Vaalitulos on tappio koko Suomelle ja lisää sekä syventää kahtiajakoa.
Kahtiajako syvenee kahdella tavalla. Hyvä- ja huono-osaiset sekä maaseutu ja kaupunki erkanevat yhä kauemmaksi toisistaan.
Tulos kertoo myös paljon tästä ajasta. Enää ei vakautta ja taitoa pitää maan asioista huolta arvosteta. Riittää kun ulkoinen kuva on kiiltävä tai erityisen rosoinen, asioilla ei näytä niin väliä olevan.
Eräs osoitus ihmisten kyvyttömyydestä ajatella perusteellisesti oli Väyrysen jääminen rannalle. Eivät hänen taitonsa kuitenkaan mihinkään ole kadonneet.
Kyllä Keskustan omat ylimieliset edustajat myös omalta osaltaan pilasivat mahdollisuuksiaan. Pari nimeä tulee heti mieleen, Laukkanen ja Lehtomäki. Ylimielisen laitostuneilta tuntuvat molemmat ja Lehtomäki vielä hölmöltäkin jääräpäisine jätevesiratkaisuineen.
Kahtiajako syvenee kahdella tavalla. Hyvä- ja huono-osaiset sekä maaseutu ja kaupunki erkanevat yhä kauemmaksi toisistaan.
Tulos kertoo myös paljon tästä ajasta. Enää ei vakautta ja taitoa pitää maan asioista huolta arvosteta. Riittää kun ulkoinen kuva on kiiltävä tai erityisen rosoinen, asioilla ei näytä niin väliä olevan.
Eräs osoitus ihmisten kyvyttömyydestä ajatella perusteellisesti oli Väyrysen jääminen rannalle. Eivät hänen taitonsa kuitenkaan mihinkään ole kadonneet.
Kyllä Keskustan omat ylimieliset edustajat myös omalta osaltaan pilasivat mahdollisuuksiaan. Pari nimeä tulee heti mieleen, Laukkanen ja Lehtomäki. Ylimielisen laitostuneilta tuntuvat molemmat ja Lehtomäki vielä hölmöltäkin jääräpäisine jätevesiratkaisuineen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hyvin kirjoitettu, juuri noin.
Varsinkin paskalaki Lehtomäki paskoi pahasti omaan pesään ja tässä tulos.
Lehtomäen ja Laukkasen osalta täysin samaa mieltä, mutta kyllä Kiviniemen ylimielisyys ja yhteistyökyvyttömyys oli vaalirahasotkun kanssa lopullinen niitti.
Mutta pitää kuitenkin muistaa, että keskustaa on suomaisista aina kannattanut noin 20%, väitätkö vakavasti, että loput 80% ovat olleet pelkästään kahtiajaon tekijöitä? Kyllä jokainen puolue ajaa omien kannattajien etuja ja on typerää väittää, että ainoastaan yksi puolue on ajanut kaikkien etuja. Minulla on sellainen käsitys, että kokoomuslaisia, persuja ja demareita valittiin kaikista vaalipiireistä.
Väyrysen putoaminen oli kyllä täysin yllättys ja Lehtomäki teki hyvän esityön lyömällä Väyrystä kaikkialla missä vaan pystyi. Mutta kyllä muutkin puolueet ajavat suomalaisten etuja, eturyhmiä on vaan niin monta. Nyt vaan joudumme tämän tappion nielemään ja olisiko ennemmin syytä tukia syitä tähän täydelliseen romahdukseen, eikä julistaa, että olemme ainoa oikeita asioita ajava puolue, se tie johtaa pelkästään tappioden jatkumoon.
Et Sinä mikään keskustalainen ole. En ole myöskään väittänyt muuta kuin, että Keskusta laajapohjaisena puolueena näkee Suomen parhaiten.
Nyt se vain vallantayteydessään johdon osalta on jättänyt huomioimatta ihmisten todelliset tarpeet. Ei paraskaan teoriakoulutus pätevöitä käytännön asioihin jos ylimielisyys valtaa mielen. Kiviniemi muuten ei ole tippaakaan ylimielinen. Sen voin ihan käytännön kokemukseeni perustuen sanoa.
Tulos on nyt saatu ja sen kanssa on elettävä. Ei muuta kuin kohti uusia vaaleja, jotka ovat ensi vuonna. Tolleen noin ajattelisi, että kunnalisvaaleissa olisi mahdollisuus eheyttää kenttä, mutta taitaa menneä aika hukkaan kun surraan sitä maitoa joka kaatui maahan.
Väyrynen tipahti kun ei pysynyt kotikonnuillaa. Tarvitsisko tulla Uudenmaan vaalipiiriin ehdokkaaksi? Ja aloitti presidentin vaalit samalla kun on eduskuntavaalit kesken.
Ei näytä edes se asia olevan siellä selvä, että Paavo Väyrynen on aivan itse oman soppansa keittänyt ja saa sen myös itse viimeistä lusikallista myöten lusikoida. Niinkuin tekeekin.
Vaalit voivat olla jo ensi vuonna, mutta kuntavaalien lisäksi myös eduskuntavaalit. Näyttää aika pahalta jo alkumetreillä, että tästä saataisiin kootuksi toimivaa enemmistöhallitusta. Sen vuoksi voi olla pakko pitää uudet vaalit hyvinkin pian.
Kokoomus tuskin lähtee samaan hallitukseen kahden vasemmistopuolueen eli SDP:n ja PS:n kanssa. Ja ilman kolmea suurta on vaikea saada kootuksi enemmistöä. Nykyiset oppositiopuolueet ovat äärimmäisen niukka enemmistö, millä tuskin saadaan kuitenkaan hallitusta kootuksi. Se vaikuttaa kuitenkin ainoalta, jolla olisi edes teoreettiset onnistumismahdollisuudet.
JA taas mua vituttaa t heinähattu
Kiitos korhonen, kiitos jätemäki, kiitos vanhanen, kiitos minkkimari, kiitos sasi kun et syyttänyt vanhasta, kiitos valtakunnansyyttäjälle kun et nostanut syytettä, kiitos sukari kakkonen KMS, kiitos kaikkonen, kiitos väyrynen että olit röyhkeä ja ahne kun koplasit ja pelasit ministeri paikan viime vaalien jälkeen itsellesi, kiitos pekkarinen että jaoit verorahoja kymmeniä miljoonia konkuuris kypsälle firmalle, kiitos laaninen
Iso kiitos niille kaikille jotka aiheuttivat kepun jättimäisen romahduksen ja vaalitappion:)))
nyt on aika controlpaapan tapaan tehdä;
HOHOHOOOO HOHOHOOOOOOOO:))