Itse koen sen hyvin turhauttavaksi kun on ujo, niin ei sitten osaa mennä soiaaliseen tilanteeseenkaan.Mitenkä te ujot olette löytäneet kumppanin?
Käyn aika harvoin baareissa ja siellähän sinkkuja olisi,mutta ei rohkene mennä juttuslle.Pelkään vieraiden ihmisten reagointia, että mitähän sullakin mieles.
Työpaikalla,perheen,ystävien kesken olen melkoinen höpöttäjäkin, kun tunnen ihmiset ja saan olla oma itteni.Ehkä se on enemmän sos.tilanteiden pelkoa...Onko jolla kulla samanlaisia ajatuksia?
Käyn aika harvoin baareissa ja siellähän sinkkuja olisi,mutta ei rohkene mennä juttuslle.Pelkään vieraiden ihmisten reagointia, että mitähän sullakin mieles.
Työpaikalla,perheen,ystävien kesken olen melkoinen höpöttäjäkin, kun tunnen ihmiset ja saan olla oma itteni.Ehkä se on enemmän sos.tilanteiden pelkoa...Onko jolla kulla samanlaisia ajatuksia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Joo... ujolle miehelle se on aikamoinen lottovoitto, jos seurustelukumppanin löytää. Tämä johtuu siitä, että naiset ovat vain aniharvoin aloitteellisia, siis ainakin jos puhutaan "suorista aloitteista". Meillä ujoilla miehillä pelin henki taitaa olla "Pääse eroon ujoudestasi tai elä yksin" ellei satu olemaan todella täydellistä ulkonäköä.
Ei ole kuule helppoa ujoilla naisillakaan. En ole edes mikään susiruma enkä umpityhmä. Vaikutan vaan aluksi hitaalta ja kankealta ujouteni takia. Tuttujen seurassa olen puhelias ja enemmän oma itseni, mutta vieraiden kanssa menee aikansa, ennen kuin saan suuni auki. Ei kukaan jaksa odottaa niin kauan, kun vaikutan aluksi tylsältä ja tyhmältä hissukalta.
Nimim. 22-vuotta ja ei ikinä seurustellut.
Miten sinunlaisesi naiset sitten käyttäytyvät, jos ovat ihastuneita tai kiinnostuneita? Tulee vain mieleen eräs nainen, joka käyttäytyy aika vastaavalla tavalla, mutta on niin vaikea sanoa haluaako hän todellisuudessa mitään, vai käyttäytyykö hän niin vain koska haluaa vältellä seuraa. Hänelle puhumisestakaan ei tule oikein mitään, joten arkailen lähestyä häntä paremmin.
Miten niin puhumisesta ei tule mitään?
Ei ujo ole välttämättä ruma, eikä tyhmäkään..On vaan niin hiljainen joka ei saa suuta auki ja kuoreutuu johkin hupparin taakse piiloon.Eikä sellaista ihmiset sitten katsokaan kauaa.
Millä sitä rohkeutta saisi lisää? Pitäis varmaan ottaa pillereitä kourallinen, että sitten on kun muutkin :)
Rohkeutta saa lisää vain ja ainoastaan harjoittelemalla. Niin karulta kuin se kuulostaakin, niin oikotietä ujouden poistamiseen (tai lievittämiseen) ei ole. Ihmisten kanssa täytyy keskustella ja sitä kautta oppia huomaamaan, ettei itse ole juuri muita kummoisempi. Usein myös ne sosiaalisemmatkin tyypit ovat olleet ennen ujoja,mikä kannattaa muistaa. Ja jos ihmisille sanoo suoraan että on vähän ujonpuoleinen, niin yleensä sillä saa vain sympatiaa, eikä kukaan ajattele pahasti. Kannattaa kokeilla sitäkin. Mielestäni enemmän menettää, jos vain piileskelee kotona tai kaveriporukan sivulla, eikä elä elämäänsä. Kaikkien ei tarvitse olla niitä joukon keskipisteitä, mutta elämän helpottamiseksi olisi kyllä hyvä jos uskaltaisi saada suutaan auki aina välillä oudommassakin seurassa :o)
Hyi! Ikinä ei kannata sanoa, että on ujo. Joskus itku kurkussa sain sanottua uusille opiskelijakavereille, että olen ujo ja kauhulla muistelen sitä, kun ihmiset _säälivät_ minua ujouteni takia ja aina se ujous nostettiin esiin joka tilanteessa. En saanut mahdollisuutta tulla kuorestani ilman suurempaa melua, vaan kaikki kuitattiin sillä "Se on niin ujo". Jos tein jotain ujolle ihmiselle epätyypillistä, niin sitten nousi kohinaa ja ihmetystä "Eihän toi voi tehdä noin kun se on ujo!" Jos mahdollista, vetäydyin vain enemmän kuoreeni, koska itsekin aloin ajatella: "En mä voi tehdä näin, kun olen niin ujo".
