Harmi on se

Harmillista on se että ei Sosiaalidemokraatit menettääneet kaikki eduskuntapaikkansa sillä ette te muuta kuin omija asioitanne ole viimeaikoina ajanneet. -Ei äänestäjillenne lupaamienne asioita. Henkilökohtaisesti äänestin vasemmistoa teitin sijaan. Soinija en äänestänyt perijaatteesta muttä, Soini tuntuu olevan enemmän Sos.dem. kun Sosiaalidemokraatit ja teikäläiset enemmän Aparteid kun Keskusta, Kokomus ja PerusSuomalaiset yhteensä.
-Menneinä vuosina olen aina teille ääneni antanut paitsi tänävuonna ja tulevaisuudessa en koskaan tule teikäläisiin luottamaan.
Hyvä on näinkin, kunhan köyhtyvät Suomessa ymmärtävät kohdistaa ryöstönsä niihin ja niiltä kenellä on, eikä toisilta persaukisilta joista ie saa todellista hyötyä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

persut johtaa suomen tuhon tielle kun alkavat köyhiä kurjistamaan entisestään. äärioikea ei köyhän ystävä ole mutta uunotus onnistui varsin hyvin. pian se kuitenkin paljastuu. mitä lupaa persut köyhille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä on näinkin kirjoitti:

Harmillista on se että ei Sosiaalidemokraatit menettääneet kaikki eduskuntapaikkansa sillä ette te muuta kuin omija asioitanne ole viimeaikoina ajanneet. -Ei äänestäjillenne lupaamienne asioita. Henkilökohtaisesti äänestin vasemmistoa teitin sijaan. Soinija en äänestänyt perijaatteesta muttä, Soini tuntuu olevan enemmän Sos.dem. kun Sosiaalidemokraatit ja teikäläiset enemmän Aparteid kun Keskusta, Kokomus ja PerusSuomalaiset yhteensä.
-Menneinä vuosina olen aina teille ääneni antanut paitsi tänävuonna ja tulevaisuudessa en koskaan tule teikäläisiin luottamaan.
Hyvä on näinkin, kunhan köyhtyvät Suomessa ymmärtävät kohdistaa ryöstönsä niihin ja niiltä kenellä on, eikä toisilta persaukisilta joista ie saa todellista hyötyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu