Suomen vaativin johtajakoulutus = Riihimäki

Johtaja ^^

Riihimäen Rykmentin elektronisen sodankäynnin ja tietotekniikan erikoiskurssit ovat kaikista vaativimpia kursseja joita varusmies voi suorittaa armeijassa. RUK on ihan rivitavaraa tähän verrattuna.

Pointti on siinä, että noille kursseille on käytännössä mahdotonta päästä. Ensinnäkin pitä olla korkeakoulututkinto sähkötekniikan alalta, työkokemusta, hyvät arviot P1- ja P2-kokeista sekä hyvät koulu- ja työtodistukset. Mahdollisuudet tuhansien varusmiesten joukosta ovat aika heikot, kun kurssille otetaan n. joukkueellinen koulutettavia.

Eikä nuokaan riitä. Hakijan tulee läpäistä kaksi haastattelua sekä pääsykokeita. Itse muista pääsykokeista, että siellä laskettiin vaihtojännitelaskuja ja seuraavassa tehtävässä oli sitten oikean ampuma-asennon valitsemista. :)

Kursseille hyväksyttyjä tulee yksikön päällikkökin kättelemään ja onnittelemaan.

Miinuksena pitkäkestoinen kurssi sekä suuri tenttimäärä. Koulutus sisältää myös johtajakoulutuksen. Ylennykset kuukausia normi-auk:in jälkeen. Plussaa monipuolisuus ja oikea koulutusarvo sekä vaativat tehtävät.

Vastuuta on paljon vaan vielä enemmän on etuja. Varusmiespalveluksen lopussa puolustusvoimien suunnalta tulee head huntingia aika tavalla. Se olisi insinööriluutanantin nappulat kaulaan ja 4 k€/kk.

Eli siitä vain yrittämään, alokkaat. :)

18

17522

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....................

      Höpö höpö. Ei sinne Riihimäelle johtajakoulutukseen ole sen kummempia vatimuksia kuin muuallekaan. ELSO-pääsyvaatimukset on luettavissa Puolustusvoimat.fi sivustolla, eikä asentaja-aliupseeriksikaan tarvitse kuin vähän ymmärtää sähkötekniikan/tiedonsiirron päälle. Samat P-koerajat on muuallakin johtajakoulutukseen. Korkeakoulututkintoa ei vaadita kuin lakimieskokelaan, varusmieslääkärin tai tutkijan tehtäviin.

      Edelleenkin haastavimmat varusmiespalvelukset suoritetaan sukeltajana, laskuvarjojääkärinä tai rajajääkärina eikä minään viesti/elsovempulana.

      Insinööriluutnantti ei kyllä tienaa 4k€/kk, vaan on yleensä ESJA 7-8 tehtävässä jossa kuukausipalkka on jotain 2400-2800€/kk. Tehtäviähän on jatkuvasti auki, eikä tuolla palkkauksella mikään ihme. Urakehityshän erikoisupseereilla on aika olematonta.

      • totta se on

        Sorry vaan, mutta ELSO-kurssille järjestetään kaksi päivää kestävä valintatilaisuus. Eikä siellä riitä, jos juoksee 4 000 m cooperissa tai vetää sata leukaa. Tietotekniikkakurssia ei ilmeisesti järjestetä.


      • ...............
        totta se on kirjoitti:

        Sorry vaan, mutta ELSO-kurssille järjestetään kaksi päivää kestävä valintatilaisuus. Eikä siellä riitä, jos juoksee 4 000 m cooperissa tai vetää sata leukaa. Tietotekniikkakurssia ei ilmeisesti järjestetä.

        Sorry vaan, mutta ELSO kurssille pääsykokeet kestävät kaksi päivää vain niille, jotka hakeutuvat sinne jo ennen varusmiespalvelusta. Tällöin pääsykokeissa tehdään ne testit, mitkä muuten tehdään P-kaudella. Ainakin muutama vuosi sitten sinne otettiin P-kauden jälkeen janttereita samalla tavalla kuin tavalliseen aukkiin, pääsykokeet kestivät aamupäivän. Ihan normijamppoja sinne menee.


      • Ovet eivät aukene
        ............... kirjoitti:

        Sorry vaan, mutta ELSO kurssille pääsykokeet kestävät kaksi päivää vain niille, jotka hakeutuvat sinne jo ennen varusmiespalvelusta. Tällöin pääsykokeissa tehdään ne testit, mitkä muuten tehdään P-kaudella. Ainakin muutama vuosi sitten sinne otettiin P-kauden jälkeen janttereita samalla tavalla kuin tavalliseen aukkiin, pääsykokeet kestivät aamupäivän. Ihan normijamppoja sinne menee.

        Enpä ihan sanoisi normijampaksi sellaista, joka tuonne tulee valituksi. Pitää olla koulutus- ja pää kunnossa. Millään yo- tai ammattikoulupapereilla ei kannata hakea. Haastattelut ja pääsykokeet pitää mennä putkeen jne.

        Meillä ilmoitettiin rivin edessä Riihimäelle päässeiden nimet ja todellakin meilläkin kävi päälliköt kättelemässä valittuja. Sattui meidän yksikköön yksi päässyt.

        Sellainen asia vielä, että pääsymahdollisuuksiin vaikuttaa se miltä maanpuolustusalueelta hakija on. Eri maanpuolustusalueilla on erilaisia tarpeita eri vuosina eli joskus ei valita yhtään.

        Lycka till. :)


      • ....................
        Ovet eivät aukene kirjoitti:

        Enpä ihan sanoisi normijampaksi sellaista, joka tuonne tulee valituksi. Pitää olla koulutus- ja pää kunnossa. Millään yo- tai ammattikoulupapereilla ei kannata hakea. Haastattelut ja pääsykokeet pitää mennä putkeen jne.

        Meillä ilmoitettiin rivin edessä Riihimäelle päässeiden nimet ja todellakin meilläkin kävi päälliköt kättelemässä valittuja. Sattui meidän yksikköön yksi päässyt.

        Sellainen asia vielä, että pääsymahdollisuuksiin vaikuttaa se miltä maanpuolustusalueelta hakija on. Eri maanpuolustusalueilla on erilaisia tarpeita eri vuosina eli joskus ei valita yhtään.

        Lycka till. :)

        PV:n nettisivuilta:
        "Hakeutuminen Elektronisen Sodankäynnin koulutukseen

        Vaatimukset

        - palveluskelpoisuusluokka A
        - miehiltä vähintään 18 vuoden ikää
        - naisilta 18-29 vuoden ikää
        - sopivuutta terveydeltään, koulutukseltaan ja muilta ominaisuuksiltaan

        Lisäksi haussa on eduksi jos:

        - olet motivoitunut ja kiinnostunut uusien asioiden oppimisesta
        - olet pitkäjänteinen toiminnassasi, et luovuta helposti
        - olet fyysisesti normaalikuntoinen
        - olet kiinnostunut esimerkiksi tietotekniikasta, elektroniikasta, vieraista kielistä, radioamatööritoiminnasta tai matemaattisista aineista"

        Ei sinne mitään yliopistotutkintoa vaadita. Ei ne kouluttajatkaan ole välttämättä korkeakoulututkintoa suorittaneet.

        Maanpuolustusalueet on lakkautettu vuonna 2008, joten niiden tarve ei ainakaan vaikuta kenenkään pääsymahdollisuuksiin.


    • Oppilaskorpraali

      Itsehän olen komennuksella Riihimäellä ja on ne ELSOt melkosia pellejä. Töhömpää porukaa kuin tykistöprikaatissa. Koko riihimäen varuskunta on yks dumppi jonne prikaatit lykkää paskansa. Ja juu olen Riihimäellä AUK:issa, harmikseni, itse en olisi moiseen p*rsereikään halunnut. Oikeassa sodassa ne foliohatut tippuis ekana. Joten käypä ensin OIKEISSA armeijoissa kuten Porissa tai Niinisalossa tutustumassa ennen kuin tulet tänne lesoomaan jollakin vitsirykmentillä

      • Komendantti_

        En tiedä porista, mutta ainakin Niinisalo on leikkikoulu verrattuna Tikkakoskeen ja Viestikouluun, joissa palvelin ennen komennusta tänne. Aliupseerit ovat töhöjä ja koulutus sujuu miten sattuu. Sisäkuri on toiselta planeelta ja kaikkia alokkaita pitää kohdella silkkihansikkain.

        Porista ei tosiaan ole kokemusta, joten en lähde siitä laukomaan mitään. Sen kuitenkin tiedän, mikä on Niinisalon tilanne. Joten älä itse toki tule mitään tänne laukomaan ennen kuin tiedät.


      • Jawohl ja sillee
        Komendantti_ kirjoitti:

        En tiedä porista, mutta ainakin Niinisalo on leikkikoulu verrattuna Tikkakoskeen ja Viestikouluun, joissa palvelin ennen komennusta tänne. Aliupseerit ovat töhöjä ja koulutus sujuu miten sattuu. Sisäkuri on toiselta planeelta ja kaikkia alokkaita pitää kohdella silkkihansikkain.

        Porista ei tosiaan ole kokemusta, joten en lähde siitä laukomaan mitään. Sen kuitenkin tiedän, mikä on Niinisalon tilanne. Joten älä itse toki tule mitään tänne laukomaan ennen kuin tiedät.

        Vittu mitä pellejä ja trolleja täällä kirjoittaa. Kyllä se on lakin alla se mitä armeija kaipaa elsossa eikä mitään kauhanvispaajia :))))soppapuolelta.
        Elsoon vaaditaan ikä alle 21v ja diploomiinsinööri paperit kylä näin on jämpti. Ja osaa viälä pelata Runescapea yhelläsormella ja hoitaa Twitteriä varpaalla on paikka varma.


      • MieTiiänTän
        Jawohl ja sillee kirjoitti:

        Vittu mitä pellejä ja trolleja täällä kirjoittaa. Kyllä se on lakin alla se mitä armeija kaipaa elsossa eikä mitään kauhanvispaajia :))))soppapuolelta.
        Elsoon vaaditaan ikä alle 21v ja diploomiinsinööri paperit kylä näin on jämpti. Ja osaa viälä pelata Runescapea yhelläsormella ja hoitaa Twitteriä varpaalla on paikka varma.

        Vittu sinne pääsee amiksen puulinjan papruilla koska miun veli oli!


    • Tykistö se on jotain

      Joo, kiitos herrojen olin minäkin jokunen vuosi sitten komennettuna Niinisalosta Riihimäelle. Ei se elso-touhu ole sen kummempaa kuin tykistön tulenjohtajillakaan. Ihan tavallisen miehen tavallisella järjellä ja kunnolla siellä pärjää oikein tavallisen hyvin. Alikessuna palailin prikaatiin ja jatkoin tykistön viestissä. Kessuna lähden sitten aikanaan siviiliin. Kerran olen ollut kertausharkkareissa, tavallisen hyvin oli taidot pysyneet muistissa. Toinenkin kertaus lienee tulossa lähivuosina, kun ne tykistön tekniset asiat pakkaavat kehittyä muiden juttujen tahdissa.

    • Ohmi kertaa käämi

      Itse muista pääsykokeista, että siellä laskettiin loppuja sotkueuroja ja seuraavassa tehtävässä oli sitten oikean saapasnumeron valitsemista. :)

      Aika vaativaa :))))

    • Elssotäti

      Muistan että eteen lyötiin laatikko jossa erikokoisia ja muotoisia reikiä joista piti tiputtaa laatikkoon vastaavanmuotoisia palikoita. Vasaraa sai käyttää jos ei muutoin palikka mennyt läpi. Ei siitä virhepisteitä annettu.Se kuka ensin sai palikat läpi pääsi Elsoon.

    • Nokkoset taas kiusaa

      Skapparit ryhmästä yksilöitä huipputiimiksi.Kyllä te pärjäätte ja ulkoistetaan lisää
      www.pertec.fi

      terv Carl

    • sotilas vasemmalta

      Mie kävin ja riksun ja nää elsot. Kävin myös kertaamassa. Mut sit nää
      höynät osti tietokoneita ja nyt ne luulee et myö ei osata näit käyttää.
      No tää äitinkielhän se ol paha, et upseeriks en pääsnä, enkä välihallintoo.

    • TurP

      aikanaan keuruulla oli Vp ja PionP. Vp ei tarkoittanut vempulapaljoonaa vaikka ne yritti sinutella kokelaita saatuaan palautetta epäasiallisesta toiminnasta.
      nykyään niitä on lähinnä riksussa ja positiiviseen on menty, koska on tajuttu että sinne pitää valita järjen eikä muun perusteella. ainakin jos on johtaja.

    • Res.alik66

      Talteentie ja Hatlammensuo

      • Talteentien

        sotku ja Hatlamminsuon pitkospuut ;d


    • SurkeaMesta

      Riksu on pelkkiä vätyksiä täynnä oleva vemppulaitos....

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1255
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      76
      1255
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1201
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      985
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      8
      975
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      68
      897
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      83
      822
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      672
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      81
      651
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      584
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      569
    13. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      567
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      26
      554
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      529
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      528
    17. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      48
      527
    18. 46
      523
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      20
      495
    20. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      88
      494
    Aihe