Mieluiten en sano sitä ääneen kellekään (näkeehän sen muutenkin, että olen varautunut ja ujo), koska ihmisille tulee vaan ennakko-oletuksia ja typeriä luuloja. Monet ei osaa suhtautuakaan ujoon ihmiseen kunnolla, varsinkaan, jos tää kuitenkin ääneen tokaisee olevansa ujo (vaikka eihän sitä tarvitse sen erikoisemmin suhtautua kuin muihinkaan).
En ole löytänyt. Näyttää mahdottomalta löytää seurustelukumppani jos on ujo ja miespuolinen eikä muutenkaan ole kavereita. Ihan sama vaikka olisi hyvätapainen ja asiallinen, niin ei. Yksin on mahdotonta edes lähteä minnekään. Yksin vietetty nuoruus pilaa koko elämän jos on ujo. Tuntuu ettei sitä koskaan kelvannut muiden seuraan. Mulla tuo vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen on ollut tosi takkuista, eli pari aloitetta joista toiselta tuli pahinta mahdollista palautetta, joka oli sitten iso kolhu ja teki entistä varovaisemmaksi. Itsekin pelkään miten toinen reagoi. Kun ei kukaan tyttö edes ole kiinnostunut eikä tytöt koskaan tule tekemään aloitetta. Eivät kiinnitä mitään huomiota tai sitten näyttää, että pintapuolisesti arvioivat, että olen joku surkea tyyppi ja nyrpistävät nenäänsä. Ja kamalan näköinen, niin mulle ainakin on joskus sanottu mutta siitä on jo kauan aikaa ja tiedän että se ei pidä paikkaansa.
Opiskeluissa pystyn kyllä olemaan normaalisti muiden seurassa, koska siellä saa kontaktia muihin ja saa jonkinlaista selvyyttä siitä, millaisia muut ovat. Mutta en sielläkään ole kyennyt tekemään aloitteita jos olen kiinnostunut jostain tytöstä. Mutta sitten muualla suurin osa ihmisistä vaikuttaa uhkaavilta kun jäävät vieraiksi.
Miksei tytöt tee aloitetta!?!?
Joo-o...
Sitten, kun ikää kertyy ja kertyy niin se itsetunto sen kuin huononee. Ujouden lisäksi häpeä puskee päälle. Sitten onkin ihan mahdotonta tehdä enää aloitteita, vaikka onnistuisi ujoudesta pääsemään eroon.
Kyllä mä itsestäni tiedän, että toi on arkipäivää monen nuoren elämässä. Mullakin itsetunto oli ihan alamaissa nuorena. Kai ihan normaalinäköinenkin ja kroppa oli kunnossa. Kuppilassa tuli aikuiset naiset ehdotteleen mutta enhän mä sellaisiin rientoihin voinu lähtee. Sit tapasin sattumalta tään vaimoni ... nuoremman veljeni opastaessa ;) ... Siitä sit on jatkunu. No se oma itsetunto alko nouseen, kun sai ikää ja sit olikin tarjolla kaikenlaista ja ikäistä. Mut totta on, että se nuoruuden huono itsetunto (jos sellanen on), niin se seuraa aika pitkään. Siihen pitäis löytää se hyvä kaveri (mies tai nainen), jonka kanssa vois jutella ja lähtee sit katsastamaan maailmaa. On se sit opiskelupaikassa, kadulla, kahviloissa tai kuppiloissa. Sitä vertaistukee tarvitaan ... rohkaistaan toisiamme yrittämään.
Yhdyn ujousrintamaan. Tässä 26v ja ei koskaan seurustellut. Hirvittävä ujous ja sosiaalinen pelko ihan lapsesta saakka outojen ihmisten seurassa. Oli jo 4v iässä eikä mulle oltu ees tehty mitään pahaa mistä se olis tullu, kesti varmaan 2 kuukautta ennenkö uskalsin seurakunnan kerhossa muiden joukkoon tuolloin 4v iässä.
Kestää edelleen tosi kauan ennekö alan jutteleen rennosti. Oon suunnitellut tota et hengailen vaan kylmästi puhumatta uudessa porukassa niin kauan kunnes uskallan sanoa jotain. Tuntuu et kun yrittää murtautua läpi ujoudesta niin tulee vaan hermostuneena möläytettyä jotain hölmöö. Toinen on just toi suoraan myöntäminen että on ujo. Siitä on mielettömän hyvä kokemus kun sain sanottua naiselle olevani ujo. Teen sen vielä uudestaan!