Eduskuntavaalien tärkein teema

Eduskuntavaalien tärkeimmäksi teemaksi ei tullutkaan maahanmuutto, verotus, työllisyys, sukupuolineutraali avioliitto eikä mikään muukaan etukäteen veikattu asia. Ykkösaiheeksi on noussut Suomen muille EU-maille antamat takaukset. Viimeisimmät Portugalin tilanteet ovat antaneet lisää vettä myllyyn. Isot vastuut ja niiden mahdollinen laukeaminen todelliseksi rahan antamiseksi puhututtaa niin toreilla kuin tv:n vaalikeskusteluissakin.

Takuut näyttävät jakavan myös puolueita kahteen jakolinjaan: toisaalta hallituspuolueet vetävät melko yhdenmukaista linjaa ja toisaalta oppositio alkaa löytää yhteistä säveltä.

SDP:n vaatimus pankkien ja sijoittajien vastuusta on oikea, mutta sikäli myöhässä, että väliaikaisessa rahastossa ei ole eikä tule sijoittajien vastuuta. Pankkien vastuuseen päästään vasta v. 2013 aloittavassa pysyvässä vakausmekanismissa.

Jos halutaan tehdä jotakin jo sitä ennen, ainoa ratkaisu on erota Euroopan unionista ja ottaa rahapolitiikka täysin omiin käsiin. Jopa siinä määrin, että Suomi ei enää lainaisi mitään kansainvälisiltä pankeilta, vaan laskee tarvittavan rahan liikkeelle itse. Tässä astutaan tietysti todella isoille varpaille, mutta ilman radikaalia ratkaisua Suomi tulee ajautumaan vain yhä syvempään velkaorjuuteen ja muiden vielä velkaisempien maiden auttamiseen EU:n sisällä.

Suomen on syytä saada takaisin taloudellinen itsenäisyys. Katainen on oikeassa siinä, että nykyisessä tilanteessa on toimittava kuten hän tuo esille eikä Suomella ole liikkumavaraa. Ei tietenkään kahlehditulla orjalla ole vaihtoehtoja eikä liikkumavaraa. Mutta jos Suomi olisi itsenäinen, niin tilanne olisi täysin toinen.

Nykyinen yksityispankkivetoinen rahajärjestelmä ei ole ainoa vaihtoehto. Se on oikeastaan kummajainen, koska valtioidenhan pitäisi huolehtia rahan liikkeelle laskemisesta. On omituista, että suvereenit valtiot joutuvat menemään hattu kourassa pankkiirien puheille. Pankeilla pitäisi olla tehtävänään vain rahoituslaitosten normaaleja töitä, kuten rahan säilyttämistä ja siirtämistä, mutta ei rahan luomista.

Toivon, että äänestäjät ymmärtäisivät tämän eivätkä äänestäisi nykyisiä hallituspuolueita, koska niiden valta merkitsisi vain nykyisen velkaantumisen jatkumista. Vastuusta on helppo puhua, mutta sellaisella puheella ei ole mitään merkitystä, kun ollaan menossa ensimmäisessä luokassa kohti helvetin kuilua.

Toivon, että äänestäjät antavat mandaatin oppositiolle niin, että oppositiopuolueet voisivat muodostaa sellaisen hallituksen, joka muuttaisi radikaalisti Suomen suuntaa kohti itsenäisyyttä ja riippumattomuutta.

Tällaisen hallituksen voisivat muodostaa Perussuomalaiset, Sosiaalidemokraatit, Vasemmistoliitto, Kristillisdemokraatit sekä mahdollisesti eduskuntaan pääsevät pienpuolueiden edustajat, esim. Itsenäisyyspuolueesta ja Muutos 2011 –puolueesta. Jos hallitus tarvitsisi enemmistöaseman turvaamiseksi vielä lisää voimaa, niin silloin voitaisiin harkita RKP:n mukaan ottamista. Muutoin RKP voisi olla vaihteeksi oppositiossa, että ei syntyisi käsitystä, että RKP on ikuinen hallituspuolue, joka valitsee itselleen muut kumppanit.

Pääministeriksi sopisivat sekä Timo Soini että Jutta Urpilainen. Paavo Arhinmäki ja Päivi Räsänen myös ministereiksi.

Lopuksi totuuksia Raamatusta.

Pahoin käy sen, joka vierasta takaa, huolilta välttyy, jos kädenlyöntiä karttaa. Snl.11:15.
Mieletön se, joka lyö kättä ja menee toisesta takuuseen. Snl.17:18.

Jouko Piho
Itsenäisyyspuolueen
kansanedustajaehdokas (274)
Uusimaa

2

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdfsdegkjlkjlkj

      Hyvä kirjoitus mitä tulee kansainvälisiin pankkiireihin.
      Vaan naivi siltäosin mitä tulee noiden tarjoamasi oppositioedustajien
      riippumattomuuteen. Pankkiirit eivät ole tämän baabelintornin huippu ja
      poliitikoilla on mm. "avustajat" ja eduskuntaryhmän puheenjohtajat joiden molempien ohjailtavia he ovat.
      Lisää aiheesta mm.
      http://maallikkoapuri.blogspot.com/

    • En ole sanonut, että oppositioedustajat olisivat riippumattomia. Mutta jos jotain muutosta halutaan, niin uskon, että se voisi olla paremmin toteutettavissa nykyisen opposition taholta kuin että nykyinen hallituskoalitio jatkaa.

      Tiedän kyllä, että se vaatii myös suurta asennemuutosta monien oppositiopoliitikoidenkin ajatuksissa. Tässä on kyse sen verran uusista ja vallankumouksellisista ajatuksista.

      Toivon ja uskon siis kuitenkin, että vastakaikua Suomen itsenäisyydelle löytyisi lähinnä nykyisten oppositiopuolueiden taholta ja sitten eduskunnan ulkopuolisten puolueiden taholta.

      Jouko Piho
      Itsenäisyyspuolueen
      kansanedustajaehdokas (274)
      Uusimaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4169
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2634
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      40
      2380
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1426
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe