Lanttukukkokauppias liikkeellä..

..ja tällä kertaa siis Enossa.
Pahoin pelkään kyseessä olevan saman kiertolaisen, joka on jo vuosikausia kolunnut näitä itäisiä kulmia myyskennellen kovalla ylihinnalla ainakin kalakukkoja, kuin myös savustettuja muikkuja on ollut kaupan.
Tällä kertaa tarjolla on siis lanttukukkoa..syötäväksi kelpaamatonta!
Ajoittain herralla on ollut myös nainen mukana ja olen nähnyt liikennöintivälineenä "ei ihan uusinta mallia" olevat Skodan ja Mazdan, mutta nykyisestä ropposesta en tiedä.
Aikoinaan kun selviteltiin rekisterinumeron perusteella nimeä ja kotipaikkaa, niin auto oli naisen nimissä ja osoite oli jossain Savonlinnan suunnalla, mutta ei kuitenkaan itse kaupungissa.
Kyseinen mieshenkilö jättää kulkuneuvonsa pois näkyvistä mikäli siihen on mahdollisuus, tai ainakin käännettynä niin ettei rekisteriä huomattaisi.
Olisiko tuollaiseen käyttäytymiseen syynä se että poliisikin ilmoitti jossain vaiheessa olevan kiinnostuksensa kyseiseen liikemieheen...

----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kelvottomia kukkoja kaupiteltu Joensuussa
päivitetty tänään klo 14:51
Poliisille on tullut kuukauden aikana useampi ilmoitus Joensuun Enossa lanttukukkoja kauppaavasta miehestä. Mies kauppaa kukkoja kiertämällä ovelta-ovelle ja myymällä ihmisruuaksi kelpaamattomia kukkoja reilusti ylihintaan.

8940
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

eihä niitä ole pakko ostaa niin yksinkertaista se vain on.

Äänestä
  • Tapanani ei ole valittaa vaan todeta asia niin kuin se on, ja tuttavani ovat myöskin saman periaatteen ihmisiä. Lisäksi hankin ruokatavarani täysin varmasti muualta kuin joltain kiertelevältä kauppiaalta joka yrittää myydä ylihintaan märänneitä tuotteita.
    -Muuten..joku minua vainoharhaisempi ihminen voisi todeta kirjoituksen osuneen heti ensimmäiselä kerralla, sillä kenelläkään normaalilla henkilöllä ei ole syytä aiheettomasti vastata alatyylillä asialliseen kirjoitukseen, eli se kukkokauppias älähtää johon kirjoitus kalahtaa.
    Minä en näin kuitenkaan tee, vaan totean että näin saattaisi todennäköisesti tapahtua.
    Loppu.

    Äänestä

  • Ei niin..! Yksinkertaisille..!

    Äänestä

  • No name kirjoitti:

    Ei niin..! Yksinkertaisille..!

    Tuollaiset terveydelle varalliset kukot on varmasti käyty hakemassa roskalavalta ja kaatopaikalta . Muutakaan mahdollisuutta ei oikein ole.

    Limaisia lanttukukkoja myyty 45 euron kappalehintaan Enossa

    Karjalainen

    Poliisi on saanut kuukauden aikana useita ilmoituksia miehestä, joka myy lanttukukkoja raskaaseen ylihintaan Joensuun Enossa.

    Tiistaiaamuna mies myi tavallisen lanttukukon 45 eurolla.

    Esimerkiksi Pilkon Citymarketissa kukon sai hieman yli kymmenellä eurolla.

    Kukkojen ainoa ongelma ei ole niiden hinta. Poliisin mukaan kukot eivät sovellu ihmisen ravinnoksi, sillä osa myydyistä kukoista on ollut raakoja, osa pilaantuneita.

    Tiistain tapauksesta poliisille ilmoittanut mies kertoi, että kukon sisältämät lantut olivat jo aivan limaisia.

    Mies on kiertänyt ovelta ovelle. Poliisi kaipaa lisätietoja hänestä. Tiedot pyydetään soittamaan hätäkeskukseen 112 tai suoraan tutkijalle 071 875 6461.

    ....
    Kelvottomia kukkoja kaupiteltu Joensuussa
    julkaistu eilen klo 13:39, päivitetty eilen klo 16:17

    Poliisille on tullut kuukauden aikana useampi ilmoitus Joensuun Enossa lanttukukkoja kauppaavasta miehestä. Mies kauppaa kukkoja kiertämällä ovelta-ovelle ja myymällä ihmisruuaksi kelpaamattomia kukkoja reilusti ylihintaan.

    Noin kuusikymppisen miehen kauppaamat lanttukukot ovat osin olleet raakoja ja osin pilaantuneita.

    Mies on kaupitellut tummahkolla henkilöautolla kukkojaan ainakin viimeisen kuukauden ajan. Kukot ovat olleet hinnaltaan jopa yli kaksinkertaa kalliimpia elintarvikekauppojen hintoihin verrattuna. Yhdestä kukosta on maksettu jopa 45 euroa.

    Poliisi kaipaa lisätietoja tästä epäilyttävästä kukkokauppiaasta (puh 071 875 6461 tai hätäkeskus).

    YLE Pohjois-Karjala

    Äänestä

  • Limaisia kukkoja! kirjoitti:

    Pitää olla pahasti sekaisin jos maksaa lanttukukosta 45 ekee. Saa olla meinaan aika iso kukko.

    Äänestä

  • Huhhuhhuu.. kirjoitti:

    Pitää olla pahasti sekaisin jos maksaa lanttukukosta 45 ekee. Saa olla meinaan aika iso kukko.

    vanhus on huijattavissa ostamaan mitä hyvänsä, sillä vanhuus ja erilaiset sairaudet tekevät heistä hyviä uhreja tuollaisille rotille.

    Äänestä

on se kumma kun yhtä ukko-kukkoo ei saada kiinni kännykällä heti soitto polisille se siitä kaupustelijasta

Äänestä

mie vähän eppäilen että jotaki tietoo ois polliisiille menny..jos huhut pittää paikkasa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Johan Lewis kirjoitti:

..ja tällä kertaa siis Enossa.
Pahoin pelkään kyseessä olevan saman kiertolaisen, joka on jo vuosikausia kolunnut näitä itäisiä kulmia myyskennellen kovalla ylihinnalla ainakin kalakukkoja, kuin myös savustettuja muikkuja on ollut kaupan.
Tällä kertaa tarjolla on siis lanttukukkoa..syötäväksi kelpaamatonta!
Ajoittain herralla on ollut myös nainen mukana ja olen nähnyt liikennöintivälineenä "ei ihan uusinta mallia" olevat Skodan ja Mazdan, mutta nykyisestä ropposesta en tiedä.
Aikoinaan kun selviteltiin rekisterinumeron perusteella nimeä ja kotipaikkaa, niin auto oli naisen nimissä ja osoite oli jossain Savonlinnan suunnalla, mutta ei kuitenkaan itse kaupungissa.
Kyseinen mieshenkilö jättää kulkuneuvonsa pois näkyvistä mikäli siihen on mahdollisuus, tai ainakin käännettynä niin ettei rekisteriä huomattaisi.
Olisiko tuollaiseen käyttäytymiseen syynä se että poliisikin ilmoitti jossain vaiheessa olevan kiinnostuksensa kyseiseen liikemieheen...

----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kelvottomia kukkoja kaupiteltu Joensuussa
päivitetty tänään klo 14:51
Poliisille on tullut kuukauden aikana useampi ilmoitus Joensuun Enossa lanttukukkoja kauppaavasta miehestä. Mies kauppaa kukkoja kiertämällä ovelta-ovelle ja myymällä ihmisruuaksi kelpaamattomia kukkoja reilusti ylihintaan.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu