HALLITUSPOHJA.

Enemmistöhallitus:
SDP(42) PS(39) VAS(14) KD(6)=101 paikkaa, jos tuohon ottaa mukaan RKP:n, niin silloin hallitusella on selvä enemmistö (110) paikkaa.
Muutosta kansa halusi näissä vaaleissa ja kyseisellä hallituspohjalla on paljon samoja asioita keskenään alkaen euroopan raha poliitiikasta ja olisi vähän ihmisläheisempi/pienen ihmisen huomioon ottava kuin edellinen raha/talous hallitus.
452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tässä maassa ei mikään muutu, jos J.Kataisesta tule pääministeri. On huomioitava, että pääministerillä on eniten valtaa. Mikäli tämä työnomistajien puolue, demarit, menee yksissä tuumin Katisen hallitukseen, seuraavissa vaaleissa demareiden kannatus laskee entisestään.
Jos demarit olisivat edes hieman enemmän olleet pienen ihmisen, tavallisen kansan asioilla puheissaan ja ennenkaikkea teoissaan, demarit olisivat saaneet ykköspuolueen aseman. Kataisen hallituksessa oikeistolainen kehitys vain vahvistaa asemaa maassamme.
Jos Soinin puolue innostuu vallanhimossaan Kataisen kelkkaan, Kataisen pääministeriyden alaisena, mikään ei muutu silloinkaan.

Olen keskustelun aloittajan kanssa samaa mieltä hallituspohjasta. Muutosta haluttiin, sen vaalit osoittivat. Kansa pettyy pahasti, ellei sitä saada.

Äänestä
  • Heinäluoman ja Lipposen demarit oli kova oikeistopuolue, eikä vlittänyt tippaakaan tavallisen ihmisen asioista.

    porvareita ...

    Äänestä

Kolmen vasemmistopuolueen hallitus taitaisi viedä maan aikamoisiin ongelmiin.

On eriasia protestoida EUta ja kuuta maailmaa vastaan ja todella eristäytyä.

Historia on hyvä muistaa.

Äärimmilleen vietynä eristäytyminen voi olla todella tuhoisaa. 1942, Suomi oli eristyksissä muusta maailmasta: ja pakotettu ratkaisuihin, joita kukaan ei halunnut.

Ja silloin nähtiin Suomessa nälkää. Vaikka leipäjonoissa on kurjaa ja nöyryyttävää, niin 1942 jonotettiin paleltuneita nauriita. Kelvollinen leipä oli monelle vain toiveunissa.

EUn ulkopuolelle jääminen leikkaisi kolmanneksen Suomen hyvinvoinnista.

Nyt on uhopuheet käyty ja vaalitulos saatu: nyt on vastuun aika.

Pääministeri lienee selvillä: sekin on kansan tahto.

NINEL

Äänestä

Tulee vasemmisto - konservatiivi hallitus vahvistettuna RKP:llä.
Vasemmisto (SDP 42 VAS 14 = 56 paikkaa)
Konservatiivit (PS 39 KD 6 = 45 paikkaa)
RKP (RKP 9 Ahvenanmaa 1 = 10 paikkaa)
= 111 paikan enemmistö hallitus.
Hallitus antaa RKP:lle ruotsinkielen aseman säilyttämisen ennallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


15 kirjoitti:

Enemmistöhallitus:
SDP(42) PS(39) VAS(14) KD(6)=101 paikkaa, jos tuohon ottaa mukaan RKP:n, niin silloin hallitusella on selvä enemmistö (110) paikkaa.
Muutosta kansa halusi näissä vaaleissa ja kyseisellä hallituspohjalla on paljon samoja asioita keskenään alkaen euroopan raha poliitiikasta ja olisi vähän ihmisläheisempi/pienen ihmisen huomioon ottava kuin edellinen raha/talous hallitus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu