolue Kreikassa aiheutti.

Äänestä

Olet yhtä tuuliajolla kuin jos me suomessa laitettaisiin nykyiset vaikeudet, demari Lipposen hallitusen syyksi.
Nyt mennään vuotta 2011 ja Kreikassa on sosialisti hallitus joka tyri pahasti, ja te demari raakimukset ette halua auttaa edes aate tovereitanne.
Yök ja vielä kerran yök........

Äänestä

Huomio tähänastisesta

Avauksilleni epätyypillisen vähän on näköjään tullut sitä tavanomaista näyttöä palstakepulaisuudesta, eli homoilumieltymyksistä ja muusta kiinnostuksesta alapään asioihin, mutta onhan tuota sitäkin tullut sen verran, ettei totuus palstakepulaisuuden olemuksesta pääse unohtumaan. Kiitos siitä!

Sen sijaan ihan kohtalaisesti on tullut näyttöä siitä, että täälläkin on kuitenkin ihmisiä, jotka ajattelevat myös asioita, jopa politiikkaa. Kiitos siitäkin, ihan ilman inhoa ja sääliä jotka olivat edellisen kiitokseni pontimina.

Valitettavasti en nyt ehdi noita asiallisiakaan viestejä erikseen kommentoimaan, kun minulla on edelleen muita velvollisuuksia, kun luonani on naisystäväni. Juuri saunottuamme ja hänen alettuaan katsomaan jotakin tv-ohjelmaa tulin kuitenkin pistäytymään palstalla ja kuittaan näin tähänastisen.

Yllättävää, että tuo jo huomattavan kauan sitten tekemäni avaus ”Kiviniemi menestyi huonoiten” näkyy yhä keskusteluttaneen, jopa enemmän kuin tämä uusin avaukseni. Ihan hyviä puheenvuoroja sielläkin on käytetty, mutta sinne en enää palaa.

Totean sentään tällä avauksellani näkemästäni sen, että paljolti samaa mieltä olen tuosta iltapäivällä esitetystä:

>> kriisimaat on pantava velkasaneeraukseen, ja niitä vastuuttomasti rahoittaneet englantilaiset, saksalaiset ja ranskalaiset pankit saavat kärsiä tappionsa. Ei niitä ainakaan suomalaisten veronmaksajien maksettavaksi saa laittaa.
Höpöpuhetta Kiviniemeltä, että siitä kärsisi suuresti meidän kauppa ja työllisyys. Kreikan, Irlannin ja Portugalin osuus kaupastamme on vain muutama prosentti, moninverroin suurempi lasku meille tulee Kiviniemen linjalla

Äänestä
  • Muistutan vielä

    Kyllä Sinun olisi jo aika vakinaistaa parisuhteesi, että olisit ainakin siltä osin kunniallinen ja vastuullinen Suomen kansalainen. Nyt on muodostunut sellainen kuva, että yrität nyppiä vain rusinat pullasta.
    Vakinaistaminen olisi hyväksi myös kaidalla tiellä säilymisen vuoksi, syntyvän jatkuvan huolenpito- ja kontrollisuhteen avulla.
    Ehkä sen myötä myös sekokirjoituksesi ja perusteeton loanheittäminen ja kaunaaminen asettuisivat edes vähän järjellisempiin mittoihin.
    Jos tulet avioaikeisiin, tulen mielelläni häitä järjestelemään. Tiedät, että kykyni ovat siinä asiassa poikkeuksellisen hyvät.

    Äänestä

  • Ylil evp kirjoitti:

    Muistutan vielä

    Älkää, hyvät ihmiset, innostako Kepukapua avioon!

    Ajatelkaa hieman sitä onnetonta, joka silloin sitoutuisi
    elämään narsistin puolisona. Sellaista kohtaloa en toivo
    kenellekään. Elämä itsekeskeisen ja yksinkertaisen
    narsistitolliskon kanssa olisi hänelle helvettiä.

    Äänestä

Tyypillistä paskan potkijoiden propakantaa,puoluetoimisto väänsi paavolle väitöskirjan aikoinaan-nyt väännetään marille uutta pestiä.

Äänestä
  • Kiva että palstalle on tullut majurikin. Yliluutnantti on ohjesäännön vastaisesti yrittänyt pullikoida kapulle, mutta nyt varmaan hänkin ymmärtää sulkea suunsa, kun majuri näkyy tukevan kapua. Voi yliluutnantti raukkaa, kun sitä ei tue edes kepu.

    Äänestä

  • Res. ylik. vain kirjoitti:

    Kiva että palstalle on tullut majurikin. Yliluutnantti on ohjesäännön vastaisesti yrittänyt pullikoida kapulle, mutta nyt varmaan hänkin ymmärtää sulkea suunsa, kun majuri näkyy tukevan kapua. Voi yliluutnantti raukkaa, kun sitä ei tue edes kepu.

    Älä muuta sano

    On tämä elämä ihan yhtä alamäkeä kun ei mikään muu puolla kuin pokasaha.
    Vakaata parisuhdetta kannatan yli kaiken koska tiedän varsinkin miehen haavoittuvuuden ja hunningolle joutumisen riskin ilman huolehtivaa ja lempeän määrätietoista naisen kättä.
    "Nuhteettomasti vaeltavainen saa avun, mutta kahdella tiellä mutkittelija kerralla kaatuu" (Sananl. 28:18).

    Koemuksen ääni siinä kuullaan. Alamäkeä om varmaan riittänyt. Oliskohan sinullakin vielä mahdollisuuksia joa alkaisit vaeltaa nuhteettomasti etkä mutkittelisi kepulaisuuden kahhtalaisella tiellä?

    Äänestä

Mari ei näy tietävän, että Suomi on tasavalta. Jopa niin demokraattinenkin, että johtajamme valitaan vaaleilla. Kepun kokema kolahdus seuraavissa vaaleissa poistaa Marinkin höyrähtäneestä päästä ne naurettavat kuningatarunelmat.

Äänestä

Kapu-vaarille. Asiaa kirjoitat. On lähes surkuhupaisaa tuo Mari Kiviniemen asenne. Kehoittaa demareita käyttämään järkeä tms siis todella ala-arvoista puhetta.

Entäpä mainos, jossa Kiviniemi on pudottanut yksinvaltiaana muilta selvästi tunnistettavilta päät. Huh huh, miten mautonta!

Äänestä

Oletkos nyt kuvannut läskimötkäleen rusottavia sloggi-housuja? Buaaahhhhhh, buaaaahhhhhh, buaaaahhhhhhh, tuota pakkohoitoon vietävää eunukkiluuseria.

Äänestä
  • Kapi pöllii liisteisimmäyt mötkön pöksyt ennen kuin mötkö taas karkaa oikean miehen pantavaksi.
    Noita mummoslogeja sitten nuuhkii uninalle kainalossa kun palstalla notkumisesta väsyneenä kellahtaa katselemaan painajaisia....;)

    Äänestä

Valehteleeko Olli Rehn?

Rehn tyrmäsi hiljattain SDP:n esittämän hallitun velkasaneerauksen Portugalissa.

Pimitetäänkö tätä suomalaisilta? – ”Kuin ennen devalvaatiota”

EU:n talouskomissaari Olli Rehn on suututtanut SDP:n poliitikkoja Portugali-lausunnoillaan. Nyt Rehnin puheita ihmettelee ex-ulkoministeri, suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd.). Hän on huolissaan siitä, pettääkö Rehn itseään hokemalla, ettei velkasaneeraukseen mennä EU:n kriisimaissa.

- Jos siitä ollaan hiljaa siksi, että sitä valmistellaan, niin hyvä niin, mutta jos itsekin uskotaan, ettei velkasaneeraukseen mennä, niin se on huolestuttavaa, Tuomioja sanoo Uudelle Suomelle.

- Velkasaneerauksella ei voi spekuloida, koska silloin markkinat säikähtävät ja korot nousevat, Tuomioja myöntää.

Nordean Roger Wessman sanoikin Uudelle Suomelle perjantaina, että velkajärjestelyä seuraisi paniikki Euroopassa. Wessman myös sanoi, että viime syksynä saksalaiset alkoivat puhua sijoittajavastuusta, jonka seurauksena Irlannin valtionlainojen korot nousivat ja maa kaatui lopulta EU:n syliin.

Tuomioja kirjoittaa blogissaan, että "velkojen uudelleenjärjestely on kuin devalvaatio, ei siitä voi julkisesti puhua ennen kuin se tehdään." Tästä syystä Tuomioja sanoo: "luottaisin komissaariin paljon enemmän, jos voisin olla varma että hän valehtelee".

http://www.uusisuomi.fi/raha/111113-pimitetaanko-tata-suomalaisilta-–-”kuin-ennen-devalvaatiota”

Äänestä

Aiheettomasti kyselee Tuomioja tuollaisia. Onhan Olli Rehnkin kepulainen, ja siis tietenkin valehtelee vastoin tietämäänsä totuutta.

Äänestä

Tuomioja on järkimies. Ei siihen kyyä suurta järkeäkään tarvita, kun tietää, että niin tulee käymään. Rehellisyyttä kyllä, ja sitähän ei Kiviniemellä ole.

Äänestä

Terve vaan pitkästä aikaa.

Tunnusta vaan että ottaa pattiin, kun maltillinen ja asiat hallitseva Eero Heinäluoma piti mennä ja vaihtaa tuohon pyryharakkaan, joka ei oikein tiedä mistään mitään.
Kuuntelin tänään YLE-Puheesta Jälkiviisaat. Siellä Kalle Isokallio pisti herkullisella tavalla halki, poikki ja pinoon nämä Urpilaisen höpinät sijoittajien vastuusta Euroopan velkakriisissä. Isokallio selvensi, miten valtionlainoihin sijoittavat lähinnä eläkeyhtiöt eikä suinkaan pikavoittoja saalistavat keinottelijat kuten Urpilainen väittää. "Sijoittajien vastuu" tarkoittaisi siis käytännössä sitä, että esim. suomalaisilta eläkeläisiltä jouduttaisiin leikkaamaan eläkkeitä, kun eläkerahat haihtuisivat taivaan tuuliin "sijoittajien vastuun" realisoituessa.

Muistan sinun olleen kova EU:n ja rahaliitto EMU:n kannattaja. Oletko edelleen, vai onko kolhoosivaluuttamme ajautuminen katastrofiin yhtään muuttanut mieltä? Vieläkö ruotsalaisten on syytä kadehtia meitä, kun teimme niin viisaasti liittyessämme rahaliittoon?
Olen tässä viime aikoina taas innostunut kyselemään EU:n kannattajilta, että mitä hyötyä Suomelle ja Euroopalle on ollut sellaisesta integraatiosta, joka menee yli perinteisen vapaakaupan. Osaatko sinä kertoa?

Äänestä

Tervepä, terve! Tosiaan pitkästä aikaa. Olen minä tainnut Sinua jo joskus täällä kaipaillutkin, kun keskustan kannatus on täällä ollut kovin heikoissa kantimissa, kepulaisina mielellään esiintyvät ovat kuitenkin olleet aina enemmän kiinnostuneita kapusta kuin kepusta. Eniten kai monella heistä näkyy olevan kiinnostusta alapään asioihin, nimenomaan miesten alapäihin.

Noita ”aateveljinäsi” mielellään esiintyviä reppanoita häveten kai täältä ovat poistuneet mm. Oiva Härkönen, Ökyisäntä ja eräät muutkin keskustan kannattajat, ja niin arvelin Sinunkin tehneen. Teidän kanssanne oli menneinä aikoina täällä ihan mukavaa ”tapella sovussa”, eli asiat taistelivat enemmän kuin miehet, kun teillä oli kiinnostusta asioihinkin ja kykyä puhua niistä.

Mutta nyt meille ei taida oikein syntyä taistelua edes asioista. Olen nimittäin paljolti samanlaisissa näkemyksissä kanssasi Heinäluomasta ja Urpilaisesta, jokin rehellisesti on todettava, että onhan Jutta kehittynyt kovasti. Eivät ne ihan höpinöitä ole ne Urpilaisen ennustelut, että turhaan me upotamme niiden tukemiseen suunnattomat määrät rahaa, jotka olisi varmasti hyödyllisempää käyttää omiin tarpeisiimme – joita todella on paljon, et sitä kiistäne – kun EU:n kriisimaat kuitenkin lopulta joutuvat velkasaneeraukseen ja niille lainaamamme rahat menevät sen siliän tien.

Samaa mieltä näkyy olevan paljolti Sauli Niinistökin ja myös useat kansainväliset talousasiantuntijat, myös Erkki Tuomioja, joka on kyllä järkimies, vaikkakaan en moniinkaan muihin poliittisiin näkemyksiinsä yhdy. Enkä muidenkaan demarien moniinkaan poliittisiin näkemyksiin, en enempää Heinäluoman kuin Urpilaisenkaan, mutta kyseisessä asiassa uskon Urpilaisen olevan oikeassa. Eikä suinkaan ole räksytystä oppostiojohtajalta, jos hän tuo mielipiteensä julki ja esittää vaihtoehtoja noudatetulle politiikalle, muistelepas aikoja, jolloin kepu oli oppositiossa, kyllä Urpilaisen ”räksytys” on kovin vaisua verrattuna esim. Pekkarisen vastaavaan silloin. Isokallio on kyllä railakas kirjoittaja ja sellaisena hyvä, mutta parempi hän onkin kirjailijana kuin oli talousosaajana, se kai huomattiin Nokiassakin, josta joutui lähtemään.

Olen minä edelleen EU:n kannattaja, joskin varauksellisemmin kuin aikoinaan, kun EU:n jäsenyys ei ole tuonut sen myötä odottamaani Naton jäsenyyttä. Euronkin kannattaja olen ollut, kun varsin paljon euromaissakin matkustelevana ei enää tarvita sitä rahanvaihtoruljanssia niin kuin ennen. Mutta pieni vaivahan se sittenkin oli sen rinnalla, jos nyt tämä euroliitännäisyytemme tuo meille paljon suurempia harmeja. Eli enpä enää pidä ihan huu-haana Soinin näkemystä, että eurosta irtaantuminen ei olisi meille mikään onnettomuus. Jos Suomi kieltäytyisi kriisimaiden enemmästä tukemisesta, ilmeisesti meidät eurosta eroon painostettaisiinkin, Elleivät sitä ennen nuo kriisimaat joudu velkasaneeraukseen ja pakoteta ne irtaantumaan eurosta ja ottamaan takaisin oma valuuttansa, joka minun uskoakseni olisi paras ratkaisu.

Äänestä
  • Olet siis valmis uhraamaan osan omasta eläkkeestäsi ja päästämään nuo kriisimaat velkasaneeraukseen. Sitähän se sijoittajavastuu käytännössä olisi. Kun suomalaiset eläkeyhtiöt ovat sijoittaneet Irlantiin, Kreikkaan jne yhteensä noin 4,7 miljardia, niin velkasaneeraus tarkoittaisi, että nuo eläkerahat menetettäisiin.

    Urpilaisen-Soinin linja siirtäisi vastuun kaikilta veronmaksajilta vain eläkeläisten, niin nykyisten kuin tulevien, kontolle. Sitäkö haluat?

    Äänestä

  • Kas, kas vaippa-aliupseeri pelissä. Lähtikö mötky Tampereelle hakemaan taas kovaa munaa.
    Kyllästy varmaan pelkkään nakkisormella kaiveluun, kun harvojen ja harmaiden karvojen varjostama nysä ei osoittanut elonmerkkejä....;)

    Älä huoli kapi, Tampereella on miehiä joilla seisoo....

    Äänestä

On melkoinen näköharha väittää, että Keskusta olisi vaaleissa yhden kortin varassa. Onhan Keskusta sentään suurin puolue valtiopäivillä ehdokasmäärällä mitaten. Ja eduskuntaan pyrkijöitäkin on Keskustalla lukuisa joukko, joten täytyy olla vähintään Hesarin tasoinen toimittaja, joka kuvittelee, ettei Keskustassa ole muita kuin Mari Kiviniemi. Sitä paitsi Keskustan vaalimainos on yksiselitteisen selkeä. Se sanoo täysin tasan tarkkaan, mikä on vaalien tarkoitus sen sijaan, että mainoksessa löpistäisiin niitä näitä aidanseipäistä ja tuulimyllyistä niin kuin tapahtuu Kokoomuksen niin sanotussa "hoppakiesimainoksessa", jossa epämääräinen joukkio, revohka, heittää huulta milloin mistäkin.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, ettei tietämys eurooppalaisen pankkijärjestelmän pelastamisesta ole kovin selkeästi hahmotettavissa. Ymmärrän kyllä, ettei Katainen sen enempää kuin Kiviniemikään oikein voi tehdä mitään muuta kuin mitä tekevät, kun Euroopan suurvaltojen päättäjät esittävät ratkaisuehdotuksiaan. Suomi ei kuulu taloudellisen ajattelun kärkimaihin niin kuin Saksa, Ranska ja Englanti eikä Suomella ole samanlaisia intressejä valvottavanaan. Ja jos olisikin, niin "lihakset" puuttuvat. Sen verran omanlaisensa tapaus Suomi on joka tapauksessa, että yhteistyö suomalaisten intressien ajamiseksi saattaisi jäädä yleiseurooppalaisella tasolla verrattain laihaksi.

Äänestä

Jos vielä tänään käyt palstalla,niin käyppä vilikaasemassa mielipidepankin avauksella, miten kuumiksi taas sait peräkamarien keupoitsut! Siitä sanoin omankin huomioni siellä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kapu-vaari kirjoitti:

...on nyt paikallaan tuoda tänne muutama ajatus, ja samalla käsittelen hieman prinsessa Juttaakin:

Kun olen auttanut ystävätärtäni kodin siivouksessa niin hänen alkaessaan nyt valmistella lounastamme ja laittaessaan muita herkkujaan myös pakastimeeni otin nyt ”omaa aikaa” kommentoidakseni eilisiltaista Urpilaisen ja Kiviniemen tv-esiintymistä ja samalla referoin mielestäni erinomaista aamun Hesarin pääkirjoitusta tiedoksi niille, jotka eivät muutoin saa lukea tuota lehteä, joka keputaustaisesta vastaavasta päätoimittajastaan huolimatta on edelleen pysynyt Suomen parhaana ja puolueettomimpana tiedonvälittäjänä.

Niin Jutta kuin Marikin säilyttivät hyvin rauhallisuutensa ja esiintyivät ohjelmassa muutoinkin edukseen, mitä esiintymiskykyyn tulee. Maria eivät toimittajat ehkä hiostaneet aivan yhtä pontevasti kuin Juttaa, joten Mari sai vapaasti pyöritellä mielipiteitään, jotka kyllä jäivät vaille uskottavia perusteluja. Vaikea olisi hänen ollutkaan niin tehdä, kun pelkästään uskon varassa liikutaan ainakin EU:n kriisimaiden tukiasioissa, eli siinä, auttavatko nuo tuet edes niitä vai romahtavatko ne siitä huolimatta ja niille annetut jättilainat jäävät veronmaksajien maksettaviksi. Eipä Kiviniemi ollut juuri yhtään vakuuttavampi muissakaan mielipiteissään, jotka usein jäivätkin tyhjän päälle.

Uskon varassa on Urpilainenkin siinä suhteessa, että maiden velkasaneeraukseen päästäminen olisi parempi tie. Kyllä siitäkin todennäköisesti koituisi myös meille haittoja, joista kärsisi kauppamme ja sitä kautta työllisyytemme. Ei kukaan pysty tässä tilanteessa todistamaan tai edes vakuuttavasti sanomaan, kumpi olisi parempi tie, Kiviniemen ja hallituksemme vai Urpilaisen ja häntäkin jyrkemmin Soinin parhaaksi näkemä ratkaisu. Oikeudenmukaisuusperiaate kyllä kuitenkin vaatisi ensisijaisesti vastuuseen niitä, jotka ovat ongelmien suurimmat aiheuttajatkin, eli manner-eurooppalaiset suuret pankit, jotka perusteettomissa voitontoiveissaan ovat jakaneet holtittomasti rahaa noille todellista tilannettaan vääristelleille kriisimaille.

Niin, se aamun Hesarin pääkirjoitus on otsikoitu ”Keskustan vaalivoitto on Mari Kiviniemen varassa”. Yhdellä kortilla kepu todella näkyy pelaavan, sen kertoo hyvin selvästi myös puolueen vaalimainos. Siitä pääkirjoituksessa todetaan mm:

”Kokoomuksen vaalimainoksen ministeriryhmän ydinjoukko jutustelee bussissa. Entä jos Keskusta olisi tehnyt samanlaisen mainoksen? Ketkä olisivat mahtuneet samaan kyytiin puheenjohtaja Mari Kiviniemen kanssa? Tietenkin Paula Lehtomäki ja Anu Vehviläinen. Ketkä muut? Mauri Pekkarinen? No ei. Paavo Väyrynen? Ei. Parempi siis, että Keskusta luottaamainoksissaan yksinomaan pääministeri Mari Kiviniemen vetovoimaan”

Kepuhan on määrätietoisesti pyrkinyt tekemään tulevista vaaleista pääministerivaalit. Kiviniemi itsekin on puhunut kuin seuraavaa hallitusta tarkoittaen kuin itsestään selvyytenä ”Kiviniemi kakkosesta”. Yhtä huvittavaa mahtipontisuutta tuollainen kuin tuo kepun mainoskin, jossa silmien väriäkin muuttamalla kauniiksi ehostettu, suorastaan retusoitu Mari Kiviniemi seisoo ainoana pään omistavana päättöminäkin selvästi tunnistettavien Jyrki Kataisen, Jutta Urpilaisen ja Timo Soinin keskellä.

Lehden pääkirjoitus jatkaa: Viime päivinä taktiikkaa on muutettu sen verran, että puolueen muutkin ehdokkaat otetaan huomioon. Jottei sattuisi virheitä, äänestäjille väännetään rautalangasta: ”Äänestä oman alueesi keskustalaita ehdokasta, niin Mari oi jatkaa työtään elävän ja tekevän maaseudun puolesta” (Maaseudun Tulevaisuus 6.4.).

Kepu siis mainostaa helsinkiläisehdokas Marin tekevän työtään vain maaseudun puolesta. Tuo on hyvä tietää meidän helsinkiläisten, sillä ei kai meistä kukaan halunne äänestää ehdokasta, joka ei edes aio työskennellä kotilaupunkimme hyväksi.

Kovin on siis Marin varassa kepu, se nojaa Marin karismaan, asioiden esiintuomisella ei niin väliä. Vai ovatko kaikkia asiamme jo niin kunnossa, ettei niistä tarvitse huolta kantaa. Mutta onko Marilla karismaa, joka kestää ja kantaa? H.C.Andersenin sadussa eräs pikkulapsi ainoana näki, että kuninkaalla ei ollut vaatteita, mielestäni täyspäinen aikuinenkin näkee, että eipä juuri verhoilua ole kuningatar Marillakaan.

Tämän vain halusin tänne tuoda viikonloppunne ratoksi. Itse en juurikaan tämän mahdollisesti synnyttämään debattiin voine osallistua, kun on muita velvollisuuksia, jotka eivät suinkaan vastenmielisiä ole ;))

Hyvää viikonloppua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu