Tuloeroista

Sanottua:

Yhteiskunnassa, jossa vallitsevat korkeat tuloerot, Musta Pekka jää aina palkansaajan ja sitä huonommassa asemassa olevien käteen.

Kaikki puolueemme ovat "ekonomistien" ja talouselämän talutusnuorassa, toiset tiukemmin, toiset hieman löyhemmin. Kuitenkin ne, jotka ovat tiukemmin synkassa talouselämän kanssa, pitävät nykytilaa tavoiteltavana ja tulevaisuudessa saamme vieläkin varmemmin "nauttia" kasvavasta kuilusta eliitin ja rahvaan välillä.

Köyhimpien ihmisten tulot (tuet) ovat pysyneet kaksikymmentä vuotta samana, hintojen noustessa kolmanneksella. On se minun vaurauteni kaverilta pois jos maksajana on valtio.

Talouspolitiikka, oli se kuinka vasemmistolainen tai oikeistolainen hyvänsä, ei synnytä tuloerojen kasvua. Tuloerojen kasvua synnyttää demokratian vähenemien ja yhteiskuntarakenteen muuttuminen kohti feodalismia. Ikävä kyllä edustuksellinen demokratia ei kehity itsessään enää tietyn rajan jälkeen ja Suomessa tuo raja saavutettiin jo 1980-luvulla. Siirtyminen toisenlaiseen hallintomalliin auttaisi. Siihen tosin päädytään vasta synnytystuskien kautta.

Nykyinen politiikka muistuttaakin siirtomaapolitiikkaa. Ruotsi ja Norja ovat itsenäisiä, mutta Suomi alistettiin EU:n siirtomaaksi. Täällä rikkaat vain ovat alkaneet itsekin toteuttaa isännyyttään rapauttamalla työmarkkinat silpputyöksi ja siirtämällä tuotannon valtion tuella (= verovaroin) halpamaihin. Ennen Suomen hyvinvointia verrattiin muihin Pohjoismaihin: nyt kun Suomi on pudonnut siitä kelkasta, vertailuja ei enää tehdä.

Suomessa on työväestä köyhiä 60%.

Raha ei sikiä pankeissa, työmies/-nainen.
Se syntyy sinun työstäsi, työmies/-nainen.
...
se on harvojen etuoikeus,
se on porvarivaltion salaisuus,
se on kultapossuporvareiden karsinasalaisuus.

Toisille riittää vähemmän, toisille ei mikään. Ahneus aiheuttaa tyytymättömyyttä.

Kannattaako köyhän auttaa rikasta? Jos vaikka rahamies tuupertuu mersunsa viereen, mitä se köyhää hyödyttää soittaa apua, rikas olisi voinut ulkoistaa sen yksityiselle palveluntuottajalle. Oma vika jos ei osannut ennakoida "haasteellista hetkeä".

Oikeistoliberaali haluaa runnoa muut köyhiksi, ettei tarvitsisi enää käydä ikinä vaalitaistoa, vaan vain lekotella kasvavilla pääomilla.

Kapitalismissa on kumulatiivinen mekanismi, joka tekee yhteiskunnista epävakaampia markkinoiden kiihdyttäessä nousuja, laskuja ja pääomien kasautumista. Tämä saattaa olla tulevaisuudessa sotia sytyttävä tekijä.

Suomessa rikkaat ovat ahtautuneet kuolevan ja lahoavan puun vihreille oksille hoitamaan yltäkylläistä hyvinvointiaan. Vaan eivät ne oksat yksistään vihreinä pysy, elleivät juuret saa vettä ja ravinteita. Ainoana Pohjoismaana Suomi häpeämättömästi alasajaa hyvinvointivaltiotaan. Ruotsi ja Norja ovat itsenäisiä, Suomella on kaksinkertainen byrokratia niskassaan. Kansallinen pöhöttynyt valtiovalta, sekä läpinäkymätön jättisuuri EU -byrokratia. Valtiovalta ei enää tunnusta omaa perustuslakiaan, jossa sanotaan: Työvoima on valtiovallan erityisessä suojeluksessa, eikä niin, kuten se nykyään luetaan: Häpeämättömän riiston kohteena.

Vanha viisaus kertoo, että tilastotiede todistaa sen, että jos pidät vasemman jalan pakastimessa ja oikean käden tulikuumalla levyllä, sinulla on keskimäärin hyvä olla.

Tulipa tässä mieleen Yhdysvaltain pankkiorganisaation tekemä muistio jossa todettiin että Yhdysvallat ei ole enää demokratia vaan plutonia (harvojen valta). Köyhät pidetään kyykyssä uskottelemalla että kaikilla on mahdollisuus rikastua vaikka tosiasiassa se on äärettömän epätodennäköistä. Pienituloiset taistelevat sen sijaan keskenään herrojen pöydältä tippuvista muruista.
497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kasvatettujen tuloerojen/eriarvoisuuden saldoa:


- Kasvatetut tuloerot lisäävät syrjäytymistä, osattomuutta, rikollisuutta, prostituutiota, turvattomuutta, terveyseroja, luokkaeroja, eriarvoisuutta, köyhyyttä, ihmisten tyytymättömyyttä, vihaa, väkivaltaa, sairastavuutta, levottomuutta, korruptiota, itsekkyyttä, ahneutta, kyynisyyttä, hyväksikäyttöä ...

- Kasvatetut tuloerot rappeuttavat moraalia, tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja vähentävät yhteisöllisyyttä.

- Kasvatetuista tuloeroista seuraa, että iso- ja pienituloisten asuinalueet eriytyvät. Alueellinen ja yhteiskunnallinen turvattomuus lisääntyy. Sekä rikkaiden että köyhien pahoinvointi lisääntyy. Isot tuloerot johtavat köyhäinhoito-yhteiskuntaan.

- Kasvatetuilla tuloeroilla on kielteinen vaikutus niin fyysiseen kuin henkiseen terveyteen, mm. luottamukseen, ahdistukseen, eliniänodotteeseen, sairauksiin, lihavuuteen, teini-raskauksiin ja huumeidenkäyttöön.

- Kasvatetut tuloerot lisäävät jengien toimintaa. Keskeinen osa katujengien toimintaa on huumekauppa, mistä seuraa taistelu reviireistä ja markkinoista. Tämä on jo alkanut näkyä suomalaisissa lähiöissä.

- Köyhä mies kuolee Suomessa 9,9 vuotta aiemmin kuin öky-mies ja köyhä nainen kuolee 4,9 vuotta aiemmin kuin öky-nainen oikeiston kasvattamien tuloerojen seurauksena.

‎- Kasvatetut tuloerot eriyttävät ihmiset toisistaan, mikä horjuttaa yhteiskuntarauhaa.

- Kasvatetut tuloerot syrjäyttävät ihmiset yhteiskunnasta, sairastuttavat monin eri tavoin, tappavat ihmisiä ennenaikaisesti ja mikä julminta, köyhyys vie osallisuuden yhteiskuntaan. Köyhyys on tietoisesti ja järjestelmällisesti, oikeistolaisen politiikan keinoilla tehty rikos, jossa aseena on taloudellinen väkivalta.

Äänestä

Köyhyys ja suuret tuloerot johtuvat taloudellisesta väkivallasta.

Taloudellinen väkivalta on kriminalisoitava eli saatava lakeihin mukaan.

Tämän kaiken allaolevan tekstin pohjana on taloudellinen väkivalta eli vallan väärinkäyttö tavalla tai toisella.



- Valtaapitävien harjoittama taloudellinen ja poliittinen vallan väärinkäyttö (mm. korruption eri muodot), johon ei viranomaisten taholta puututa

- Valtaapitävien (ja ihmisten) harjoittama keinottelu, heikompiosaisten hyväksikäyttö, riisto, muu vääryys ja muu vallan väärinkäyttö

- Epäoikeudenmukainen tulojen jako

- Epäoikeudenmukainen, vauraita suosivasta verotus (mm. tulovero, arvonlisävero, osinkovero)

- Epäoikeudenmukainen työn jako

- Ahneus

- Oikean ja väärän hämärtyminen teoissa ja toiminnoissa

- Oikeudenmukaisuuden puute ja arvojen vääristyneisyys yhteiskunnassa lähtien koulutuksesta ja päättyen eläkkeisiin

- Yhteiskunnan rakenteiden vääristymät, mm. demokratian ja tasa-arvon väheneminen

- Palkkojen järjetön eriarvoisuus (esim. sairaanhoitaja/juristi) ja suurten palkkojen kohtuuttomuus

- Mahdollisuus muuttaa isoja palkkoja pääomatuloksi, jolloin verotus on alhaisempaa

- Mahdollisuus siirtää tulot ja verotus veroparatiiseihin

- Ylisuuret palkat, palkkiot, osingot, erorahat, jne. erityisesti yritysten johdoissa

- Ihmisten ja eri tahojen (esim. pankit, elinkeinoelämä, rahamarkkinat, pörssit, sijoittajat, osakkaat, osakkeiden omistajat jne.) järjetön ahneus

- Suur-yritysten harjoittama ihmisten sekä pääomien riisto ja hyväksikäyttö

- Markkinatalousjärjestelmän lainrajojen puuttuminen ja viranomaisten puuttumattomuus järjestelmän hyväksi- ja väärinkäyttöön

- Tuloeroja kasvatetaan, jotta rikkaammat voivat anastaa köyhempien työpanoksen ja omaisuuden halvalla

Äänestä

Säg nej till orättvisan, nej till ojämlikheten, nej till stora inkomstskillnader och nej till fattigdomen, som bara växer i många grupper!

Konsekvenser av inkomstskillnader och ojämligheten:

- Dom medvetet gjorda inkomstklyftorna ökar marginalisering, fattigdom, kriminalitet, prostitution, otrygghet, ojämlikhet i hälsa, klassklyftor, folkets missnöje, hat, våld, sjuklighet, oro, korruption, själviskhet, girighet, cynism, exploatering ...

... ruttnar moral, jämlikhet, rättvisa och minskar känslan av gemenskap ...

... regional och social otrygghet ökar. Både rikas och fattigas illamående ökar ...

... har en negativ inverkan på både fysiska och psykiska hälsa, tex. tilltro, ångest, förväntad livslängd, sjukdomar, fetma, tonårsgraviditeter och narkotikamissbruk ...

... ökar gäng aktivitet. En viktig del av ett gatugängens verksamhet är narkotikahandel, som orsakar strid av revirer och marknader ...

... skiljer folk, vilket förstör fred i samhället ...

Inkomstskillnaderna och fattigdomen är högerns medvetet och systematiskt gjort brott. Vapen är ekonomiskt våld.

Äänestä

Poliittisessa järjestelmässämme ja yhteiskunnan rakenteissa on Suomessa paljon parantamisen varaa ja tulee aina luultavasti olemaan ...

Demokratia on huonossa kantimissa Suomessa. Suomi ei ole demokraattinen maa.

Kansalais-aktivismi tai välinpitämättömyys jäävät vaihtoehdoiksi isolle osalle kansaa niin kauan, kuin vinoutuneet järjestelmät ja rakenteet ovat voimissaan. Se kertoo järjestelmän toimimattomuudesta.

Suomi ei ole oikeusvaltio. Esim. Oikeus- ja verotusjärjestelmämme suosivat toisia kansanosia (hyväosaisia) ja syrjivät toisia kansanosia (heikompiosaisia). Ne eivät ole tasapuolisia, puolueettomia, eikä oikeudenmukaisia, kuten niiden kuuluisi olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä demokratia? kirjoitti:

Sanottua:

Yhteiskunnassa, jossa vallitsevat korkeat tuloerot, Musta Pekka jää aina palkansaajan ja sitä huonommassa asemassa olevien käteen.

Kaikki puolueemme ovat "ekonomistien" ja talouselämän talutusnuorassa, toiset tiukemmin, toiset hieman löyhemmin. Kuitenkin ne, jotka ovat tiukemmin synkassa talouselämän kanssa, pitävät nykytilaa tavoiteltavana ja tulevaisuudessa saamme vieläkin varmemmin "nauttia" kasvavasta kuilusta eliitin ja rahvaan välillä.

Köyhimpien ihmisten tulot (tuet) ovat pysyneet kaksikymmentä vuotta samana, hintojen noustessa kolmanneksella. On se minun vaurauteni kaverilta pois jos maksajana on valtio.

Talouspolitiikka, oli se kuinka vasemmistolainen tai oikeistolainen hyvänsä, ei synnytä tuloerojen kasvua. Tuloerojen kasvua synnyttää demokratian vähenemien ja yhteiskuntarakenteen muuttuminen kohti feodalismia. Ikävä kyllä edustuksellinen demokratia ei kehity itsessään enää tietyn rajan jälkeen ja Suomessa tuo raja saavutettiin jo 1980-luvulla. Siirtyminen toisenlaiseen hallintomalliin auttaisi. Siihen tosin päädytään vasta synnytystuskien kautta.

Nykyinen politiikka muistuttaakin siirtomaapolitiikkaa. Ruotsi ja Norja ovat itsenäisiä, mutta Suomi alistettiin EU:n siirtomaaksi. Täällä rikkaat vain ovat alkaneet itsekin toteuttaa isännyyttään rapauttamalla työmarkkinat silpputyöksi ja siirtämällä tuotannon valtion tuella (= verovaroin) halpamaihin. Ennen Suomen hyvinvointia verrattiin muihin Pohjoismaihin: nyt kun Suomi on pudonnut siitä kelkasta, vertailuja ei enää tehdä.

Suomessa on työväestä köyhiä 60%.

Raha ei sikiä pankeissa, työmies/-nainen.
Se syntyy sinun työstäsi, työmies/-nainen.
...
se on harvojen etuoikeus,
se on porvarivaltion salaisuus,
se on kultapossuporvareiden karsinasalaisuus.

Toisille riittää vähemmän, toisille ei mikään. Ahneus aiheuttaa tyytymättömyyttä.

Kannattaako köyhän auttaa rikasta? Jos vaikka rahamies tuupertuu mersunsa viereen, mitä se köyhää hyödyttää soittaa apua, rikas olisi voinut ulkoistaa sen yksityiselle palveluntuottajalle. Oma vika jos ei osannut ennakoida "haasteellista hetkeä".

Oikeistoliberaali haluaa runnoa muut köyhiksi, ettei tarvitsisi enää käydä ikinä vaalitaistoa, vaan vain lekotella kasvavilla pääomilla.

Kapitalismissa on kumulatiivinen mekanismi, joka tekee yhteiskunnista epävakaampia markkinoiden kiihdyttäessä nousuja, laskuja ja pääomien kasautumista. Tämä saattaa olla tulevaisuudessa sotia sytyttävä tekijä.

Suomessa rikkaat ovat ahtautuneet kuolevan ja lahoavan puun vihreille oksille hoitamaan yltäkylläistä hyvinvointiaan. Vaan eivät ne oksat yksistään vihreinä pysy, elleivät juuret saa vettä ja ravinteita. Ainoana Pohjoismaana Suomi häpeämättömästi alasajaa hyvinvointivaltiotaan. Ruotsi ja Norja ovat itsenäisiä, Suomella on kaksinkertainen byrokratia niskassaan. Kansallinen pöhöttynyt valtiovalta, sekä läpinäkymätön jättisuuri EU -byrokratia. Valtiovalta ei enää tunnusta omaa perustuslakiaan, jossa sanotaan: Työvoima on valtiovallan erityisessä suojeluksessa, eikä niin, kuten se nykyään luetaan: Häpeämättömän riiston kohteena.

Vanha viisaus kertoo, että tilastotiede todistaa sen, että jos pidät vasemman jalan pakastimessa ja oikean käden tulikuumalla levyllä, sinulla on keskimäärin hyvä olla.

Tulipa tässä mieleen Yhdysvaltain pankkiorganisaation tekemä muistio jossa todettiin että Yhdysvallat ei ole enää demokratia vaan plutonia (harvojen valta). Köyhät pidetään kyykyssä uskottelemalla että kaikilla on mahdollisuus rikastua vaikka tosiasiassa se on äärettömän epätodennäköistä. Pienituloiset taistelevat sen sijaan keskenään herrojen pöydältä tippuvista muruista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu