Markka in!

Markka in!

Hallituksen euron tukemiseen tarkoitettu tupla tai kuitti ohjelma, lievennettiin. Euroa tuetaan 8,0 miljardilla ja oli päätetty tupla tai kuitti, eli summa on kohotettu 16 000 miljoonaa eli 16,0 miljardiin. Summaa alennettiin nyt 12 miljardiin eli 12 000 miljoonaan. Tähän mennessä muille maille; Irlanti 770 miljoonaa, Islanti 320 miljoonaa, Kreikka 1,6 miljardia, uutena Portugali 1,2 miljardia ja tämä on vasta alkua. Erotaan EU:sta. Suomen ei tarvitsisi maksaa EU-jäsenmaksuja tai tuskailla muiden maiden talouden kanssa. Valtion velka kasvaa 15,4 % 78 miljardista 90 miljardiin ja kaikki tämä vain muiden maiden pelastamiseksi, mutta kuka pelastaa Suomen sitten?
Ensimmäinen askel EU:sta eroamiseen on markka takaisin. Myydään jälleen Suomen kansalle valtion obligaatioita, mutta nykyaikaan sopisi kotimainen pörssi merkintä. Maksetaan ulkomaanvelka pois. Eli merkitse esim. 500,-/5 v. valtion obligaatio ja mikäli tarvitset rahaa kesken kaiken, voisi obligaation myydä kotimaisessa pörssissä. Valtio maksaisi obligaatiosta aina sen hinnan takaisin mikä siihen on sijoitettu koron/v.. Korko voisi olla 0,5 % korkeampi, kuin mitä ulkomaille maksettu on. Raha jäisi Suomeen pyörimään ja auttaisi kansan taloutta nousuun. Valtio saisi maksamistaan koroista verotuloa. Myös ulkomaille 1995 siirretyt varat, joita Suomen valtio lainaa tällä hetkellä takaisin, palautuisivat takaisin Suomeen. Ei tarvittaisi mitään veronkorotuksia, vain 1995 varallisuusveroa karanneet pääomat takaisin.
Valtion obligaatiot myyntiin Suomen kansalle ja markka takaisin. Sitten voimmekin turvallisesti erota EU:sta. ETA on erillinen sopimus, se ei vaadi kuulumista EU:n ytimeen. Kansalainen muista äänestää Suomelle mahdollisuus.

Jyrki Vaskela
Eduskuntavaaliehdokas
Itsenäisyyspuolue Uusimaa.
http://areena.yle.fi/ohjelma/4935
3115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

http://www.youtube.com/watch?v=4cNImXzQ_bg

"Suomi pois alta sortuvan EU:n, markka nousee taas kunniaan."

Kannattaa erota EU:sta, niin pääsee samalla eroon EMU.sta. Kuten mainitset, tämä on vasta alkua. Espanja ja Italia odottavat malttamattomina vuoroaan EMU-avustuksista.

Valtion oblikaatiot sopisivat Helsingin pörssiin.

Äänestä

Hyviä ehdotuksia.
Jopa valtion (tilapäisestä) velkarahoituksesta voi muodostaa omaa kansantaloutta vahvistavan mekanismin kun otetaan päätöksiin mukaan edes hippunen järkeä. Pääasia on, että koko kasino pyörii oman maan rajojen sisäpuolella, jolloin myös kaikki taloudelliset hyödyt jäävät kotiin. Se kertautuu taloudessa ja näkyy ihmisten kukkarossa ja sitä myötä valtion sosiaalimenot pienentyvät ja verotulot kasvavat. Velkaantuminen pysähtyy ja vanhaa velkaa päästään hävittämään pois. Nollaan asti. Siihen loppuu miljardien vuosittaiset korkomenot. Jos tuosta rahakasasta liikenisi pari milliä niin perustetaan vaikka reumasairaala uudestaan. Olkoon se symbolinen startti uudelle menolle tässä maassa: järjettömyyden loppu ja järjenkäytön alku.

Valtiontaloudellisista asioista on luotu liian monimutkaista kuvaa julkisuudessa pelkästään siitä syystä, että nykyiset vallanpitäjät ovat haluttomia siirtymään takaisin markkaan tai edes keskustelemaan siitä. Keskustelun kautta nousisi väkisin esille, miten järjetöntä viimeisen 20 vuoden politiikka on ollut. Keskustelun myötä kaatuisi paljon komeita poliittisia uria. Siksi keskustelua pelätään.

Äänestäkää IPUa hyvät ihmiset, niin saadaan tätä taloudellinen hulluus loppumaan!

Ideologiat on luksusta johon suurilla ikäluokilla oli varaa. Meille muille on jäänyt matematiikka ja faktat. Taloudellinen järjettömyys on järjettömyyttä, siitä on turhaa sen enempää merkityksiä hakea. Järjettömyydellä ei ole poliittista väriä.

Äänestä

Jyrki In.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaskela kirjoitti:

Markka in!

Hallituksen euron tukemiseen tarkoitettu tupla tai kuitti ohjelma, lievennettiin. Euroa tuetaan 8,0 miljardilla ja oli päätetty tupla tai kuitti, eli summa on kohotettu 16 000 miljoonaa eli 16,0 miljardiin. Summaa alennettiin nyt 12 miljardiin eli 12 000 miljoonaan. Tähän mennessä muille maille; Irlanti 770 miljoonaa, Islanti 320 miljoonaa, Kreikka 1,6 miljardia, uutena Portugali 1,2 miljardia ja tämä on vasta alkua. Erotaan EU:sta. Suomen ei tarvitsisi maksaa EU-jäsenmaksuja tai tuskailla muiden maiden talouden kanssa. Valtion velka kasvaa 15,4 % 78 miljardista 90 miljardiin ja kaikki tämä vain muiden maiden pelastamiseksi, mutta kuka pelastaa Suomen sitten?
Ensimmäinen askel EU:sta eroamiseen on markka takaisin. Myydään jälleen Suomen kansalle valtion obligaatioita, mutta nykyaikaan sopisi kotimainen pörssi merkintä. Maksetaan ulkomaanvelka pois. Eli merkitse esim. 500,-/5 v. valtion obligaatio ja mikäli tarvitset rahaa kesken kaiken, voisi obligaation myydä kotimaisessa pörssissä. Valtio maksaisi obligaatiosta aina sen hinnan takaisin mikä siihen on sijoitettu koron/v.. Korko voisi olla 0,5 % korkeampi, kuin mitä ulkomaille maksettu on. Raha jäisi Suomeen pyörimään ja auttaisi kansan taloutta nousuun. Valtio saisi maksamistaan koroista verotuloa. Myös ulkomaille 1995 siirretyt varat, joita Suomen valtio lainaa tällä hetkellä takaisin, palautuisivat takaisin Suomeen. Ei tarvittaisi mitään veronkorotuksia, vain 1995 varallisuusveroa karanneet pääomat takaisin.
Valtion obligaatiot myyntiin Suomen kansalle ja markka takaisin. Sitten voimmekin turvallisesti erota EU:sta. ETA on erillinen sopimus, se ei vaadi kuulumista EU:n ytimeen. Kansalainen muista äänestää Suomelle mahdollisuus.

Jyrki Vaskela
Eduskuntavaaliehdokas
Itsenäisyyspuolue Uusimaa.
http://areena.yle.fi/ohjelma/4935

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu