Kolmas valtiovalta ohjelmassa Milena Parland, toimittaja, sanoi eilen 9.4.2011, että Olof Axel Freudenthal oli rasisti.(Nähtävissä Areenassa)
Freudenthal perusti Svenska litteratursällskapin, joka on Rkp:n taustajärjestöjä ja rahastoja.
Parlandin mukaan Freudenthal oli selkeästi rasistinen, koska hän väitti, että suomenkieliset olivat alempi rotu ruotsinkielisiin verrattuna.
RKP jakaa edelleen Freudenthal-mitaleja henkilöille, jotka ovat edistäneet ruotsalaisuutta. Mm.Paavo Lipooselle on annettu sellainen.
Milena Parland on Novapressin perustajia, toimitttaja ja kulttuuritoimija. Hän kirjoittaa esim.Magmassa.
Ohjelmassa Parland myös selvitti, että 30 vuotta sitten ruotsinkielisissä lastentarhoissa alettiin torjua kaksikielisten perhein lapsia, koska pelättiin, että he puhuvat liikaa suomea ryhmissä, ja että ruotsin kieli siten katoaisi nopeammin. Tätä samaa torjuntaa on hänen mukaansa käytetty niitä maaahanmuuttajia kohtaan, jotka haluaisivat lapsensa ruotsinkieliseen lastentarhhaan. Parland kertoi esimerkkinä, että eräsafrikkalainen Jean d Amour oli 4 vuotta yrittänyt saada lapsiaan ruotsinkieliseen lastentarhaan, mutta ei ollut saanut.
Magman kolumnissaan Parland kertoo, että eräs toinen maahanmuuttaja oli saanut lapsensa ruotsinkieliseen tarhaan vasta, kun oli luvannut alkaa Rkp:n kansanedustajaehdokkaaksi.J oka hän siis nyt on. Kenestä lie kyse?
Milena Parland:"Freudenthal oli rasisti"
16
623
Vastaukset
- Rehellinen suru!
Hienoa, että rehellisiäkin suruvaikuttajia löytyy. Ja fiksu myös.
Kuten Stan Saanila, joka totesi:" Suomenkielisten kieltenopetus on täysin heidän oma asiansa".- rautaako?
"" Suomenkielisten kieltenopetus on täysin heidän oma asiansa". "
Jep, mutta kuitenkin, kuten kaikki muutkin omat asiat, niin ne säädetään lailla arkadianmäellä. Ja siellähän suomenkieleiset tähänkin asti ovat säätäneet lakeja kieltenopetuksestaan.
Se on fiksuinta niin.
- Trotjänare
Suomenruotsalaiset eivät tajua omaa rasismiaan. He eivät käytä sanaa "arjalainen", mutta heidän kirjoituksistaan käy selville, että he pitävät pohjoismaista rotua ts. skandinaaveja muita parempana. Sivistyneemmän ruotsinkieliset eivät sano suoraan, että suomalaiset ovat heitä alemmalla tasolla, vaan ilmaisevat sen epäsuorasti.
Jo lapsena saamme kuulla että suomenkieliset ovat niin typeriä, etteivät pysty oppimaan saksaa tai muita ulkomaan kieliä, elleivät ole ensin opiskelleet ruotsia, jonka avulla sitten heikompitasoinen suomalainen rotu oppii jos oppii vieraita kieliä. Suomenruotsalaiset tuntuvat pitävän itseään kielilläpuhumisen mestareina (ja jotkut heistä osaavat jopa virheetöntä ruotsia).
Esim. USA:n etelävaltioissa monet valkoihoiset suhtautuivat tummaihoisiin "hyvin" korostaen kuitenkin koko ajan omaa etevämmyyttään, sivistyneisyyttään ja perinteitään vähätellen muita ja puhuen heistä alentuvasti. He eivät tajunneet että tällä tavoin he korostivat eriarvoisuutta ja liittyivät ymmärtämättömyyttään rasistiseen perinteeseen.- RKP ja rasismi
Kyllä. Höbelön (HBL) kommenteissa on useasti mukana freudenthalilainen rasismi. RKP jakaa vielä tänäänkin mitaleja rasistisen Freudenthalin nimeen. RKP:een toiminta pitäisi kieltää kokonaan Suomessa.
- rautaako?
RKP ja rasismi kirjoitti:
Kyllä. Höbelön (HBL) kommenteissa on useasti mukana freudenthalilainen rasismi. RKP jakaa vielä tänäänkin mitaleja rasistisen Freudenthalin nimeen. RKP:een toiminta pitäisi kieltää kokonaan Suomessa.
"Höbelön (HBL) kommenteissa on useasti mukana freudenthalilainen rasismi. "
No onneksi vain frudenthalilainen rasismi, koska sehän on silkkaa nettifennojen saagaa. Siellä harvemnmin on hallaaholaista rasismia. Vaikka Hallis itse ei tietenkään ole rasisti, koska hän on uhannut jopa kunnianlooukkauskanteella sellaisia vastyaan jotka keksisivät väittää hntä tai kirjoituksiaan rasistisisksi.
Miksi muuten niin harva rasisti on myötää suoraselkäisesti olevansa rasisti? Ei rasimi ole rikos, vaikka se saattaa olla raskauttava tekijä rikoksessa. Turha sitä kiertelemään ilmaisuilla kuten "monikulttuurikriittisyys" tai "nuivuus".
- Emmi JH
Höbelö on rasistien ylläpitämä lehti, joka muokkaa tekstiä ja "totuuksia" mieleisekseen omiin tarkoitusperiinsä.
Aikoinaan joitakin karkeimpia epätotuuksia on pyydetty korjaamaan - turhaan.- rautaako?
Annapa pari esimerkki höblän rasismista. Niin ja kerro mitä on pyydetty korjaamaan.
Minä tunnen yhden väitetyn tapauksen korjauskehoituksesta. Eräs nimimerkki Heikki_Tala oli asialla. Höblä oli sanatarkasti siteerannut nimimerkkiä, joka kuitenkin väitti sitaatin vääräksi ja vaati korkjauksia. En tiedä tuliko korjauksia, mutta nimimerkki ehti spammailla netin väärälleen tulkintaa jossa panetteli kokonaista kansanryhmää sillä verukkeella että yksi toimittaja (jolla ainakin nimi viittaa suomenkielisyyteen) oli siteerannut häntä sanatarkasti - ja kuitenkin jonkun sumean logiikan mukaan väärin.
- 515
Toimittaja yritti sitten lieventää Parlandin sanomaa,että suomalaisia
pidettiin jännittävinä ja eksoottisina.
Tähän Parland vastasi,ei vaan heitä pidettiin vähempiarvoisina ja
siihen päättyi keskustelu.
Hän sanoi myös,etteivät ruotsinkieliset syrji ulkomaalaisia vaan suoma-
laisia.
Tämänhän me toki tiedämme mutta on virkistävää kun joskus joku ruotsin-
kielinenkin tämän myöntää.
Kiitos Parlandille,toivottavasti et joudu ajojahdin kohteeksi.
Ruotsinkieliset ovat aina halunneet eristäytyä pitää kielensä puhtaana
suomen vaikutukselta,mutta suomenkielisiä sensijaan pitää kasvattaa
ruotsalaistamisella,että kelpaisimme olemaan pohjolan asukkaita.
Jos ei tämä ole rasismia niin mikä?
Rkp väittää olevansa liberaalein puolue,varmasti ehkä muita kohtaan
vaan ei suomalaisia.
Eikö Suomessa todellakaan ole poliitikkoa,joka uskaltaa nousta puolus-
tamaan suuren enemmistön vapautta valita oma identiteettinsä. - xxxxxxxxxxxx x x
Parland toi päivänvaloon ruotsinkieliseen ohjelmaan sen, mikä on tiedetty jo kauan.
