Perussuomalaiset kysymysmerkki vaaliennusteen laatijoille
Sunnuntai-iltana ennen varsinaisten tulosten valmistumista julkaistaan Ylen vaaliennuste. 2000-luvulla se on pitänyt puolueiden voimasuhteiden osalta varsin hyvin paikkansa. Nyt käytävissä eduskuntavaaleissa perussuomalaiset ovat yllätystekijä, kertoo Ylen vaaliennusteen isä, projektipäällikkö Heimo Penttinen.
Ylen vaaliennuste on antanut koko 2000-luvun tarkkoja tuloksia. Ennuste ottaa huomioon puolueiden äänestäjien tyypillisen käyttäytymisen, mutta perussuomalaiset ovat tässä suhteessa pitkälti arvoitus.
Ylen vaaliennuste julkistetaan vaali-iltana noin kello 21.15. Kyseessä on illan kohokohta, sillä viime eduskuntavaaleissa heti ensimmäinen ennuste sai puolueiden voimasuhteet yhtä paikkaa vaille täysin oikein. Ennuste on muutenkin ollut tarkka koko 2000-luvun.
Ennuste perustuu ennen kaikkea siihen, että paikkakuntien kokoerot otetaan huomioon. Maaseudulla ja kaupungeissa äänestetään eri tavoin, ja koska pienten paikkakuntien laskennat valmistuvat ensin, täytyy ero tasapainottaa ennusteessa.
Hienosäätöä tehdään myös puolueiden kannattajaprofiilien avulla. Esimerkiksi vihreiden äänestäjät äänestävät tyypillisesti vaalipäivänä, keskustan taas paljolti ennakkoon.
Tässä on ennusteen laatijoiden suurin haaste tänä vuonna. Perussuomalaiset on saamassa hurjasti uusia kannattajia.
- Emme tiedä miten he käyttäytyvät, tässä on pieni arvaamaton tekijä, kertoo vaaliennustetiimiä vetävä projektipäällikkö Heimo Penttinen.
Penttisen mukaan perussuomalaisten äänestäjät ovat kaksissa viime vaaleissa äänestäneet ennen kaikkea vaalipäivänä. Nyt liikkeellä on paljon suurempi joukko. Penttinen ei silti ole huolissaan.
- Kyllä ennuste sitten tarkentuu illan mittaan.
Vaalitulos selvillä kello 21.15?
Voiko katsoja luottaa siihen, että vaalien voittajat ja häviäjät selviävät jo ennusteesta?
- Kyllä, jos siinä on selviä eroja. Mutta jos on tasainen tilanne, täytyy seurata pikkuisen lisää. Ennuste lasketaan uusiksi kymmenen minuutin välein, Penttinen kertoo.
Sunnuntain eduskuntavaalit ovat 30. vaalit, joissa Heimo Penttinen on laatimassa ennustetta. Samalla ne ovat hänen viimeiset eduskuntavaalinsa. Vielä ensi vuoden presidentinvaaleissa hän on luvannut olla kollegojen tukena.
- Kyllähän tämä alkaa helpottaa, mutta haikeuttakin on, Penttinen sanoo.
YLE Uutiset

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.