Onko totta ?

Äitini kuoli tammikuussa 2011.
Perunkirjoitus hänen jälkeensä toimitettiin viime kuussa.
Meitä on perillisiä 4 siskosta.
Siskoni, joka on hoitanut hänen raha-asioitaan viime vuosina, vetkuttelee nyt tilillä olevien rahojen jakamista.
Eikö rahat tulisi jakaa heti perunkirjoituksen jälkeen ?
Äitini oli joitakin vuosia sitten lahjoittanut maatilan yhteiseksi meille kaikille lapsilleen ja hänellä oli siihen hallintaoikeus.
Tilalta myytiin puita viime vuonna ja osan rahoista siskoni jakoi kaikille, mutta osan jätti jakamatta.
Nyt hän väittää, että äitini rahavaroista maksetaan ennen jakamista tilatut puuntaimet ja niiden istutus sekä äskettäin tullut lisävero äidilleni, jonka eräpäivä on vasta joulukuussa.
Tiedä häntä mitä laskuja vielä on tulossa, kun jakoa vaan pitkitetään.
Onko hän oikeassa, että kaikki osakkaat joutuvat maksamaan nuo lisäverot sekä puuntaimet istutuksen ?
Itse olen osuuttani myymässä hänelle, mutta hinnasta ei olla vielä päästy yksimielisyyteen.
Eli metsä jää kuitenkin lopulta hänelle eikä minulle ole mitään hyötyä taimien istutuksesta.
4240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hallintaoikeutensa perusteella äiti on saanut käyttää maatilan tuoton, jopa vuotuisen kasvun mukaisten puun myyntien rahatkin. Siskosi menettely on mielestäni laillista ja erittäin järkevää.
Sinua hyödyttämätön lakiin perustuva metsän uudistaminen nostaa tietysti osuutesi arvoa karkeasti arvioiden noin 900-1000 euroa/hehtaari. Lakusta saat tarkan osuutesi.

Mitä tulee rajojen tai muun jakamisen aikatauluun, niin mitään takarajaa ei ole. Sovintojakoa ei kertakaikkiaan synny jos yksikin osakas ei sitä hyväksy. Sinun ja siskosi kauppaakaan ei synny, jos jompikumpi ei sitä hyväksy kaikilta osiltaan.
On tietenkin moraalitonta, mutta laillista, pitkittää sovintojakoa/kauppaa ja tällätavoin taivutella varattomampia osakkaita myötämielisemmiksi.

Ei sinun tarvitse suostua ollenkaan myyntiin ja voit milloin tahansa ilmoittaa siskollesi, että haet käräjäoikeudelta pesänjakajan, ellei hommaan tule vauhtia. Sinä teet tai teetät kustannuksellasi hakemuksen ja maksat käsittelystä alle satasen, mutta tuhansien kulut otetaan pesästä ennen perinnönjakoa. Näin eniten saava myös kärsii eniten. Prosessi voi kestää vuosia ja maksaa paljon, joten yleensä turha viivyttely loppuu kun tämä toimitusjaon vaihtoehto otetaan esille. Siis sopikaa jakonne.

Äänestä

>>turha viivyttely loppuu kun tämä toimitusjaon vaihtoehto otetaan esille

Äänestä

Käsityksesi siitä, että perinnönjako pitää tehdä heti perunkirjoituksen jälkeen, on väärä. Pesä voi olla jakamattomana vaikka vuosikymmeniä.

Äänestä

"Nyt hän väittää, että äitini rahavaroista maksetaan ennen jakamista tilatut puuntaimet ja niiden istutus sekä äskettäin tullut lisävero äidilleni, jonka eräpäivä on vasta joulukuussa.
Tiedä häntä mitä laskuja vielä on tulossa, kun jakoa vaan pitkitetään."

Ihan mielenkiinnosta: kenelle ihmeessä ajattelet sen lisäveron tai muiden tulossa olevien laskujen kuuluvan, jollei perikunnalle/perillisille?
Eiköhän se ole lähinnä hyvä, että odotetaan mahdolliset laskut. Jos kaikki rahat jaetaan perillisille, ja sitten tulekin vielä laskuja, niin sitten perillisten pitää alkaa kaivamaan omaa kuvettaan kun maksun aika tulee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kanerse kirjoitti:

Äitini kuoli tammikuussa 2011.
Perunkirjoitus hänen jälkeensä toimitettiin viime kuussa.
Meitä on perillisiä 4 siskosta.
Siskoni, joka on hoitanut hänen raha-asioitaan viime vuosina, vetkuttelee nyt tilillä olevien rahojen jakamista.
Eikö rahat tulisi jakaa heti perunkirjoituksen jälkeen ?
Äitini oli joitakin vuosia sitten lahjoittanut maatilan yhteiseksi meille kaikille lapsilleen ja hänellä oli siihen hallintaoikeus.
Tilalta myytiin puita viime vuonna ja osan rahoista siskoni jakoi kaikille, mutta osan jätti jakamatta.
Nyt hän väittää, että äitini rahavaroista maksetaan ennen jakamista tilatut puuntaimet ja niiden istutus sekä äskettäin tullut lisävero äidilleni, jonka eräpäivä on vasta joulukuussa.
Tiedä häntä mitä laskuja vielä on tulossa, kun jakoa vaan pitkitetään.
Onko hän oikeassa, että kaikki osakkaat joutuvat maksamaan nuo lisäverot sekä puuntaimet istutuksen ?
Itse olen osuuttani myymässä hänelle, mutta hinnasta ei olla vielä päästy yksimielisyyteen.
Eli metsä jää kuitenkin lopulta hänelle eikä minulle ole mitään hyötyä taimien istutuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu