Seurasin isän esimerkkiä. Hän on aina ennen äänestänyt keskustalaisia, mutta tänä vuona hän antoi äänensä Timo Soinille. Äidin mielestä persut eivät olisi ollut ehkä hyvä vaihtoehto, joten äiti antoi äänensä keskustalaisille.
Ite kuitenkin luotan enemmän isän arviointikykyyn ja äänestin itsekin Soinia.
Ite kuitenkin luotan enemmän isän arviointikykyyn ja äänestin itsekin Soinia.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kerroit hyvän esimerkin, miksi äänestysikärajaa ei tulisi laskea. Miten tämä kuitenkaan liittyy vanhoillislestadiolaisuuteen?
Tai vastaanpa itse itselleni. Tarkoituksesi oli siis ilmeisesti avata keskustelua siitä, että SRK alkaa rakoilla myös keskustapuolueen uskonnollisen osaston roolissa?
Itselläni oli vielä parisen vuotta sitten kohtalaisen hyvä kuva Soinista, mutta hänen kuplansa puhkesi ja paljastui kiero valehteleva poliitikko, jolla ei ollutkaan mitään realistista vaihtoehtoa mihinkään. Ei sillä, että kepulit olis juurikaan sen parempia.
Kommunismi on rautaa!
>> Kommunismi on rautaa!
Totta on, että ateistille ovat vihreät ja Vasemmistoliitto parhaat vaihto-ehdot,
mutta Raamattuun uskovalle ainoa oikea vaihto-ehto on KD, joka ainoana
vastustaa mm sukupuolineutraalin avioliiton hyväksymistä, ja muitakin
homo-lesbo-intoilijoiden esityksiä.
Hyvä Räsänen!
>> Raamattuun uskovalle ainoa oikea vaihto-ehto on KD
Täh??
Missä KD syrjii homoja???
Taisit syyllistyä pieneen valheeseen.
Se, että uskoo, kuten Raamattuun on kirjoitettu ei ole syrjintää.
Raamatun mukaanhan homouden harjoittaminen on syntiä, mutta itse
homo on samanarvoinen ihminen kuin heterokin.
Lue 1. Kor 6:9
Tuo sama koskee kaikkia huorintekojöitä, mutta Jumala rakastaa heitäkin ja
odottaa, että he luopuisivat synnistään.
Onko sekin varkaiden syrjimistä, jos sanoo, että varastaminen
on syntiä???
>> Se, että uskoo, kuten Raamattuun on kirjoitettu ei ole syrjintää.
Raamatun mukaanhan homouden harjoittaminen on syntiä
Esität väitteen joka ei kerro mitään eikä perustu mihinkään,kirjoituksesi täyttää perättömän parjauklsen tunnukset, kysyn mihim pyrit?
Ei sinulla omaa mielipidettä asiasta ole? Vain isin ja äitylin mielipiteet? Voi voi.
Kenekään ei ole pakko uskoa Kristuksen kautta Jumalaa joka UUden Testamentin sanoilla opettaa seuraajiaan.
Admata,ei tunne Jumalan Sanan järjestystä sotkee asiat niin kuin uskosta osaton vain voi sotkea. Joko Jumalaan Sanana uskotaan tai sitten ei.