Että koko pakkoruotsin painsotaminen suomenkielisille on silkkaa rasismia. Sen peruste on, että suomenkieliset ja suomen kieli on alempiarvoista. Se ei siis ole "pohjosmaista". Ja tästä sitten seuraa että vain pakkoruotsin avulla suomenkielinen voi nousta tasavertaiseksi pohjoismaalaiseksi.
Ja samaan aikaan Suomi on lähes 100 %:sesti suomenkielinen!
Ja johtajamme, Kokoomuksesta alkaen, laualavat samaa laulua, rahasta.
Ei,
täytyy lähteä tästä nyt vaalitorille keskustelemaan asiasta ehdokkaiden kanssa.
Parlandin suku on muuten Pietarista tullut, esi-isä oli keisarin kieltenopettajia. Muuttuvat sitten ilmeisesti vallankumousta pakoon ja siirtyivät ruotsinkielisiksi.
Rkp on suonut heille liikkuma-alaa jonkin verran, toimivat yhan ytimissäkin, koska tämä Milana vastustaa kuitenkin kansallisvaltioita ja puhuu monikulttuurisuuden edestä, Rkp:n agendan mukaan.
Hän tuntee Venäjän asioita ja on nostanut esiin epäkohtia.
Hän kertoo magma.fi:ssäromanien 1000-vuotisesta siorrosta ja orjuudesta Euroopassa. Romaniassa romanit olivat orjia, jotka saivat laissa vapauden vasta 1850-luvulla, mutta kysymykseksi nousi, miten heidän omistajilleen korvattaisiin orjien hyöty. Päätökseksi tuli, että orjien oli itse ostettava itsensä vapaiksi. Siihen asti heitä oli saanut lyödä mieten vaan.
Milena Parland on toiminut Magnus Londenin kansaa, joka on aivan jätkijätkä.
RKPon niin dominoiva, että aivoillaan ajattelevat ruotisnkieliste ovat varsinkin ennen jääneet aivan pimentoon. Se joka ei laula puolueen lauluja on hyydytetty ja lapsilta evätty stipendit ym. avut.
Vain joku Nils Thorvarlson uskaltanut vastustaa Wallinin ja hänen lakeijoitaan. - rautaako?
Propaganda on siis aivopessyt hänetkin. Kyllähän Sampo terhokin meni samaann vipuun kun viime kesänä hesariin kirjoitetussa jutussaan väittä tuota smaa Freukasta. Miksi jotkut niin helposti nielevät sellaisia valhitea jiotka sopii omiin perversioihin?
Freukka oli kielitieteiliä joka suojeli hurrirahvaita kaupunkien eliittihurrien fanaattista fennomaniaa vastaan. Hän oli enimmäinen yhteiskunnallinen kirjoittaja joka unelmoi itsenäisestä, länsisuuntautuneesta ja kaksikielisestä Suomesta.
Nettifennojen rotupropaganda jountaa juurensa, paitsi siitä että itse ovat aika rotuajatteluun kallellaan kuten 1930-luvulle jämähtäneiden kuuluukin, myös siihen että RKP:n vanhalle symbolille piti väkisin keksiä joku tarpeeksi ilkeä valhe. Näin valehdeltiin itselle oikeutus panetella RKP:a ja sitä kautta kokonaista kansanryhmää.
Kun nettifennoilta utelee faktoja he viittaavat patamustan äärikansallismielisen tutkijan (Puntila) omiin mielipiteisiin jotka löytyvät 1930-luvulla julkaistussa tekeleessä. Ja sekään tekstinpätkä EI antaisi aihetta ihan sellaisiin valheisiin kuin joita keksittiin. - rautaako?
"Parlandin mukaan Freudenthal oli selkeästi rasistinen, koska hän väitti, että suomenkieliset olivat alempi rotu ruotsinkielisiin verrattuna."
1) Kukaan ei ole koskaan onnistunut näyttämään toteen että F olisi noin väittänyt. Sen sijaan F on unelmoinut länsisuuntautuneesta, itsenäisestä ja kaksikielisestä Suomesta. Siksi, ja erityisesti tuon kaksikielisyyden johdosta, hän on RKP:n symboli.
2) Rotubiologia oli aina toiseen maailmansottaan asti kunnioitettu tieteenala. Rotubiologit olivat titeellisesti osoittaneet että rotujen välillä oli suuria älyllisiä eroja jotka ilmenivät mm. korkeakulttuurin ja yhteiskuntamuotojen luomisen kyvykkyyden eroissa.
3) Rotubiologit olivat kartoittaneet eri kansojen rodullisen taustan. Myös suomalaisten rotujen.
Freukka oli siis itse kielitieteiljä, joka erikoistui erilaisiin murteisiin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Hänen tärkeimmäksi kokemansa yhteiskunnallinen missio oli suojata rahvaita "rantahurreja" hurrieliitin fennomanialta. JOS hän olisi viitannut "rotubiologiaan" yhteiskunnllisessa mielessä se ei olisi sen kummempaa kuin että minä väitän maailman olevan pyöreä. Se olisi normaalia sen ajan tiedon käyttämistä. Siis JOS olisi. - rautaako?
"Ohjelmassa Parland myös selvitti, että 30 vuotta sitten ruotsinkielisissä lastentarhoissa alettiin torjua kaksikielisten perhein lapsia, koska pelättiin, että he puhuvat liikaa suomea ryhmissä, ja että ruotsin kieli siten katoaisi nopeammin. "
No suomenkielisähän ei torjuttu siksi että pelättiin minkään katoamista. 30 vuotta sitten kaksikiliset perheet yleistyivät, ja ryhdyttiin kantamaan huolta siitä ett kaksikieliset oppisisvat tarpeeksi ruotsia. kaksikielinen nimittäin vaihtaa heti suomeen jos vähäkin tarve vaatii, jolloin ruotsinkieli jää lian heikoksi.
Huoli on sen jälkeen siirtynyt myös kouluihin. Siksi, ruotsin taido kehittymisen turvaamiseksi, ruotsinkieliset eivät halua yhteiskouluja jossa jokin luokka olisi ruotsinkielinen. lapset eivät puhu tunnilla vaan välitunneilla ja vapaa-aikana. Tämän pitäisi tapahtua enimmäkseen ruotsiski, koska niin suuri osa kaikesta muusta elämästä eletään suomeksi.
"Parland kertoi esimerkkinä..."
Tyypillistä olkiukkosilmänkääntöä.
En ole koskaan kuullutkaan mosesta Parlandiasta.
"Magman kolumnissaan Parland kertoo, että eräs toinen maahanmuuttaja oli saanut lapsensa ruotsinkieliseen tarhaan vasta, kun oli luvannut alkaa Rkp:n kansanedustajaehdokkaaksi."
joooooopajooo. - tiedettiin
Nyt se on sitten virallista, että Freudenthal oli rasisti ja Rkp nojaa rasismiin.
- se oli siinä
Rasistinen Rkp hävisi vaalit, kannatus aleni 0,3 %.
- Anonyymi
Hyvä nostaa tämä ketju ylemmäs kun rasismista on RKP:n omalla suulla viime aikoina huudettu kovaan ääneen.
- Anonyymi
Aina kun RKP tai sitä edustava poliitikko puhuu tekopyhästi rasismista niin muistuttakaa tätä Freudenthalin olemassaolosta. Menevät yleensä hiljaisiksi. HUOM! Eivät koskaan tuomitse tai kritisoi Freudenthalia kuitenkaan, mutta hiljaiseksi menevät.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2916357Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652009- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141225Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181671141Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411001RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962