Olen 16-vuotias tyttö. kärsin 13-14-vuotiaana alkavasta syömishäiriöstä ja olin anorektinen (juttu lähti pro anasta). Porukoille kuitenkin selvisi laihduttamiseni ja pääsin/jouduin hoitoon. Vuosi sitten menin ekan kerran osastolle ja sillon olin jo päässy melkein kokonaan irti sh-oireista. Siellä sitten tutustuin vaikeasti anorektisiin ja päätin, etten koskaan päästä itseäni siihen kuntoon.
Nyt kuitenkin on alkanut tuntua, että olen hieman liian pullea. Myös kuntoni on huono. Haluaisin pistää elämäni kuntoon, mutta pelkään, että vedän taas homman yli. Ja kun vaikka sen ylilyönnin itse huomaisi, ei sitä suostu enää silloin myöntämään. Mitä minun pitäisi tehdä?
Nyt kuitenkin on alkanut tuntua, että olen hieman liian pullea. Myös kuntoni on huono. Haluaisin pistää elämäni kuntoon, mutta pelkään, että vedän taas homman yli. Ja kun vaikka sen ylilyönnin itse huomaisi, ei sitä suostu enää silloin myöntämään. Mitä minun pitäisi tehdä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
osaan samaistua tilanteeseesi hyvin, olen itse ollut vaikesti anorektinen ja osastoilla tultu maattua puoli elämää.
pakko lihottivat sitten minut tähän ns. 'normaalipainoon' ja nyt ahdistaa.
olen taas alkanut laihduttamaan, tunnen samalla iloa ja surua siitä kun huomaan painoni tippuneen. pelkään että jos alitan tietyn rajan joka on asetettu, joudun takaisin laitokseen. asioita hankaloittaa myös se, että äiti on huomannut taas etten syö ja liikun kokoajan. ahdistavaa.
ei syömishäiriöstä pääse niin helpolla yli. ja oikeastaan mä en edes halua.
en missään vaiheessa osastolla ollut mitenkään motivoitunut paranemaan, tuntui vaan siltä että siellä kytättiin vaa'an lukemia eikä sitä mitä pääni sisällä oli meneillään. haluaisitko kertoa mittasi 'liiannuori' ?
Moi,
Ajattelin kirjoittaa jotain, vaikken voi ollenkaan samaistua tilanteeseen. Ruoan syömiseen ei koskaan ole liittynyt mitään ongelmia (no, kouluruoka jossain määrin asia erikseen) ja todella hoikka 170/52 oon ollut viimeksi teini-iässä kun kasvu alkoi loppumaan. Omat kokemukset ovatkin olleet aika päinvastaisia, kun piti ulkomaan vuoden jälkeen pudottaa painoa 15kg (siis ei tuosta 52kg vaan 75kg:sta). Vaa'asta ei ollut paljoa apua, tuli vain kauhea paniikki kun se viisari ei alkanut näyttää pienempää lukemaa. Eli luovuin siitä (tosin pitkän prosessin päätteeksi, mutta voin suositella kyllä). Ja tein yksinkertaisen ruokavalion, jossa oli kasviksia, jotain proteiinin lähdettä ja mahd vähän rasvaa. Ja siinä määrin kun nämä rajat sallivat, sai syödä mitä vaan mistä tykkäsi. Elikkä herkuista joutui luopumaan ja vähärasvaista jugurttia ostamaan jne. 15kg lähti 4kk tämän jälkeen.
Mitä iloa tästä nyt teille on? Ehkä se, että ei se vaaka kerro teille koska te voitte hyvin, teidän kroppa ja mieli kertoo. Plussan puolella ollaan, jos tiedätte missä terveen ja sairaan raja menee ja pysytte siitä tarpeeksi kaukana. Ja syötte pakolla niitä asioita välillä, joita ei niin mieli tee ja kerrotte itselleni että tämä on minulle hyväksi.
Tämä nyt vain tällaisena "vertaistukena", tiedän kyllä että suomessa on tosi vaikeaa saada oikeasti apua, jos kysymyksessä on lähinnä mielenterveyteen liittyvä asia (vaikka se näkyisi jo fyysisessäkin terveydessä).