GALLUP

Gallup on jonkinlaista suuntaa antava kyselytutkimus, joka ei ainakaan viimevuosina ole pitänyt kutiaan eduskuntavaaleissa, muuten kuin kolmen suurimman puolueen tiedostamiseen (ei järjestyksessä).
Gallupeihin haastatellaan reilusti alle 0,1% äänioikeutetuista.

Se että kerätään 2000 kantaa Helsingin päärautatie-aseman ympäristöstä ei kerro PS:n kannatuksesta yhtään mitään. Siinä voi vaikka Vihreä liitto nousta suurimmaksi puolueeksi.
1198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei niin!
Ja sitten tulevat korjauskertoimet. Esimerkiksi persuilla edellisissä vaaleissa 4 %, nyt esim. 20 %, siis persujen korjauskerroin on 20/4= 5.

Eli gallupin tuloksesta vähennetään heidän kohdallaan 5 % ja sitten aletaan levittää tulosta totuutena.

Ja täällä kaikki itkevät ja vaikertavat ja moni suunnittelee uutta kohdetta äänestykselleen sillä he haluaisivat äänestää voittajaa.

Lopullinen tulos selviää sunnuntaina, äänestäkää joka tapauksessa, ketä tahansa!

Äänestä
  • Todella on parasta äänestää jotain muuta puoluetta kuin persuja, jos haluaa äänestää voittajaa. Äänikynnys on Pohjois-Karjalassakin niin korkea, ettei sieltä ole odotettavissa ketään perussuomalaista seuraavaan eduskuntaan. Hehän ovat kaikki erityisen tuntemattomia henkilöitä ja täysin tottumattomia hoitamaan yhteisiä asioita valtakunnallisella tasolla, miksi yleensä kukaan heitä äänetäisi?

    Äänestä

  • Perinteisesti SMP:n ja sen jatkajan sekä vihreiden äänestyskäyttäytmistä on vaikea arvioida, koska porukassa on kaikenlaista protestia ja muuta sukankuluttajaa. SDP:n kannttajat pettivät viime vaaleissa, joka kertoo jotakin SDP:stä.

    Perinteisesti Keskusta ja Kokoomus ovat menneet noin niinkuin suunnitellusti.

    Kyllä se siinä luokkakeskiarvon kohdalla otoksessa on myös persujen kannatus. Virhemarkinaali on kaikkilla sama ja johtuu otoksen koosta. Semmoiset asiat kun äänestäjien älykkyys, koulutus jne. eivät näy persujen kohdalla surempana virhemarkinaalina kuin muiden kohdalla.

    Tietysti jos kannattaa persuja, mutta ei ole varma äänestääkö näissä vaaleissa, niin näitä kun on paljon jonkin porukan kohdalla niin markinaaliin merkitään pp eli puupää. Sitten sanotaan kun ei osaa galuppiinkaan vastata että ko. porukan kohdalla virhemarkinaali ja satunnaiset tekijät ovat tutkimuksen yleistä tarkkuuta huonommat. Kuinka paljon niin sitä ei pystytä sanomaan.

    Yleensä parhaiten menee koppiin asti keskustan kannattajat. Se on karmee pudotus kun totuus paljastuu jotain klo 21.15 kun tulee enesimmäinen ennuste jossa noin puolet pääkaupunkiseudun äänistä on lasettu. Jos siis kannatusta on ja porukka ei mene koppiin. Esimerkiksi listoilta ei löydy sopivaa ehdokasta.

    Äänestä

Kyllä Pohjois-Karjalasta Perussuomalaiset saavat ääniä. Puoluetta äänestetään.

Äänestä
  • Äänestäkää vain, mutta hukkaan menevät ne äänet. Eivätpä ole sitten kenekään vaalivoittoa haittaamassa.

    Äänestä

  • Miten vain haluatte kirjoitti:

    Äänestäkää vain, mutta hukkaan menevät ne äänet. Eivätpä ole sitten kenekään vaalivoittoa haittaamassa.

    Eivät mene hukkaan!

    Niiden paljon puhuttujen galluppien mukaan persujen kannatus on 21.5 % eli toiseksi suurin kaikista puolueista.

    Pohjois-Karjalasta valitaan kaikkiaan 6 kansanedustajaa ja tämä kannatus toteutuessaan tuo persuille 2 paikkaa. Yksi paikka on varma, toisesta persut kilpailevat demareiden kanssa.
    Vaalitapahan on suhteellinen eli puolueen koko äänimäärä ratkaisee edustajien määrän, ei yksittäisten ehdokkaiden äänimäärä.

    Ja ehdokkaat ovat tietysti valtakunnan politiikassa tuntemattomia (kuten kaikki muutkin aloittaessaan) mutta täällä ei ole sellaista "hörhöehdokasmeinikiä" vaan suurin osa on kokeineita kunnallispoliitikkoja. Myös nuoria ja pirteitä naisia löytyy.

    Äänestä

  • Ajattelija_Jns kirjoitti:

    Luuletteko tosiaan, että nuoret pirteät naiset viitsivät monta viikkoa viipyä persujen eduskuntaryhmässä, joka on lihavien isäntien kainalohieltä haiseva porukka. Ei siellä naista, ja varsinkaan nuorta ja energistä naista, katsota kovinkaan suopeasti. Miehethän ne presupolitiikaa hoitavat 1970-luvun asenteilla.

    Äänestä

  • Mielikuvat ovat kiin kirjoitti:

    Luuletteko tosiaan, että nuoret pirteät naiset viitsivät monta viikkoa viipyä persujen eduskuntaryhmässä, joka on lihavien isäntien kainalohieltä haiseva porukka. Ei siellä naista, ja varsinkaan nuorta ja energistä naista, katsota kovinkaan suopeasti. Miehethän ne presupolitiikaa hoitavat 1970-luvun asenteilla.

    Eikö ole tarkoitus että sinne eduskuntaryhmään mennään töitä tekemään eikä seurustelemaan.

    Äänestä

hs gallupin teki TNS on maailman johtava,,, eli ISO RAHA. KUKA USKOO??Että se siitä kyselystä! Ison rahan oma kysely itseltään. Kuka uskoo??
Pelko on kova, että mamuktiittiset perrusuomalaiset saavat äänivyöryn!

PS12.4.2011 11:010
Perussuomalaisten kannatus on Helsingin Sanomien mielipidemittauksen mukaan vähentynyt selvästi viimeksi kuluneen kuukauden aikana.

Nyt perussuomalaisia äänestäisi TNS Gallupilla teetetyn kyselyn mukaan 16,9 prosenttia suomalaisista.

TNS on maailman johtava kyselytutkimuksiin perustuvan markkina- informaation tuottaja - osa WPP:n Kantar Groupia.

About The Kantar Group
The Kantar Group is one of the world's largest information, insight and consultancy networks. By uniting the diverse talents of more than 20 specialist companies – including the recently-acquired TNS – the group aims to become the pre-eminent provider of compelling and actionable insights for the global business community. Its 26,500 employees work across 80 countries and across the whole spectrum of research and consultancy disciplines, enabling the group to offer clients business insights at each and every point of the consumer cycle. The group’s services are employed by over half of the Fortune Top 500 companies. The Kantar Group is a wholly-owned subsidiary of WPP plc. For further information, please visit http://www.kantar.com/

Että se siitä kyselystä! Ison rahan oma kysely itseltään. Kuka uskoo??
Pelko on kova, että mamuktiittiset perrusuomalaiset saavat äänivyöryn!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

100%PS kirjoitti:

Gallup on jonkinlaista suuntaa antava kyselytutkimus, joka ei ainakaan viimevuosina ole pitänyt kutiaan eduskuntavaaleissa, muuten kuin kolmen suurimman puolueen tiedostamiseen (ei järjestyksessä).
Gallupeihin haastatellaan reilusti alle 0,1% äänioikeutetuista.

Se että kerätään 2000 kantaa Helsingin päärautatie-aseman ympäristöstä ei kerro PS:n kannatuksesta yhtään mitään. Siinä voi vaikka Vihreä liitto nousta suurimmaksi puolueeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu