Tuntuisivat olevan yhteydessä monissa tapauksissa. Perinnöllinen taipumus myös. Oma äitini sai jo parikymppisenä kohtauksia ja joutui hengittämään välillä paperipussiin.
Itse olen 29-v. ja mun oma paniikkihäiriö puhkesi varsinaisesti depression yhteydessä muutamia vuosia sitten. hieman taustaa: Olen ns. aika ajoin suht. hyvästä kodista, jossa kuitenkin esiintyi perheväkivaltaa. Pienenä heräsin keskellä yötä siihen hyvin usein, että huonekalut lentelivät ja isäni pelotteli sammuttamalla sähköt talosta. Isovanhempani ovat kertoneet, että sain 3-v. voimakkaan kohtauksen, kun he hakivat mua keskellä yötä perheriidan takia kotoa. ( olin tajunnut soittaa mummolle yöllä) ja mummo kertoi etten kyennyt hengittämään kunnolla, vaan valitin sydämessä olevaan pistävään tunteeseen. Kasvoin ja tuo kohtaus on unohtunut aivan täysin muististani, en muista siitä yhtään mitään! Vanhemmat erosivat myöhemmin. Isäni kohteli minua aika huonosti, koska oli katkeroitunut äidin lähdön takia. Olen koulukiusattu ja aloin saada vatsaoireita. Paras kaverini alkoi myöhemmin kiusata minua ja katkaisi ystävyyden. Helvettiä kesti yli kolme vuotta, mutta jo aivan alusta pitäen olen kokenut syrjintää ja eristämistä muiden taholta.
Opettajat kiusasivat minua, kun koulumenestys oli ala-asteella huono. Elin jonkinlaisessa mielikuvitusmaailmassa. Jouduin opettajien, kuraattoreiden yms. kynsiin.
Ylä-asteella olinkin sitten hyvä oppilas. Panostin kouluun, mutta silti koin tulevani kiusatuksi. Tähän aikaan ihastuin luokkakaveriini, johon koin voimakkaita tunteita kolme vuotta. Hänen torjuttua minut, sairastuin vakavasti, vaikka hän olikin osoittanut minuun kiinnostusta. Se ei kuitenkaan ollut todellista. Minulla ei ollut kuin kakasi hyvää ystävää, mitään muuta sosiaalista elämää minulla ei ollut. Olin alkanut uskoa, että kerran kiusattu ja eristetty, aina kiusattu - loppuun asti. Jouduin 16-vuotiaana rauhoittavien lääkkeiden orjaksi. Lääkäri suorastaan kaatoi pillereitä kurkkuuni ja päivitteli miten kamalaa, kun nuori syö pillereitä, mutta nyt täytyy vain syödä. Kävin läpi nuoresta elämästäni huolimatta varmaan muovipussillisen verran läpi masennuslääkkeitä, uni- sekä rauhoittavia. Minulla oli jo 18-vuotiaana aivan totaalinen unettomuus. Saatoin valvoa pari vuorokautta putkeen.
Kohtasin elämäni rakkauden joka osoittautui valheeksi. Jouduin sukulaiseni kiusan kohteeksi, hän teki minusta perättömiä ilmoituksia, vei mieheni. Lopulta hän tunkeutui asuntooni sanomatta sanaakaan. Sain kuulla että hän on psyykkisesti sairas. Hän kiusasi minua äitinsä kanssa kirjeitse ja puheillaan. Minulla on ulkonäköä ja hankin uuden miehen. Hänellä on huumetausta ja rikollisuutta. Hän on kokenut todella paljon. Kuitenkin. Vihdoinkin tunsin olevani jotain. Hengitin hänen kanssaan kuin samaa ilmaa, ja huomasin kuinka oma persoonani alkoi vahvistua. Kuitenkin ihmettelin minussa heränneitä väkivaltaisia tuntemuksia ja käytöstä. Huomasin olevani yhä vapaampi sanomaan ja tekemään jopa kamalia asioita. Nyt minusta on tullut hyvin onnellinen, mutta samaan aikaan myös ilkeä ja altis väkivaltaan. Voin lietsoa itseni tilaan, josta saan nautintoa, jolloin paniikkihäirö ja väkivaltaisuus ovat molemmat yhtä aikaa läsnä. en tiedä ovatko masennuslääkkeet turruttaneet minua, mutta en lainkaan enää välitä mitä minulle tapahtuu. Onko teillä muilla samanlaisia tuntemuksia? Olen alkanut ihannoida rikollisia ihmisiä sekä nautin itse väkivaltaisten ihmisten puheista ja seurasta. Voisiko tämäkin kuulua paniikkihäiriön ja masennuksen piiriin?
Itse olen 29-v. ja mun oma paniikkihäiriö puhkesi varsinaisesti depression yhteydessä muutamia vuosia sitten. hieman taustaa: Olen ns. aika ajoin suht. hyvästä kodista, jossa kuitenkin esiintyi perheväkivaltaa. Pienenä heräsin keskellä yötä siihen hyvin usein, että huonekalut lentelivät ja isäni pelotteli sammuttamalla sähköt talosta. Isovanhempani ovat kertoneet, että sain 3-v. voimakkaan kohtauksen, kun he hakivat mua keskellä yötä perheriidan takia kotoa. ( olin tajunnut soittaa mummolle yöllä) ja mummo kertoi etten kyennyt hengittämään kunnolla, vaan valitin sydämessä olevaan pistävään tunteeseen. Kasvoin ja tuo kohtaus on unohtunut aivan täysin muististani, en muista siitä yhtään mitään! Vanhemmat erosivat myöhemmin. Isäni kohteli minua aika huonosti, koska oli katkeroitunut äidin lähdön takia. Olen koulukiusattu ja aloin saada vatsaoireita. Paras kaverini alkoi myöhemmin kiusata minua ja katkaisi ystävyyden. Helvettiä kesti yli kolme vuotta, mutta jo aivan alusta pitäen olen kokenut syrjintää ja eristämistä muiden taholta.
Opettajat kiusasivat minua, kun koulumenestys oli ala-asteella huono. Elin jonkinlaisessa mielikuvitusmaailmassa. Jouduin opettajien, kuraattoreiden yms. kynsiin.
Ylä-asteella olinkin sitten hyvä oppilas. Panostin kouluun, mutta silti koin tulevani kiusatuksi. Tähän aikaan ihastuin luokkakaveriini, johon koin voimakkaita tunteita kolme vuotta. Hänen torjuttua minut, sairastuin vakavasti, vaikka hän olikin osoittanut minuun kiinnostusta. Se ei kuitenkaan ollut todellista. Minulla ei ollut kuin kakasi hyvää ystävää, mitään muuta sosiaalista elämää minulla ei ollut. Olin alkanut uskoa, että kerran kiusattu ja eristetty, aina kiusattu - loppuun asti. Jouduin 16-vuotiaana rauhoittavien lääkkeiden orjaksi. Lääkäri suorastaan kaatoi pillereitä kurkkuuni ja päivitteli miten kamalaa, kun nuori syö pillereitä, mutta nyt täytyy vain syödä. Kävin läpi nuoresta elämästäni huolimatta varmaan muovipussillisen verran läpi masennuslääkkeitä, uni- sekä rauhoittavia. Minulla oli jo 18-vuotiaana aivan totaalinen unettomuus. Saatoin valvoa pari vuorokautta putkeen.
Kohtasin elämäni rakkauden joka osoittautui valheeksi. Jouduin sukulaiseni kiusan kohteeksi, hän teki minusta perättömiä ilmoituksia, vei mieheni. Lopulta hän tunkeutui asuntooni sanomatta sanaakaan. Sain kuulla että hän on psyykkisesti sairas. Hän kiusasi minua äitinsä kanssa kirjeitse ja puheillaan. Minulla on ulkonäköä ja hankin uuden miehen. Hänellä on huumetausta ja rikollisuutta. Hän on kokenut todella paljon. Kuitenkin. Vihdoinkin tunsin olevani jotain. Hengitin hänen kanssaan kuin samaa ilmaa, ja huomasin kuinka oma persoonani alkoi vahvistua. Kuitenkin ihmettelin minussa heränneitä väkivaltaisia tuntemuksia ja käytöstä. Huomasin olevani yhä vapaampi sanomaan ja tekemään jopa kamalia asioita. Nyt minusta on tullut hyvin onnellinen, mutta samaan aikaan myös ilkeä ja altis väkivaltaan. Voin lietsoa itseni tilaan, josta saan nautintoa, jolloin paniikkihäirö ja väkivaltaisuus ovat molemmat yhtä aikaa läsnä. en tiedä ovatko masennuslääkkeet turruttaneet minua, mutta en lainkaan enää välitä mitä minulle tapahtuu. Onko teillä muilla samanlaisia tuntemuksia? Olen alkanut ihannoida rikollisia ihmisiä sekä nautin itse väkivaltaisten ihmisten puheista ja seurasta. Voisiko tämäkin kuulua paniikkihäiriön ja masennuksen piiriin?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.