Varakas

Olen aikoinani aloittanut tyhjästä ja vuosien varrella opetellut talousoppia, sijoittamista, käynyt kouluni niin kuin kuuluu. Kotini oli lapsuudessa vasemmistolainen. Aloin säästää pikkuhiljaa ja nälkä kasvoi syödessä ja opin, että jokaisella lamalla voi rikastua. Niitä on kohdallani ollut kolme suurempaa ja muita pienempiä. Viimeinen lama on tuottanut pääomia satojatuhansia euroja.
Eli kun kaikki romahti reilu pari vuotta sitten, löin koko omaisuuteni rahastoihin ja osakkeisiin, nyt monet niista ovat kasvaneet sata tai satoja prosentteja. Olenko nyt jollain lailla riistänyt joltakulta jotakin, olenko inhottava poroporvari, kun täälä haukutaan kaikki kokoomuslaiset ja herrat (mitä en mielestäni ole kuin nais seurassa) Jos suomi kaataa pertugalin lainatakuut, vedän heti kaikki omaisuuteni pois markkinoilta ja sijoitan ne varmoihin tulonlähteisiin. Näin tekevät kaikki sijoittajat, siis suur sellaiset. Tästä seuraa se, että piensijoittajat menettävät rahansa, tavalliset ihmiset maksavat huimia korkoja ja pelastavat ei portugalin, vaan suomen pankkeja, kuten tekivät 90 luvulla. On aivan sama mitä tai ketä äänestätte lopputulos on ns. tavalliselle kansalle tässä tilanteessa aina huono, eli siis maksajan osa. Pointtini on siis se, että olen varallisuuteni hankkinut, yhtiöiden kasvulla, oli se sitten tuettua tai ei, mutta pahaa ihmistä minusta ei tule sen vuoksi, ettö olen rikas, ei sitten millään.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Portugalin takuut" ym. täytyy kaataa, sillä velkaa velan päälle järjestelmä ei toimi.
Velkasaneeraus on ainoa vaihtoehto ennemmin tai myöhemmin. Eihän kellekään voi julkisilla rahoilla taata riskittömiä sijoituksia.

Jokainen saa työllään rikastua, mutta osakkeilla pelaaminen (treidaus) on hieman kyseenalaista. Pörssiveroa pitäisi harkita.

PS. Itse tienasin m-realin kurssiromahduksella aika mukavasti.

Äänestä

Niinpä, sama se on onko rahat julkisia, vai yksityisiä, aina vaan viisaammat ja rikkaammat rikastuu, näin se vaan menee.
Hyvä esimerkki on juuri M-real, sitä sai 2 vuotta sitten 0,4 eurolla niin paljon, kuin vaan halusi ostaa, nyt pyöritään yli 3.ssa eurossa, no arvaa ostinko? no ostin ja arvaa myynkö, jos esim. demarit tai persut voittaa, myyn. Otetaas vielä esimerkki tavalliselle kansalle. Jos olisit virittänyt ostorajan M-realille 2 vuotta sitten 0,4 euroon. 10000 osaketta maksoi 4000 euroa, nyt lyöt myyntisi 3 euroon, saat 30000 euroa- pääomavero 28% voittoa noin 17000 euroa, eli ei muuta kuin pankit nurin, niin euroopassa, kuin suomessakin, soppii mulle. Avaukseen viitaten en ole muita huonompi tai pahempi, olen vaan varakkaampi. On aivan sama autetaanko muita euromaita, tai ollaanko auttamatta, vähempiosaiset kärsii.Suomen ja euroopan vuoksi toivon nykyhallituksen jatkavan, sijoitusminäni toivoo soinilaisten voittavan, toisi 2. vuoden sisällä huimia voittoja, joko euroopan kaaduttua, tai soinilaisten onnistuttua, aivan sama minulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


riku rich kirjoitti:

Olen aikoinani aloittanut tyhjästä ja vuosien varrella opetellut talousoppia, sijoittamista, käynyt kouluni niin kuin kuuluu. Kotini oli lapsuudessa vasemmistolainen. Aloin säästää pikkuhiljaa ja nälkä kasvoi syödessä ja opin, että jokaisella lamalla voi rikastua. Niitä on kohdallani ollut kolme suurempaa ja muita pienempiä. Viimeinen lama on tuottanut pääomia satojatuhansia euroja.
Eli kun kaikki romahti reilu pari vuotta sitten, löin koko omaisuuteni rahastoihin ja osakkeisiin, nyt monet niista ovat kasvaneet sata tai satoja prosentteja. Olenko nyt jollain lailla riistänyt joltakulta jotakin, olenko inhottava poroporvari, kun täälä haukutaan kaikki kokoomuslaiset ja herrat (mitä en mielestäni ole kuin nais seurassa) Jos suomi kaataa pertugalin lainatakuut, vedän heti kaikki omaisuuteni pois markkinoilta ja sijoitan ne varmoihin tulonlähteisiin. Näin tekevät kaikki sijoittajat, siis suur sellaiset. Tästä seuraa se, että piensijoittajat menettävät rahansa, tavalliset ihmiset maksavat huimia korkoja ja pelastavat ei portugalin, vaan suomen pankkeja, kuten tekivät 90 luvulla. On aivan sama mitä tai ketä äänestätte lopputulos on ns. tavalliselle kansalle tässä tilanteessa aina huono, eli siis maksajan osa. Pointtini on siis se, että olen varallisuuteni hankkinut, yhtiöiden kasvulla, oli se sitten tuettua tai ei, mutta pahaa ihmistä minusta ei tule sen vuoksi, ettö olen rikas, ei sitten millään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu