Julkaistu: 17.04.2011 21:06, päivitetty: 17.04.2011 22:49
Kommentteja ()
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on loppumetreillä päihittämässä perussuomalaiseten Jussi Halla-ahon kamppailussa Helsingin äänikuninkuudesta.
Kun pääkaupungin äänistä oli laskettu noin kolme neljäsosaa, oli Arhinmäki ohittanut Halla-ahon yli tuhannella äänellä.
Halla-ahon vedossa perussuomalaiset olivat saamassa pääkaupungissa kolme uutta kansanedustajaa. Peesissä läpi olivat menossa Tom Packalén sekä Juha Väätäinen.
Arhinmäen äänimäärä riitti vetämään mukanaan toisenkin vasemmistoliiton edustajan, Silvia Modigin.
Kokoomus hyytyi loppumatkalla, ja sen paikkamäärä näytti putoavan kahdeksasta kuuteen. Uutena läpi oli menossa Jaana Pelkonen. Viimeisessä kokoomuspaikassa kiinni oli Laura Räty, kannoillaan Lasse Männistö ja Fatbardhe Hetemaj.
SDP on menettämässä yhden ja jäämässä neljään paikkaan; paikkansa uusivat Erkki Tuomioja, Eero Heinäluoma, Rakel Hiltunen ja Päivi Lipponen.
Vihreät olivat menettämässä yhden paikan. Vihreiden Osmo Soininvaara on palaamassa eduskuntaan, Pekka Haavisto ja Anni Sinnemäki säilyttäisivät paikkansa. Outi Alanko-Kahiluoto teki laskennan edetessä loppukirin ja nousi takaisin valittujen joukkoon.
RKP:stä läpi on menossa maahanmuuttoministeri Astrid Thors.
Keskustan ainokaisen paikan Helsingissä on pitämässä Mari Kiviniemi.
Istuvista kansanedustajista putoamassa olivat kokoomuksen Arja Karhuvaara, Sirpa Asko-Seljavaara, Sanna Perkiö ja Juha Hakola. Vihreiden Johanna Sumuvuori ja keskustasta perussuomalaisiin loikannut Markku Uusipaavalniemi olivat niin ikään menettämässä paikkansa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.