tässä puolueessa on paljon asiaa ja vaikuttaa aika rajulta porukalta mutta niinhän suomalaiset välillä vähän tahtoo olla mutta politiikassa täytyy koittaa maltti pitää ja neuvottelemalla asiat sopia niin siitä jotain tuleekin.tosi asiahan on että ipulla ei ole kovin paljon sanomista eduskunnassa saatikka eu:ssa puolueen koon takia joten kannattaisiko tässä tilanteessa tukea perussuomalaisia ja nostaa sillä tavalla kannatusta eu kritiikissä.nostetaan sitten äläkkä jos ne epäonnistuu!
mutta omantunnon ja oman vapaan äänestämisen linjalla mennään.
kaikkea hyvää teille jatkossa hyvät lukijat..
mutta omantunnon ja oman vapaan äänestämisen linjalla mennään.
kaikkea hyvää teille jatkossa hyvät lukijat..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei me mitään persuja olla. Meidän ajatuksemme on itsenäistymällä pelastaa kansantalous EU:n huuhaalta joka on johtanut katastrofiin myös Suomen. PS ei pysty yksinkertaisesti toimimaan siten että hyvinvointi jatkuisi koko kansalla. PS pyrkii samaan kuin nykyinen hallitus. Yritysten ja keinottelijoiden vallan ja omaisuuden lisäämiseen. IPU pyrkii ohjelmallaan tasa-arvoiseen yhteiskuntaan ja se saadaan aikaiseksi verotuksen täysremontilla. Se edellyttää EU:sta eroamista koska EU on este asian toteuttamiseen.
IPUlla on ollut ohjelma jo 16 vuotta. PS:n ohjelmaa tehtiin vasta pari kuukautta sitten ja se kopioitiin eri lähteistä kuin kokoomuslaisten gradut. Miten me voisimme astua portaita alas ja lopettaa hyvän ohjelman toteuttamisen? Lukekaa ja kysykää niin tiedätte paremmin.