Näin vaalipäivän uhkaavasti lähestyessä

Olen todella pettynyt siihen valovoimaiseksi luvattuun henkilöön nimeltä J.Eerola.
Jotenkin odotin että kunto kestää miehellä loppusuoralle asti, mutta toisin kävi.
Tänään luin ilmaisjakelulehdestä kuinka valtakunnan politiikaan pyrkivä mies keskittyi vain saman vanhan mantran jankuttamiseen, siis kaupunginhallituksen puheenjohtajan arvosteluun, siis eikö muutama päivä ennen vaaleja löydy mitään muuta valitettavaa.
Kyllä valtakunnanpolitiikaan pyrkivällä pitäisi löytyä jotain sen tason positiivista tavoitetta kirjoitettavana vaalien loppusuoralla, eikä keskittyä vanhaan ja ehken tulevaan asiaan joka ei muuten koske eduskunnassa istuvan ongelmiin, sielä on ihan muut asiat.

Valitettavasti minulle jäi henkilöstä hivenen narsistinen omanedun tavoittelijan kuva.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sama tuli minulle mieleen. Valitettavasti en enää saa takaisin ennakkoon antamaani ääntä.

Äänestä

76 Raul Lehto, on osoittanut olevansa varteenotettava persujen edustaja. Vakuuttavaa työtä, asialinjalla, yhteistyössä muiden poliittisten ryhmien kanssa. Tämän myöntävät kilpailevat puolueetkin.

Äänestä

Persut ovat vähitellen paljastaneet oikeat "kykynsä." Onnea ennakkoon äänensä haaskanneille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pettynyt äänestäjä kirjoitti:

Olen todella pettynyt siihen valovoimaiseksi luvattuun henkilöön nimeltä J.Eerola.
Jotenkin odotin että kunto kestää miehellä loppusuoralle asti, mutta toisin kävi.
Tänään luin ilmaisjakelulehdestä kuinka valtakunnan politiikaan pyrkivä mies keskittyi vain saman vanhan mantran jankuttamiseen, siis kaupunginhallituksen puheenjohtajan arvosteluun, siis eikö muutama päivä ennen vaaleja löydy mitään muuta valitettavaa.
Kyllä valtakunnanpolitiikaan pyrkivällä pitäisi löytyä jotain sen tason positiivista tavoitetta kirjoitettavana vaalien loppusuoralla, eikä keskittyä vanhaan ja ehken tulevaan asiaan joka ei muuten koske eduskunnassa istuvan ongelmiin, sielä on ihan muut asiat.

Valitettavasti minulle jäi henkilöstä hivenen narsistinen omanedun tavoittelijan kuva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu