Olen nyt raskausviikolla 28. Haluan tämän lapsen kyllä ja koen itseni onnellseksi kun tunnen lapsen liikkeet ja myllerrykset. Minusta on kiva valmistella kotia ja ostaa tarvikkeita pikkuiselle.
Silti ajatukset on ihan sekaisin.. Ehkä tämä johtuu jotenkin hormoneista tai jotain. Koen että osaan hoitaa lasta ja pärjään lapsen kanssa.
Silti painin koko ajan näiden pirun kysymyksien kanssa.
Jaksanko hoitaa kaiken; kodin, lapsen, ruuan yms..?
Heräänkö öisin varmasti jokaiseen itkuun? Entä jos olen liian väsynyt..
Rakastanko lastani varmasti? Jostain olen saanut päähäni idean etten ota lastani heti omakseni sen synnyttyä mutta ehkä se tulee sieltä ajan kanssa.
Minulla on kyllä mies. Hänestä ei toistaiseksi ole ollut mitään apua kodin hoitamisessa tai vastaavissa tilanteissa. Hän on luvannut auttaa minua vauvan ja kodin kanssa sitten mutta kun ei mitään apua nytkään saa niin miten se tilanne siitä vielä muuttuu.
Olen yksinäinen ihminen ja pelkään kovasti masentuvani synnytyksen jälkeen kun en pääsekään niin vain lähtemään kotoa. Tai kun olen lapsen kanssa kaksin kotona päivisin.
Koen siis itseni heikoksi, tämä kaikki tuntuu henkisesti kovin raskaalta. Käydä samoja kysymyksia ja ajatuksia läpi koko ajan.
En uskalla kenellekään puhua asiasta joten päätin kirjoitella tänne jos jollain olisi vaikka samanlaisia kokemuksia? Tai jotain sanottavaa?
Silti ajatukset on ihan sekaisin.. Ehkä tämä johtuu jotenkin hormoneista tai jotain. Koen että osaan hoitaa lasta ja pärjään lapsen kanssa.
Silti painin koko ajan näiden pirun kysymyksien kanssa.
Jaksanko hoitaa kaiken; kodin, lapsen, ruuan yms..?
Heräänkö öisin varmasti jokaiseen itkuun? Entä jos olen liian väsynyt..
Rakastanko lastani varmasti? Jostain olen saanut päähäni idean etten ota lastani heti omakseni sen synnyttyä mutta ehkä se tulee sieltä ajan kanssa.
Minulla on kyllä mies. Hänestä ei toistaiseksi ole ollut mitään apua kodin hoitamisessa tai vastaavissa tilanteissa. Hän on luvannut auttaa minua vauvan ja kodin kanssa sitten mutta kun ei mitään apua nytkään saa niin miten se tilanne siitä vielä muuttuu.
Olen yksinäinen ihminen ja pelkään kovasti masentuvani synnytyksen jälkeen kun en pääsekään niin vain lähtemään kotoa. Tai kun olen lapsen kanssa kaksin kotona päivisin.
Koen siis itseni heikoksi, tämä kaikki tuntuu henkisesti kovin raskaalta. Käydä samoja kysymyksia ja ajatuksia läpi koko ajan.
En uskalla kenellekään puhua asiasta joten päätin kirjoitella tänne jos jollain olisi vaikka samanlaisia kokemuksia? Tai jotain sanottavaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Neuvolassa osaisivat auttaa kaikita eniten ja siellä saisit parasta mahdollista apua.. Ei ole mitään hävettävää pyytää apua, päinvasoin se olisi viisasta! Kyseessä kun tulee olemaan lapsesikin elämä :) Mutta tunteesi saattaa hyvinkin muuttua lapsen syntymän jälkeen!
Vauvan synnyttyä kannattaa lähteä perhekerhoihin, muskareihin, vauvauintiin yms. mistä vain saatkin vertaistukea ja tapaat muita samassa tilanteessa olevia!
Meillä lapsi oli suunniteltu ja toivottu,mietin kuitenkin samoja asioita varsinkin alkuraskauden aikana. Entä jos en halua/osaa olla äiti. Jos en jaksakaan,entä jos elämäni on nyt sitten siinä;kotona itkevän vauvan ja vaippa- sekä pyykkivuoren kanssa jne. Raskauden edetessä olin kiintynyt jo lapseen mutta silti olin epävarma.
Mielestäni lapsen tuleminen elämään on niin iso asia,että on ihme jos se ei herätä kysymyksiä ja epävarmuutta,varsinkin ensimmäisen kohdalla.
Anna ajan näyttää mitä se tuo tullessaan;jos koet väsyväsi tai kohtaat muita ongelmia niin rohkeasti pyydä apua. Toivon että miehesi ryhdistäytyy viimeistään kun vauva syntyy..
Kiitos vastauksestasi, helpotti oloa.
Olen kovasti miettinyt juurikin sitä olenko ainoa joka panii näiden kysymysten kanssa.
Uskaltauduin eilen puhumaan myös ainokaiselle ystävälleni, peläten hänen tuomioonsa mutta siellä myös painittu raskaus aikana samojen kysymysten ja ajatuksien kanssa.
Nyt jo vaan tullut semmoinen olo että olisin huono äiti vaikka vasta olen tulossa äidiksi. Ajatukset saa minun olon todella surkeaksi..
Olen itsekin ajatellut että odotan mitä aika tuo tullessaan. Lapsi muuttaa varmasti asioita paljon ja olen ajatellut että sen pikkuisen syntymä antaa voimaa jaksaa. Ehkä se kaikki huolenpito ym tulee automaattisesti. ja ehkä ne yöheräilytkin onnistuu sitten jotenkin vain äidinvaistolla.
Ehkä kaikki kääntyy kuitenkin ihan parhain päin :) Mutta raskaus on henkisesti todella haastavaa! Se onkin ainoa mitä voin sanoa! :)
En ole mikään alan asiantuntija, mutta olen kuullut että raskauden jälkeisen masennuksen yksi isoimpia syitä on juurkin se ettei nainen saa tarpeeksi tukea mieheltä/muilta vaan joutuu jaksamaan kaiken yksin. Olisi varmaan tärkeää saada mies mukaan juttuun. Oletko sanonut hänelle, että et tule jaksamaan yksin vaan tarvitset myös hänen panoksensa lapsen ja kodinhoitoon? Ja kuten muutkin on täällä neuvoneet niin neuvolastahan sinä varmaan apua saisit ja myös miehesi. Ehkä miehen olisi hyvä käydä kanssasi neuvolassa joku kerta?
Olen sanonut miehelleni pelosta etten jaksaisi mutta hän aina vain sanoo että kyllä apua tulee. Sitten kun lapsi syntyy hän kuulemma tekee ja auttaa minua, ehkä mä odotan mitä lapsen syntymä tuo tullessaan.
Mies on ollut jokaisessa ultrassa mukana ja joskus neuvolassakin, nyt kun on töissä niin ei ole mahdollisuutta ottaa häntä mukaan sinne.
Hän huomioi kyllä vatsassa kasvavaa lasta ja on kiinnostunut kaikesta.
Silti asia mietityttää minua kun ei mies ikinä ole ollut mikään kotitöiden auttaja. Voiko lapsi oikeasti muuttaa asioita niin paljon..?