on joutunut satimeen kun eivät pääse Pohjanmaalta mihinkään.Kukaan maa ei huoli rosvoja omakseen.Mitäs siitä seuraa? nehän on tuotava Suomeen ja täällä käytävä kymmenen vuotta oikeutta jossa asianajat korjaa potin ja onhan siinä sossun tantoillekin hommia pitemmän aikaa.Nehän on senjälkeen kotoutettava ja annettava hoitaa ammattiaan ,merirosvousta.
merirosvot
hölmöihin kyllästyny
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kokoomuksen puisto-osaston vihreiden missien öiden iloksi. Alkavat kettutytöt saada "globaaleja vauveleita". Miinalaiva Pohjanmaalla ne syötetään tuhtiin kuntoon sperman riittävyyden takaamiseksi.
Olisi voitu tehdä, niin kuin venäläiset tekivät. Jättivät merirosvot tyhjään alukseen kellumaan merelle ilman ruokaa ja polttoainetta.
kyll katainen ne tänne töihin ottaa
Piraatit kaappaavat vielä koko pohjanmaan ja ryöstävät sillä sellaisiakin laivoja, joiden kimppuun eivät ole vielä uskaltaneet. Miehistö saadaan suomeen 10 miljoonan lunnailla. Uskokaa pois, kuukauden päästä todellisuutta!!!
Häkämies se laiva kotiin sieltä kun ette kumminkaan osaa toimia maan tavalla.
Onko häkämies naisten hakkaaja? Se on kokoomukselta 17 ääntä pois.