Jutta Mustonen

Jutta Urpilaisen aviomiehellä on kokoomustausta. (EERO LIESIMAA)

Hän oli kokoomuksen nouseva tähti. Hän kävi luokkaretkellä Afrikassa, oli kesätöissä Brysselissä sekä perustamassa Eurooppa-nuoria Suomeen. Ja jossain vaiheessa hän rakastui tulipunaiseen demariin.

Hän on Pohjois-Karjalan Kontiolahdelta kotoisin oleva valtiotieteiden maisteri Juha Mustonen, Jutta Urpilaisen (sd) aviomies.

Mustonen edusti ainakin nuoruudessaan päinvastaista arvomaailmaa kuin tuleva vaimonsa. Vuonna 1992 hänet valittiin Kontiolahden kunnanvaltuustoon kokoomuksen riveistä.

- Hyvin fiksu mies. Hän oli erittäin innokas kokoomuslainen silloin. Erityisesti jäi mieleen, että hän piti ulkonäöstään hyvää huolta. Aina oli hiukset harjattuna, Kontiolahden kokoomuksen puheenjohtaja Aulikki Sihvonen naurahtaa.

39-vuotias Mustonen työskentelee yhä politiikan liepeillä - ulkoministeriön ulkoasiainsihteerinä - eikä nuoruuden kipinä yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen ole sammunut.
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Rakkaus merkitsee, ei puolue, näinhän sen pitääkin olla.

Hieno pariskunta, hyvin on vakka kantensa valinnut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeasti ! kirjoitti:

Jutta Urpilaisen aviomiehellä on kokoomustausta. (EERO LIESIMAA)

Hän oli kokoomuksen nouseva tähti. Hän kävi luokkaretkellä Afrikassa, oli kesätöissä Brysselissä sekä perustamassa Eurooppa-nuoria Suomeen. Ja jossain vaiheessa hän rakastui tulipunaiseen demariin.

Hän on Pohjois-Karjalan Kontiolahdelta kotoisin oleva valtiotieteiden maisteri Juha Mustonen, Jutta Urpilaisen (sd) aviomies.

Mustonen edusti ainakin nuoruudessaan päinvastaista arvomaailmaa kuin tuleva vaimonsa. Vuonna 1992 hänet valittiin Kontiolahden kunnanvaltuustoon kokoomuksen riveistä.

- Hyvin fiksu mies. Hän oli erittäin innokas kokoomuslainen silloin. Erityisesti jäi mieleen, että hän piti ulkonäöstään hyvää huolta. Aina oli hiukset harjattuna, Kontiolahden kokoomuksen puheenjohtaja Aulikki Sihvonen naurahtaa.

39-vuotias Mustonen työskentelee yhä politiikan liepeillä - ulkoministeriön ulkoasiainsihteerinä - eikä nuoruuden kipinä yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen ole sammunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu