SDP

Aina valehdellut kansalle.Suuret on puheet köyhän ja työmiehen puolesta.Kuitenkin vain kyseisen puolueen johtajien vain tärkeä puhua itsensä valtaan.Tämän jälkeen alkaa vain tekemisen kiertely.Vastuuta ei haluta ottaa eikä tehdä töitä asioiden eteen.Yrittäjät on heille ongelma no1.Siihen kuluu suurin aika kuinka saataisiin yrittäjien asiat hankalammaksi.Kyllä siinä vuosien aikana liittojen kanssa hyvin ovat onnistuneetkin.Pienyritysten kynnys ottaa työntekijöitä on kasvanut suuresti.Yrittäjät yrittävät jaksaa itse.ja mahdollisimman vähällä työntekijä määrällä.Työttömyysluvut puhuu puolestaan.Yli 200000 työtöntä ja jos lasketaan kaikki kursseilla piilossa olevat on luku yli 400000.
Sdp ei koskaan mainitse että ihmisten kannattaisi mennä töihin.Ei ,vaan he puhuvat vain aina työttömyysrahan korotuksesta.Heille on kunnia asia että ihmiset on kortistossa ja syrjäytyvät yhteiskunnasta.Ja että työpaikkoja ei ole ja että on vain hyvä jos ne vähenee.TÄMÄ linja näkyy läpi puolueen teoista jatkuvasti selvästi läpi.Vasemmistoliiton hyvällä avustuksella.Uskomatonta toimintaa isänmaata kohtaan.
2102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

AHO ---JÄÄTTEENMÄKI---VANHANEN---KIVINIEMI ne vasta sen 'tottapuhumisen' taidon osaakin aina on kepu valehdellut .kuuluu siihen perusosaamiseen ,joka kepulaisuudessa vaaditaan, mutta tämän jokainen jo tietääkin,

Äänestä

NO PERSUJA EN ÄÄNESTÄ ovat liikaa oikealla ,että välittäisivät mitään työtä tekevistä tavallisista ihmisistä, ääniä kalastelevat vaan vedätys tyylillä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelen suuresti kirjoitti:

Aina valehdellut kansalle.Suuret on puheet köyhän ja työmiehen puolesta.Kuitenkin vain kyseisen puolueen johtajien vain tärkeä puhua itsensä valtaan.Tämän jälkeen alkaa vain tekemisen kiertely.Vastuuta ei haluta ottaa eikä tehdä töitä asioiden eteen.Yrittäjät on heille ongelma no1.Siihen kuluu suurin aika kuinka saataisiin yrittäjien asiat hankalammaksi.Kyllä siinä vuosien aikana liittojen kanssa hyvin ovat onnistuneetkin.Pienyritysten kynnys ottaa työntekijöitä on kasvanut suuresti.Yrittäjät yrittävät jaksaa itse.ja mahdollisimman vähällä työntekijä määrällä.Työttömyysluvut puhuu puolestaan.Yli 200000 työtöntä ja jos lasketaan kaikki kursseilla piilossa olevat on luku yli 400000.
Sdp ei koskaan mainitse että ihmisten kannattaisi mennä töihin.Ei ,vaan he puhuvat vain aina työttömyysrahan korotuksesta.Heille on kunnia asia että ihmiset on kortistossa ja syrjäytyvät yhteiskunnasta.Ja että työpaikkoja ei ole ja että on vain hyvä jos ne vähenee.TÄMÄ linja näkyy läpi puolueen teoista jatkuvasti selvästi läpi.Vasemmistoliiton hyvällä avustuksella.Uskomatonta toimintaa isänmaata kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu