En tiedä saako täällä mainostaa, mutta kun niin moni tuntuu kaipaavan ihan yksinkertaista yhdessä tekemistä, peli-iltoja, kävelyretkiä, leffailtoja jne. niin tässäpä pari vinkkiä.
http://www.kulttuuriyhdistyskeri.fi/
Itse olen saanut Keristä paljon kavereita. Keri järjestää mm. noita edellä mainittuja aktiviteetteja, kansallispuistoretkiä (simppeliä kävelyä, ei mitään varuste-, kunto- tai osaamisvaatimuksia), tanssikursseja (lähinnä ihan alkeiskursseja). Jokainen jäsen saa toki ehdottaa uusia juttuja. Itse ajattelin järjestää tulevana kesänä helppoja melontaretkiä tähän lähivesille (sopii hyvin niillekin, jotka eivät koskaan ole kanootissa istuneet) ja vaikkapa kyykkää. En ole ikinä pelannut kyykkää, mutta haluaisin oppia, eli olisi kiva opetella porukalla. Keriin voi tulla ihan kuka vain. Mitään ikä-, sosiaalisuus- tms. vaatimuksia ei ole. Tällä hetkellä "aktiivien" ikähaitari on n. 25-45 v, pientä heittoa molempiin suuntiin. Mukana on niin opiskelijoita, työssäkäyviä kuin työttömiäkin, sinkkuja, seurustelevia, perheellisiä, kailenlaisia. Porukkaan on helppo tulla ja uudet otetaan ilomielin vastaan. Esim. leffa- tai lautapeli-illoista on helppo aloittaa. Usein pelataan todella helppoja pelejä, esim UNOa, mutta tietysti jos kiinnostusta löytyy, niin monimutkaisempiakin pelejä on. Mainittakoon vielä, että Kerin toiminta on pääosin alkoholitonta, eli toiminta ei koskaan keskity ryypiskelyn ympärille, mutta jos joku ottaa saunareissulla kaljan tai kaksi, niin ei sitäkään paheksuta. Keriin voit tulla ihan sellaisena kuin olet, hiljaisena tai puheliaana, aktiivisena toimijana tai hiljaisena tarkkailijana, yksin tai kaverin kanssa.
http://www.nyyti.fi/
Nyyti on kans kiva. Nyyti järjestää hengailuiltoja myös Tampereella. Olen käynyt muutamassa illassa ja tykkäsin. Toiminta on suunnattu opiskelijoille ja moni tulee sinne juuri siksi, ettei ole oikein vielä löytänyt kavereita kaupungista. Nyytiin on helppo mennä yksin. Hengailuilloissa on lautapelejä ja pientä syömistä. Viime kesänä taisivat käydä kokeilemassa myös frisbeegolfia.
Nyytiin minulla ei ole satunnaisia vierailuja kummempia kytköksiä, mutta jos Keri kiinnostaa tai on ehdotuksia sen toiminnan suhteen, niin minulta saa kysellä! Hyvää viikonloppua kaikille!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.