Voiko ihminen olla masentunut ilman syytä? Jos joku on masentunut, onko hän masentunut siksi, että elämä menee päin peetä, vai meneekö elämä päin peetä siksi että on masentunut?
Masennuksia on tietenkin monenlaisia ja kaikki ihmiset on erilaisia. Joku masentuu läheisen kuolemasta (ja se on ihan ymmärrettävää), ja joku taas vihaa itseään...
Minä en tiedä olenko masentunut. Tuntuu että teen itselleni tämän masennuksen. Ei ole tavallaan mitään syytä, paitsi se että en löydä samanhenkisiä ihmisiä kun minä itse, ja minulla on varmaan joku **tun paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko ja olen todella tyhmä. Pelkään ihmisiä. Elämä vaan tuntuu niin synkältä. Mutta nauran itselleni samalla, pitäis vaan nousta ja alkaa kehittää itseään. En kyllä jää kotiin makaamaan, vaan yritän hoitaa tätä. Käyn lenkillä ja haluaisin kehittää itseäni, esim. lukea kirjoja ja hankkia päähäni sisältöä, mutta en pysty keskittymään mihinkään. Varmaan joku ADHD. Olen aivan hukassa. En tiedä onko tämä laiskuutta ja heikkoutta. Olen vaan jossain pimeässä kuilussa josta ei pääse pois. Mutta miksi en nouse? Ei ole hyvä syy vain sanoa että siksi koska olen masentunut. Tuntuu että en ole masentunut enkä ole myöskään normaali. Joten en tarvitse apua, enkä ehkä saisikaan. Olen siinä keskivälissä, eli en ole mitään. Ja sellaiset jotka tappaa itsensä, on tälläisiä. Eli minun kuuluu kuolla. Mutta en halua kuolla enkä ikinä tekisi mitään sellaista, en edes ajattele tekeväni. Ehkä olen vaan tälläinen ei mitään. Minkäs sille voi.
Masennuksia on tietenkin monenlaisia ja kaikki ihmiset on erilaisia. Joku masentuu läheisen kuolemasta (ja se on ihan ymmärrettävää), ja joku taas vihaa itseään...
Minä en tiedä olenko masentunut. Tuntuu että teen itselleni tämän masennuksen. Ei ole tavallaan mitään syytä, paitsi se että en löydä samanhenkisiä ihmisiä kun minä itse, ja minulla on varmaan joku **tun paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko ja olen todella tyhmä. Pelkään ihmisiä. Elämä vaan tuntuu niin synkältä. Mutta nauran itselleni samalla, pitäis vaan nousta ja alkaa kehittää itseään. En kyllä jää kotiin makaamaan, vaan yritän hoitaa tätä. Käyn lenkillä ja haluaisin kehittää itseäni, esim. lukea kirjoja ja hankkia päähäni sisältöä, mutta en pysty keskittymään mihinkään. Varmaan joku ADHD. Olen aivan hukassa. En tiedä onko tämä laiskuutta ja heikkoutta. Olen vaan jossain pimeässä kuilussa josta ei pääse pois. Mutta miksi en nouse? Ei ole hyvä syy vain sanoa että siksi koska olen masentunut. Tuntuu että en ole masentunut enkä ole myöskään normaali. Joten en tarvitse apua, enkä ehkä saisikaan. Olen siinä keskivälissä, eli en ole mitään. Ja sellaiset jotka tappaa itsensä, on tälläisiä. Eli minun kuuluu kuolla. Mutta en halua kuolla enkä ikinä tekisi mitään sellaista, en edes ajattele tekeväni. Ehkä olen vaan tälläinen ei mitään. Minkäs sille voi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itekin mietin pari viikkoa sitten samaa. Meneekö elämä päin persettä sen takia, että oon masentunut vai laukaisiko joku masennuksen ja sen takia elämä menee vituiks.. Siun tilanne kuulostaa melko lailla samalta kun itelläni. Miulla ei oo kyllä paniikkihäiriötä tms, mut silti.. En myöskään löydä samankaltaisia ihmisiä, ainoastaan yhden asuinkaupungissani tunnen.
Nauroin myös välillä itelleni ja vihasin itteeni ihan helvetisti, kun en vaan pystyny nousemaan takas ja tekemään jotain tai jatkamaan koulua ja saamaan opintotukia takas. Kukaan ei oikein ottanu tosissaan ja kaikki 100% varmasti ajatteli että oon vaan laiska. Ja sain kuulla että opettaja oli puhunu kaverilleni miusta paskaa. Joka puolella vaan taputettiin selkään "Kyllä se siitä, sinun täytyy vain vähän reipastua ja ryhdistäytyä!" Teki mieli lyödä vitun kovaa. Joo nyt on kuukauden sairasloma ja meni niiltäkin suut suppuun hyvin nopeesti kun asiasta ilmotin. En kyllä siltikään jää vaan makoomaan, aion tehä kouluhommia.
Mie taas vaan makasin kotona, välillä tuli maniakohtauksia jotka tosin kesti vaan ehkä päivän. Ajattelin myös etten tarvii mitään apua. En ajatellu että olisin masentunu, mietin aina vaan että kuvittelin itelleni masennuksen. En oikein usko sitä vieläkään. Mutta sitten aloin ihan tosissani miettiä, että ei tää oo nyt normaalia elämää. En todellakaan oo ikinä ollut laiska tai heikko ihminen, no ehkä laiska siinä mielessä että teen asioita vasta kun saan inspiraation mut silti. Pää oli sekaisin pitkän aikaa kun mietin että oonko ees mitään vai oonko masentunut vai oonko vaan laiska ja tyhmä.
Keskivaikea-vaikea masennus sitten nyt tällä viikolla todettiin ja sain jotain lääkkeitä.. Vieläkin tuntuu jotenkin väärältä aina aamulla ottaa tuo lääke, kun en vieläkään kunnolla usko ja vähättelen. Vaikka tiedän että se masennus on kytenyt syvällä jo vuosia, kunnes se tiettyjen asioiden takia viime kesänä tuli kunnolla esiin. Ajattelin sen kuitenkin vaan olevan väsymyksestä johtuvaa paskaa mut kai tässä aikansa kestää ennen kun asian sisäistää ja hyväksyy.. Maanantaina vasta eka keskusteluaika.
Kannattaa jostain pyytää apua, edes sen verran että voit kertoa ammattilaiselle tilanteestasi ja asiaa voidaan viedä eteenpäin jollain tavalla. Ei tuohon pimeään kuiluun voi vaan jäädä makaamaan, en tiedä ootko masentunut mutta etpä sitä välttämättä tiiä itekään. Toisaalta saattaa olla että tarviit jotai tosi uutta elämääsi. Yllättävän vaikeaa on vaan pyytää sitä apua tai lähteä ite liikkeelle tekemään jotain. En todellakaan sanoisi että tuo on vaan laiskuutta ja heikkoutta. Ainakin itteni kohalla voisin kuvitella, että jos haluaisin kehittää itteeni oikeesti ja tehä jotain niin jossen olis masentunu, tekisin niin. Kehittäisin itteeni. Jos olisin laiska ja heikko, eihän minuu sillon ees kiinnostaisi kehittää itteeni. En tosin tiedä miten asia siun kohdalla on.
Aika jännä myös tuo kuoleman ajattelu, mietin myös ihan samalla tavalla että miunhan kuuluis vaan olla kuollut, en mie oo mitään ja oon vaan turha. Mut silti ei oo mitään itsemurha-ajatuksia. Ei vaan oikeestaan oo mitään tarkotusta.
Vähän selitin omiani mutta varmaan huomaat kellonajan.
ja ajattelin ennen sairaalalle menoa, ettei miulla oo mitään syytä miks olisin masentunut, että on kyllä syitä jotka sen on saattanut laukaista mutta ei ite syitä. siinä sitten lääkärin kanssa juteltiin aika lailla perinpohjaisesti masennukseni taustoista ja nykytilanteesta, sainkin huomata että masennukselle on montakin syytä ja vielä sellaisiakin, joista en ole vielä ammattilaisten kera puhunut.