Osa pojista – ja jokunen tyttökin – selvittää yhdeksänvuotisen peruskoulun oppimatta kirjoittamaan.
Opetushallituksen tuorein äidinkielen osaamisen arviointi osoittaa, että peruskouluista valmistuu vuosittain noin 2 000 poikaa, jotka eivät pysty tuottamaan kirjallisesti juuri mitään.
Erikoistutkija Jorma Kuusela on huolestunut näistä "nollasuorittajista", jotka eivät saaneet yhtään pistettä viime kevään äidinkielen ja kirjallisuuden kokeen kolmesta kirjoitustehtävästä.
Tehtävissä piti laatia sähköposti matkatoimistoon, viimeistellä viiden virkkeen teksti ja kirjoittaa haikuruno.
Kaikkiaan ilman pisteitä jääneitä oli kolmisen prosenttia vastaajista, mutta tulokset vaihtelivat tuntuvasti kouluittain.
Kuudestakymmenestä otoskoulusta seitsemässä vähintään kymmenen prosenttia pojista oli jäänyt tyystin pisteittä.
Valtaosa nollasuorittajista ei ollut saanut oman ilmoituksensa mukaan lainkaan tuki- tai erityisopetusta. Kuitenkin heidän kirjoitustaitonsa olivat olleet heikot jo seitsemännen luokan alussa.
Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistuloksia arvioitiin viime keväänä testeillä, joihin osallistui oppilaita yhdeksänneltä luokalta.
Lukemisen ja kirjallisuuden tehtävät sujuivat keskimäärin tyydyttävästi, mutta kirjoitustehtävissä vain tytöt ylsivät tyydyttävälle tasolle ja pojat jäivät välttävälle.
Tyttöjen ja poikien kirjoitustaitojen erot ovat näkyneet aiemmissakin arvioinneissa, mutta koulujen väliset erot olivat nyt entistä suurempia.
Koulukohtaisiin tuloksiin oli yhteyttä sillä, millainen oppilaiden äidinkielen lähtötaso oli ollut seitsemännen luokan alussa.
Myös sillä oli merkitystä, kuinka hyödyllisenä ja tarpeellisena oppilaat olivat pitäneet oppiainetta kolmen viimeisen peruskouluvuoden aikana, kertoo opetusneuvos Hannu-Pekka Lappalainen Opetushallituksesta.
Yllättävältä kuulostaa tulos, jonka mukaan osaaminen oli hieman parempaa suurissa kuin pienissä opetusryhmissä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Taas suru:jen tilaama nollatutkimus. Pässinä Opetushallitus, tuo suru myönteinen instanssi, jonka pääasiallinen tehtävä on hölmöillä ja vaikeuttaa suomenkielisen kansainvälistymistä. Tästä puuttuu vielä tutkimus kaikkien porttien avaamasta pakkoruotsista. Eiköhän se tule pian. Erotettakoon kaikki Opetushallituksen virkamies -naiset, he eivät toimi viran arvoisella tavalla , ja kansalaisten parhaaksi..!
Nyt alkoi Surujen raippa raikua:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/04/suomi_ottaa_kielisuositukset_tosissaan_2510885.html
"Suomi ottaa tosissaan Euroopan neuvoston suositukset ruotsinkielisten oikeuksien toteutumiseksi, sanoo johtaja Johanna Suurpää oikeusministeriöstä. Neuvosto kehottaa Suomen panostamaan ruotsin opetukseen ja ottamaan kielitaidon huomioon virkamiesten rekrytoinnissa, jotta lain takaamat oikeudet ruotsinkielisille toteutuisivat."
Linkissä lisää
Ei ihme, koska luokkakoot ovat liian suuria ja nykyisin koululuokissa on paljon maahanmuuttajien lapsia, jotka joutuvat opettelemaan kielen lisäksi sopeutumaan myös uuteen kulttuuriin. Osan lapsien vanhemmista eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa edes omalla äidinkielellään, joten kotoa saatava tuki opiskelulle lienee 0 tiemämissä. aidinrdeH
Kokemuksesta olen nähnyt, että jo yhden vieläpä lahjakkaan oppilaan mutta suomen kielllä hieman ummikon oleminen koululuokassa vähentää muiden saamaa opettajan tukea ja hidastaa opiskelun tempoa.
Ihmettelenkin, että nykykoulussa varsinkaan alla olevalla statuksella olevassa koulussa opitaan yhtään mitään:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Varissuo
Pian elämme uudelleen keskiaikaa...
No eihän se mikään ihme olisi.Jo vuosia sitten kerrottiin,että Ruotsissa
osa oppilaista kulkee koulun läpi oppimatta sen paremmin lukemaan kuin
kirjoittamaankaan.
Taitaa tuolla kielellä olla jotain tekemistä,kun meidänkin lastemme on ollut
sitä nyt viimeisten vuosikymmenten ajan pakolla lukea.
- Suomenruotsalaiset ovat rasisteja?
- Opiskelumotivaatio on alhainen, koska jokainen ymmärretään, että koulussa on pakollisena aine, jonka ei pitäisi olla pakollinen, jolloin tulee asenne "koulunkäynnissä ei ole mitään järkeä".