Ohut- ja paksunahkainen narsisti

En oikein tunne näitä asioita, joten olen hyvin kiitollinen vastauksestasi.

A kirjoitti:

En oikein tunne näitä asioita, joten olen hyvin kiitollinen vastauksestasi.

No en minäkään. Joten sitä suuremmalla syyllä saa ja voi joku ihan vapaasti täsmentää tai korjata :)

Lynett ja Mää Bää (aakkosjärjestyksessä):

Sisäistin nyt tuon 'sisäisen objektin' käsitteen (... hmmm .... "sisäistin" ... ! ... no menköön ... ei puututa enempää sanoihin) .... mutta minulle on yhä epäselvää, miten "terapeutti on yhteydessä omiin sisäisiin objekteihinsa" ... (vai pitäisikö sittenkin puuttua juuri noihin sanoihin ... ! ... hmmm ...)

(En ole vielä lukenut M.B:n kahta eilistä linkitettyä artikkelia.)

A kirjoitti:

Lynett ja Mää Bää (aakkosjärjestyksessä):

Sisäistin nyt tuon 'sisäisen objektin' käsitteen (... hmmm .... "sisäistin" ... ! ... no menköön ... ei puututa enempää sanoihin) .... mutta minulle on yhä epäselvää, miten "terapeutti on yhteydessä omiin sisäisiin objekteihinsa" ... (vai pitäisikö sittenkin puuttua juuri noihin sanoihin ... ! ... hmmm ...)

(En ole vielä lukenut M.B:n kahta eilistä linkitettyä artikkelia.)

Lue lisää

...ehkä jos terapeutti kuunnellessaan asiakasta saa jonkun tunteen jostakin, terapeutin on mahdollista olla reagoimatta itse tunteeseen ja ottaa se ikäänkuin sisäisenä viestinä itseltään, että miten edetä asiakkaan kanssa.

Tämä perustuu siihen, että voisi ajatella tietynlaisten asioiden heraättävän toisessa juuri tietynlaisia täsmäreaktioita. Mutta terapian ollessa kyseessä, terapeutin tehtävä lienee ensisijaisesti sivuuttaa ns. itsensä, koska pääosassa on se toinen. Näin terapeutille jää kuitenkin mahdollisuus käydä puntaroivaa keskustelua itsensä kanssa, eli olla yhteydessä omaan sisäiseen objektiinsa ja siihen viestiin, minkä se mahdollisesti tuo toisen sisäisestä objektista ja sen sisäisen objektin olevuudesta, vaikuttavuudesta toiminnan tasolla ym..

Ehkä. NO lainasin niistä linkeistä juuri nuo, ehkä eniten täsmäkohdat..

Kuule "Läheltä liippaa" . Minä en pysty vielä paljon valaisemaan asioita, mutta tuo kysymyksesi "olenko narsisti". Tavallaan se kysymys seuraa jossakin vaiheessa. Kun on ensin sisäistänyt N-suhteen olemassaolon, tajuttuamme mistä on kysymys, tyrmää koko narsismi-aiheen jotenkin kauhistuttavana ja pahana. Siksi ajatus omasta narsistisuudesta voi tuntua kammottavalle. Sitä se ei suinkaan yksin ole. Narsismia on niin monenlaista. Ja jokaisessa meissä sitä on. Olemme kuin kaunis malja, joka on täytetty hyvällä ja pahalla. On jokaisen omalla vastuulla, miten haluaa tutustua tuohon maljan sisältöön. Se ei ole helppo tie, mutta sanoisinko, suositeltava. Ihan vain sen jatkoelämänkin kannalta.

"Ohutnahkainen ja lähäri siis synonyymeja? "

Tavallaan näin voisi ajatella. Soraääniäkin sekaan mahtuu mutta lähellä mennään.

Se, että havahtuu omaan "narsistisuutensa" on nykykeskustelun valossa todella raskasta. Narsistista peehoota ei eritellä vaan koko aihe demonisoidaan kaikessa yksinkertaisuudessaan ja siihen liitetään jopa jonkinlaisia harhoja/harhatuntemuksia.

Miksei ihmiset tällaisen jälkeen pelkäisi käsitellä omaa narsistisuuttaan ?
Totta kai pelkäävät.

Se on kuitenkin (siis narsismi) ihmisen perusolemuksessa ja JOKAINEN joutuu tasapainottelemaan elämänsä aikana tämän piirteensä kanssa. Välillä menee vähän metsään mutta kuka voisikaan oppia ilman harjoittelua ?

Sitten jotkut kokevat tällaisen keskustelun ihannoinniksi. Ilmoittautukoon se, jonka piirteissä ei minkäänlaista narsistisuutta (erotellaan pers.häiriöstä!) esiinny. Hän saa heittää ensimmäisen kiven.

"Vaarana tässä on minun kohdallani se, että tämä "havahtumiseni" antaa syytä kuvitella paluuta tämän paksunahkaisemman luo. "

Varo tätä, jos ymmärsin oikein. Olen paasannut tuosta itselleni loputtomiin.

Ymmärtämisessä on huonot puolensa. Tarpeeksi ymmärtäessään ne vain lisääntyvät. Olen itsekin alkanut jo niin hitosti ymmärtämään... että alan jo ymmärtämään tämän suhteen kieroutta ja tarvetta...ja sitä kautta oikeuttamaan sen jatkumista.

En osaa demonisoida häntä enää vaan näen sen ihmisen ja tuskan sieltä takaa...koska "ymmärrän". Olenhan joutunut tekemään niin omalla kohdallanikin, jotta voisin mitenkään itseni hyväksyä...siis ymmärtämään. Helpommalla olisi päässyt, kun olisi vain todennut että hiton kuspää, moido. Miettimättä

Ymmärtämättä.

Loppupeleissä se havahtuminen kuitenkin auttaa ymmärtämään sitä toistakin osapuolta ja pienentämään niitä mörköjä. Ehkä sitä kautta pääsee irtikin siitä toisesta paremmin kun löytää sen oman kusipäisyytensä :)

24 kirjoitti:

Loppupeleissä se havahtuminen kuitenkin auttaa ymmärtämään sitä toistakin osapuolta ja pienentämään niitä mörköjä. Ehkä sitä kautta pääsee irtikin siitä toisesta paremmin kun löytää sen oman kusipäisyytensä :)

Lue lisää

" Ehkä sitä kautta pääsee irtikin siitä toisesta paremmin kun löytää sen oman kusipäisyytensä :)"

Juu, äkkiseltään kuvittelis, että helppoa se irtipääseminen erityisesti silloin. Omasta kusipäisyydestä ei saa muuta kuin tunteen, että ainakin puolusti itseään. Jättää sijansa ajatukselle, mitä jos en olisi niin hanakasti puolustautunut, mitä jos toinen on oikeassa ja kaikki on minun vikaani...

M.B. kirjoitti:

" Ehkä sitä kautta pääsee irtikin siitä toisesta paremmin kun löytää sen oman kusipäisyytensä :)"

Juu, äkkiseltään kuvittelis, että helppoa se irtipääseminen erityisesti silloin. Omasta kusipäisyydestä ei saa muuta kuin tunteen, että ainakin puolusti itseään. Jättää sijansa ajatukselle, mitä jos en olisi niin hanakasti puolustautunut, mitä jos toinen on oikeassa ja kaikki on minun vikaani...

Lue lisää

Miksi on niin tärkeää löytää syyllinen / syntipukki?

24 kirjoitti:

Miksi on niin tärkeää löytää syyllinen / syntipukki?

Sitä kun en tiedä. Tiedän vain sen, että toisen mielestä minä olen se, syntipukki.

lynett kirjoitti:

"Vaarana tässä on minun kohdallani se, että tämä "havahtumiseni" antaa syytä kuvitella paluuta tämän paksunahkaisemman luo. "

Varo tätä, jos ymmärsin oikein. Olen paasannut tuosta itselleni loputtomiin.

Ymmärtämisessä on huonot puolensa. Tarpeeksi ymmärtäessään ne vain lisääntyvät. Olen itsekin alkanut jo niin hitosti ymmärtämään... että alan jo ymmärtämään tämän suhteen kieroutta ja tarvetta...ja sitä kautta oikeuttamaan sen jatkumista.

En osaa demonisoida häntä enää vaan näen sen ihmisen ja tuskan sieltä takaa...koska "ymmärrän". Olenhan joutunut tekemään niin omalla kohdallanikin, jotta voisin mitenkään itseni hyväksyä...siis ymmärtämään. Helpommalla olisi päässyt, kun olisi vain todennut että hiton kuspää, moido. Miettimättä

Ymmärtämättä.

Lue lisää

Läheltä liippaa ja Lynett; edellisistä:

Minun N-suhteessani oli alun alkaen kysymys pitkälti jostain ymmärtämisen tarpeesta. Ajattelin, että tuon mielestäni herkän ihmisen kokemukset; hoivaan häntä ja parannan hänen tuskaansa. Ja kun huomasin kaikenlaisia häiriöiden piirteitä, en juuri ollut moksiskaan; kyllähän minä autan häntä eheytymään ajan ja rakkauden kanssa. Osoitin uskollisuuteni ja luotettavuuteni. Ja tein hänelle erään lupauksen. Vaikka loppuvaiheessa näin sairaalle jatkaa kiduttavaa suhdettamme, en sitä voinut katkaista senkään vuoksi, että hän ei kokisi hylkäämisen tunnetta. Ja suhteen päättymisen jälkeen, eräs kipupisteitäni oli juuri se valtava ahdistava syyllisyys, että olin pettänyt lupaukseni: en ollut se läheinen, luotettu, ystävä, tai hänen salaisuuksien vartija mitä olin luvannut.

Tästä voisi tehdä, tai siis minusta montakin päätelmää. En ihan itse osaa eritellä niitä kaikkia asioita. Kertokaa puhtaasti näkemyksenne, jos haluatte. Ja toinen asia, mitä moni vatuloi suhteen päätyttyä; paluuta. En missään nimessä soisi teidän palaavan. Enkä usko, että tekään suosittelette sitä minulle. Vertaistuen merkitystä ei ole mielestäni vielä ollenkaan liikaa kehuttu.

Piiri pieni pyörii ja lopulta pökertyy omaan vauhtiinsa, toisin sanoen.. Rakennelma romahtaa ja sortuu huterasti aseteltujen palikoiden takia..

Kuvio selkenee kun luen teidän kirjoituksia tässä. Alitajunta pystyy muodostamaan sanoiksi ja käsitteiksi nämä oudot jutut, syy-seuraus-suhteet. Toisaalta mitetin sitä, että oliko uhri vai paholainen, niin se oman itsensä reagointi asioihin, sitä on niin vaikea kontrolloida, koska se todella on jo sisäänrakennettu juttu, olemassaoleva. Kritisoimme uhreja ja paholaisia teoista, käyttäytymisestä, mutta piruvie, he eivät oikein mahdakaan itselleen mitään, kun eivät tunnista näitä reagoinnin syitä.

"Enkö minä nyt tunnekaan itseäni? Toisaalta moni on sanonut että olen "hyvin säilynyt" ;) "

Niin tuttu tunne....Mitä enemmän näillä asioilla on sotkenut päätään, sitä enemmän hämmentyy sen edessä kuinka paljon asioita elämässään voi tehdä ilman sairaudentunnetta siitä mitä juuri tekee (olettaen siis että on haitallista) ja täysin sillä hetkellä uskoen siihen totuuteen, selkeänä. Nyt sitä miettii kuka helkutti on edes ollutkaan...ennen tätä suhdettakaan. Onko kaikki ollut vain falskia esitystä ?

Sitten taas lukee ja miettii lisää (liikaa), ja alkaa tulemaan fiilis ettei yhtään tervettä ihmistä ole koko maapallolla. Ja sitten taas tuntuu että kaikkea ylidiagnosoidaan =) On tää vaikeeta.

"Tuli mieleeni vielä se, että voiko aluksi ohutnahkaisesta tulla myöhemmässä elämänvaiheessaan paksunahkainen? "

Soraäänistä huolimatta väitän, että se voi vaihdella elämän aikana paljonkin. Siis kuoren paksuus. Onhan ilmiselvää, että oman narsistisuutensa kanssa joutuu tasapainottelemaan jokainen, koko elämänsä. Siksi epäilen ihmisiä jotka eivät tästä asiasta halua edes keskustella omalta kohdaltaan.

Tunnistan elämästäni erittäin paksunahkaisia kausia. Siis tod.
Elämästäni löytyy kimppu ihmisiä jotka arvioivat nykykeskustelun valossa meikäläisen aivan varmasti narsistiseksi. Käyttäydyin täysin rajatta ja juuri...noh, niin kuin he tekevät.
Sitten vähän "rauhan kautta".
Sitten taas paksuni kuori.
Sitten se taas oheni ja jopa romuttui kovan kriisin kohdalla ja narsistinen kumppani livahti sisään ovesta.
Tuli "uhrivaihe".
Tuli heräämisvaihe ja vastustus.
Nyt taas olen tekemisissä "hänen" kanssaan ja käyttäydyn kuin idiootti. Jossain siinä vastustuksen, itseinhon, voimaintunnon ja valheen rajamailla.

Ei käy, en nosta sitä suojaa taas kasvoilleni. Mutta, se edellyttää moisista ihmisistä erossa pysymistä. Ei siellä muuten selviä kuin kovettumalla. Olen taas palannut tuttuun kotoisaan ympäristöön, sinne ja sellaiseen elämään, johon olen tottunut. Ihanko olisi takaisin kotiin muuttanut.
Ei halua.

Kiitos "läheltä liippaa". ...kasvattaneen...nöyrempinä...opittu: jee! Eheyttämisen prosessia? Tutustumaan itseen; mm itsetuntemus, itsetunto, itseusko. Jep.

Kysymys3 jatkoa : siis ohutnahkainen ei yrittäisikään tutustumista itseään (voisiko viitata objektiiviseen minään?) kohtaan, vaan panssaroituu, koteloituu, nostellen kilpeään jatkuvalta vihmonnalta? Kunnes ei enää tunne sadetta?

Alankin talvisin katselemaan pelkkiä kesäkuvia :DD

Hyviä pointteja.

Vetoaako paksumpi ohuempaan juuri niiden narsististen ominaisuuksiensa vuoksi, joiden kanssa ohuempi on vielä vähemmän sinut ?
Siihen kelkkaan on hyvä lähteä mukaan.

Ohuemman narsistiset tarpeet ja ongelmat kun esiintyvät toisessa muodossa kuin paksunahkaisemman. Joskus mietin, että juuri ne hänen narsistiset ominaisuutensa olivat ne joita "ihailin".
Kun itse ei osaa edes riidellä tai välttelee vihaisia ihmisiä, on "turvallista" ja kiehtovaa heittäytyä sellaisen ihmisen seuraan joka on täysin päinvastainen.

Kun itselle on vaikeaa esim valittaa huonosta palvelusta, on aluksi kiehtovaa mutta myöhemmin kylläkin sitten noloa olla sen seurassa joka nostaa metelin kaikesta mahdollisesta mistään välittämättä.

Narsistisen ulosantama käytös on alkuun itsevarmuutta ja selkeyttä omien tunteiden ja mielipiteiden kanssa. Kunnes oppii tuntemaan paremmin tai kuuntelee edes...laittamatta niitä ruusunpunaisia laseja jopa korvilleenkin...=)
Ehkä se kiehtoo "herkempää uhria". Se herättää myös seksuaalista jännitystä - alfaurosilmiönä joka myöhemmin myöskin paljastuu lähinnä naurettavaksi komediaksi.

lynett kirjoitti:

Hyviä pointteja.

Vetoaako paksumpi ohuempaan juuri niiden narsististen ominaisuuksiensa vuoksi, joiden kanssa ohuempi on vielä vähemmän sinut ?
Siihen kelkkaan on hyvä lähteä mukaan.

Ohuemman narsistiset tarpeet ja ongelmat kun esiintyvät toisessa muodossa kuin paksunahkaisemman. Joskus mietin, että juuri ne hänen narsistiset ominaisuutensa olivat ne joita "ihailin".
Kun itse ei osaa edes riidellä tai välttelee vihaisia ihmisiä, on "turvallista" ja kiehtovaa heittäytyä sellaisen ihmisen seuraan joka on täysin päinvastainen.

Kun itselle on vaikeaa esim valittaa huonosta palvelusta, on aluksi kiehtovaa mutta myöhemmin kylläkin sitten noloa olla sen seurassa joka nostaa metelin kaikesta mahdollisesta mistään välittämättä.

Narsistisen ulosantama käytös on alkuun itsevarmuutta ja selkeyttä omien tunteiden ja mielipiteiden kanssa. Kunnes oppii tuntemaan paremmin tai kuuntelee edes...laittamatta niitä ruusunpunaisia laseja jopa korvilleenkin...=)
Ehkä se kiehtoo "herkempää uhria". Se herättää myös seksuaalista jännitystä - alfaurosilmiönä joka myöhemmin myöskin paljastuu lähinnä naurettavaksi komediaksi.

Lue lisää

"Kun itselle on vaikeaa esim valittaa huonosta palvelusta, on aluksi kiehtovaa mutta myöhemmin kylläkin sitten noloa olla sen seurassa joka nostaa metelin kaikesta mahdollisesta mistään välittämättä."

Tuosta ominaisuudesta nautin kyllä täysin siemauksin siinä toisessa, sitä en vaan kestänyt että hävisin sille kusipäälle :)

Jotenkin pähkäilen tuota ohutnahkaisuuttani vielä. Luulisin, että olin pahimmillani ohutnahkainen aiemmassa parisuhteessani, jota nyt voisi lähinnä normisuhteeksikin luokitella. Ja siinä suhteessa minä kohoilin ja laskin kuin ongenkoho laineilla ohut- ja paksunahkaisen välillä. Tämä käyttäytyminen nähdäkseni peilautui täysin koko elämäni käsitteleviin kokemuksiin, joita aloin vasta hiljalleen purkaa.

Mutta koska olin melkoisen estoinen käsittelemään asioitani, niin myös normisuhteen ongelmat kasaantuivat. Niiden käsitteleminen silloin, kun olisi ollut tarpeellista, jäivät puutteelliseksi. Kun aloin jossain vaiheessa kuorimaan panssarikerroksiani, se aiheutti aivan valtavia ristiriitoja tuohon suhteeseen. Tapahtui väistämätön. Oli siinä paljon muutakin. Mutta olin sopivan paljastautunut N-suhteelleeni ihan kuin komea jatkokertomus kuunaan. Ja tuosta yli päästyäni, en kyllä tällä hetkellä koe olevani sen kummempi kuin minä, vaillinainen ehkä, mutta näen kuorikerrosten hajonneen ympäriltäni kuin kaarna männyn pinnasta.

"Narsistin piti olla tunnekylmä..onko läheisriippuvaiset ohutnahkaiset siis oikeasti tunnekylmiä..kuvitellen sen ylenpalttisen empaattisuuden itselleen? "

Hyvä kysymys. Ei kait mistään "tyypistä" voi antaa kovin tarkkaa kuvausta ihan jokaista yksityiskohtaa myöten koska absoluuttista totuutta ei ole.

Joskus tulee sellainen olo näiden nahkojen paksuuden välillä, että heidät erottaa halu. Paksunahkaisempi ei oikein pääse koskaan kosketuksiin ( vai pääseekö ajoittain ?) tunteidensa kanssa eikä osaa ilmentää aitoa välittämistä koska "esineellistää" kaikki tarpeensa ja pitää muutenkin itseään kaikkivoipana.

Ohutnahkaista vaivaa sama kaikkivoipaisuuden tunne, kontrollin tarve, mutta ehkä he kuitenkin kaipaisivat läheisyyttä ja haikuvat sitä rakkautta...osaamatta tai kykenemättä sitä kuitenkaan antaa tai vastaanottaa.
He ovat paksunahkaisen lailla herkkiä mutta eivät kykene samalla tavalla maskeeraamaan itseään piiloon vaan kärsivät jatkuvasti epäluottamuksesta, peloista ja epävarmuudesta.

He ovat paksunahkaisempaa paremmin kosketuksissa tuskaiseen oloonsa ja kokevat huonommuutta. Paksunahkainen sitten houkuttelee luokseen koska on "päinvastaisen oloinen", vahva pelastaja jota on odottanut ja joka kohtelee samalla tavalla kuin ohutnahkainen kohtelee itse itseään.

Siksi on paljon puhuttu "uhrin osuudesta" vaikka se syyllistämiseksi koetaankin. Sen tarkoitus on herättää ajattelemaan sitä, mikä näissä vetää puoleensa alunperinkin. Missä se koukunpaikka itsessä on. Sen tunnistaminen lienee ainoa keino pelastautua jatkumolta tai kitumiselta.

Ihan kuin ohutnahkainen kaipaisi todellakin sitä läheisyyttä, mutta katsoen sitä turvallisesti pleksilasin takaa. Voi kun joskus...sitten kun...
Ja kokee sitten lisää huonommuutta kun ei koe saavansa sitä rakkautta (miksen saa sitä, miksen kelpaa?), tajuamatta ehkä itse ettei kykenekään sellaista vastaanottamaan ja siksi elämä kulkee vastenmielisiä reittejä. Ohutnahkaisen rakkausvaatimukset ovat niin kohtuuttomat ettei niitä voi kukaan täyttää lopullisesti.

Paksunahkaisemman tarjoama huuma sitten antaa illuusion siitä täyttävästä ja parantavasta rakkaudesta. Sellaista tunnetta ei "normi-ihminen" voi "normi-ihastumisella" antaa. Siinä koukku ja illuusio.

lynett kirjoitti:

"Narsistin piti olla tunnekylmä..onko läheisriippuvaiset ohutnahkaiset siis oikeasti tunnekylmiä..kuvitellen sen ylenpalttisen empaattisuuden itselleen? "

Hyvä kysymys. Ei kait mistään "tyypistä" voi antaa kovin tarkkaa kuvausta ihan jokaista yksityiskohtaa myöten koska absoluuttista totuutta ei ole.

Joskus tulee sellainen olo näiden nahkojen paksuuden välillä, että heidät erottaa halu. Paksunahkaisempi ei oikein pääse koskaan kosketuksiin ( vai pääseekö ajoittain ?) tunteidensa kanssa eikä osaa ilmentää aitoa välittämistä koska "esineellistää" kaikki tarpeensa ja pitää muutenkin itseään kaikkivoipana.

Ohutnahkaista vaivaa sama kaikkivoipaisuuden tunne, kontrollin tarve, mutta ehkä he kuitenkin kaipaisivat läheisyyttä ja haikuvat sitä rakkautta...osaamatta tai kykenemättä sitä kuitenkaan antaa tai vastaanottaa.
He ovat paksunahkaisen lailla herkkiä mutta eivät kykene samalla tavalla maskeeraamaan itseään piiloon vaan kärsivät jatkuvasti epäluottamuksesta, peloista ja epävarmuudesta.

He ovat paksunahkaisempaa paremmin kosketuksissa tuskaiseen oloonsa ja kokevat huonommuutta. Paksunahkainen sitten houkuttelee luokseen koska on "päinvastaisen oloinen", vahva pelastaja jota on odottanut ja joka kohtelee samalla tavalla kuin ohutnahkainen kohtelee itse itseään.

Siksi on paljon puhuttu "uhrin osuudesta" vaikka se syyllistämiseksi koetaankin. Sen tarkoitus on herättää ajattelemaan sitä, mikä näissä vetää puoleensa alunperinkin. Missä se koukunpaikka itsessä on. Sen tunnistaminen lienee ainoa keino pelastautua jatkumolta tai kitumiselta.

Ihan kuin ohutnahkainen kaipaisi todellakin sitä läheisyyttä, mutta katsoen sitä turvallisesti pleksilasin takaa. Voi kun joskus...sitten kun...
Ja kokee sitten lisää huonommuutta kun ei koe saavansa sitä rakkautta (miksen saa sitä, miksen kelpaa?), tajuamatta ehkä itse ettei kykenekään sellaista vastaanottamaan ja siksi elämä kulkee vastenmielisiä reittejä. Ohutnahkaisen rakkausvaatimukset ovat niin kohtuuttomat ettei niitä voi kukaan täyttää lopullisesti.

Paksunahkaisemman tarjoama huuma sitten antaa illuusion siitä täyttävästä ja parantavasta rakkaudesta. Sellaista tunnetta ei "normi-ihminen" voi "normi-ihastumisella" antaa. Siinä koukku ja illuusio.

Lue lisää

Aivan näin. Koukutun tähän palstaan kohta..

"Olen parempi kuin muut, enemmän kokenut kovia yms. Tämän olen aina pitänyt mielessäni"

Tuttu tunne varmaan jokaiselle jossain vaiheessa elämää. Joskus tuntuu surullisesti siltä, että näin koetaan ja hoetaan toisille koska muuten ei tulla kuulluksi ?

Ensimmäisten kriisien aikana ja jälkeen mentiin juuri näin. Sitten aloin huomaamaan sen kilpajuoksun ihmisten kesken ja käsitin, että subjektiivinen kokemus on aina voimakkaampi kuin objektiivinen, oli kyse mistä tahansa. Ja sen, että se "erityisyyden" kokemus on kaikille ihan normaali ennen kasvua. Ehkä se on edellytys jaksamiselle matkata itseensä, tiedä häntä.
Tämän ilmiön vuoksi vertaistuki on vailla... vertaansa =)
Siellä hälvenevät erityisyyden kokemukset äkkiä.

Itsekin joskus suorastaan halveksin ihmisiä jotka itkivät mielestäni pienistä. En usko, että tuntemuksillani oli mitään tekemistä asiasta kertovan ihmisen kanssa vaan kyse oli omista sisäisistä "ongelmista".
Sanoin sitten vain, että kannattaa satsata ajatustenvaihtoon samaa kokeneiden kanssa sillä pysäytät tuolla kadulla kenet tahansa ihmisen : hänellä on se "erityinen", rankka ja kaamein kokemus mukanaan.

Miksi loukkaantua tai hermostua sille joka sai litsarin koska itse on saanut nyrkistä ? Antaako se "ylemmyydentunne" narsistista nektariinia ?
Saa selityksen, syyn, aiheen kokemalleen kaltoinkohtelulle ?

Koska hävettää, että on antanut kohdella itseään niin tai kokenut jotain nöyryyttävää, kääntää häpeän häpeämättömyydeksi ja jopa ylpeydenaiheeksi ?

läheltä liippaa :

Yliminääni kutsun tuttavallisesti vain sadistiseksi kiduttajaksi =)

Hellyyttä on ollut mahdottoman vaikeaa vastaanottaa. Samanlaisia ajatuksia kuin sinulla, niitä on riittänyt. Jotenkin tulee sellaisia tuntemuksia, että kyse ei ole aidosta välittämisestä, että tulee kuitenkin hyväksikäytetyksi tai toinen vain näyttelee. Tai sellaisiakin,että tuo nyt vain luulee että pitää minusta mutta se johtuu siitä ettei hän tunne minua. Tai että miksi tuo nyt oikeasti olisi kiinnostunut.

Kiero on se mieli.

Tuo on ihan kamala ajatus tuo rankaisija. Mutta mitä enemmän olen häpeään ja sen kokemiseen tutustunut, sitä karmaisevammaksi totuus alkaa tulemaan. Tämä omalla kohdallani.
Nyt yhtäkkiä tajuaa, että näennäisestä "kovuudesta" huolimatta sitähän on ollut koko elämänsä kuin yksi saakelin kävelevä anteeksipyyntö.

Narsistisessa suhteessa olen käsitellyt häpeääni ja vasta oppinut sen tunnistamaan.

lynett kirjoitti:

"Olen parempi kuin muut, enemmän kokenut kovia yms. Tämän olen aina pitänyt mielessäni"

Tuttu tunne varmaan jokaiselle jossain vaiheessa elämää. Joskus tuntuu surullisesti siltä, että näin koetaan ja hoetaan toisille koska muuten ei tulla kuulluksi ?

Ensimmäisten kriisien aikana ja jälkeen mentiin juuri näin. Sitten aloin huomaamaan sen kilpajuoksun ihmisten kesken ja käsitin, että subjektiivinen kokemus on aina voimakkaampi kuin objektiivinen, oli kyse mistä tahansa. Ja sen, että se "erityisyyden" kokemus on kaikille ihan normaali ennen kasvua. Ehkä se on edellytys jaksamiselle matkata itseensä, tiedä häntä.
Tämän ilmiön vuoksi vertaistuki on vailla... vertaansa =)
Siellä hälvenevät erityisyyden kokemukset äkkiä.

Itsekin joskus suorastaan halveksin ihmisiä jotka itkivät mielestäni pienistä. En usko, että tuntemuksillani oli mitään tekemistä asiasta kertovan ihmisen kanssa vaan kyse oli omista sisäisistä "ongelmista".
Sanoin sitten vain, että kannattaa satsata ajatustenvaihtoon samaa kokeneiden kanssa sillä pysäytät tuolla kadulla kenet tahansa ihmisen : hänellä on se "erityinen", rankka ja kaamein kokemus mukanaan.

Miksi loukkaantua tai hermostua sille joka sai litsarin koska itse on saanut nyrkistä ? Antaako se "ylemmyydentunne" narsistista nektariinia ?
Saa selityksen, syyn, aiheen kokemalleen kaltoinkohtelulle ?

Koska hävettää, että on antanut kohdella itseään niin tai kokenut jotain nöyryyttävää, kääntää häpeän häpeämättömyydeksi ja jopa ylpeydenaiheeksi ?

Lue lisää

Vertsiä? Oletko löytänyt sitä muualta kuin netistä?

? kirjoitti:

Vertsiä? Oletko löytänyt sitä muualta kuin netistä?

Minä tässä organisoin tapaamisia. Muutama on jo tulossa.

Tänks A =)

Ei jaksas just nyt hävetä.... huoh... nurkkaanko siis ?

lynett kirjoitti:

Tänks A =)

Ei jaksas just nyt hävetä.... huoh... nurkkaanko siis ?

Ole kiltisti siinä sylissä häpeämässä äläkä potki. Luen sanomalehdestä vaaliuutisia. On tärkeitä asioita. En voi nyt pitää käsillä kiinni sen takia.

A kirjoitti:

Ole kiltisti siinä sylissä häpeämässä äläkä potki. Luen sanomalehdestä vaaliuutisia. On tärkeitä asioita. En voi nyt pitää käsillä kiinni sen takia.

*lopettaa potkimisen ja nyrkeillä takomisen*

Niisk...

Niin...nyt on isot miehet kehissä. Mites tuo istui meidän vaaligalluppiin ?

lynett kirjoitti:

*lopettaa potkimisen ja nyrkeillä takomisen*

Niisk...

Niin...nyt on isot miehet kehissä. Mites tuo istui meidän vaaligalluppiin ?

*Pyyhkii naaman paperinenäliinalla* Räkänokka. Harjataan vielä tukka niin näytät oikein somalta taas.

Vaaleissa ilmeni liikehdintää. Taudinkuva selvenee:
http://friends.murrur.fi/stuff/soinikone

"... oikein odotin pääseväni itseni seuraan kuuntelemaan maailmanloppumusiikkia ja säälimään itseäni ja vakuuttelemaan että kaikki on lopussa, omien tekojeni takia"

Joskus suru tai ahdistus on tutuin ja turvallisin tapa käsitellä tunteitaan. Ja pyöriä itsesäälissä =)
Tuntuu siltä, että herkkänahkaisemmat oireilevat enemmän sisään ja paksunahkaisemmat ulospäin.

lynett kirjoitti:

"... oikein odotin pääseväni itseni seuraan kuuntelemaan maailmanloppumusiikkia ja säälimään itseäni ja vakuuttelemaan että kaikki on lopussa, omien tekojeni takia"

Joskus suru tai ahdistus on tutuin ja turvallisin tapa käsitellä tunteitaan. Ja pyöriä itsesäälissä =)
Tuntuu siltä, että herkkänahkaisemmat oireilevat enemmän sisään ja paksunahkaisemmat ulospäin.

Lue lisää

Kertokaapas olisiko mahdollista jotenkin pikakelata näiden asioiden käsittelyä omassa päässään...haluaisin valmiimpaa ja nopeasti. Ei mitään märehtimistä askel askeleelta. Aika loppuu.

tehoja kirjoitti:

Kertokaapas olisiko mahdollista jotenkin pikakelata näiden asioiden käsittelyä omassa päässään...haluaisin valmiimpaa ja nopeasti. Ei mitään märehtimistä askel askeleelta. Aika loppuu.

Lue lisää

Ei varmaankaan olisi. Sinuna keskittyisin kärsimättömyytesi voittamiseen.

Onko pakko pysyä samalla viivalla? Pysykää kumpikin omallanne, asetelkaa ne vain kulkemaan rinnakkain, paralleelisti, tarpeeksi vieretysten, jotta yllätte pitämään toisianne kädestä kiinni, katsomaan silmiin ja keskustelemaan niin, että kumpikin kuulee mitä toinen sanoo..

> miten rakastamme toisiamme, jos ne piirteet vähenee kummastakin.

Katso ettei toinen käännä julmuuttaan kohtuuttomasti itseensä äläkä itse käännä julmuuttasi kohtuuttomasti häneen. Eiköhän tuo yritä samaa, jos on tosissaan. Ja iän myötä paranee ihan luonnostaankin jonkun verran, ihmiset kasvavat koko ajan (vaikka joskus niin helvetin hitaasti).