Parnasso

Satuin kuulemaan tänään radiosta Parnasson päätoimittajan juttuja.
Persuja äänestäneet ovat kuulemma luku- ja kirjoitustaidottomia juntteja.

http://www.parnasso.fi/2011/04/vahemman-tietoa-enemman-tuskaa/#comments

Tosi koville ottaa yläluokkana itseään pitäville vaalin tulos. Syy siihen tulokseen selviää nopeasti oheista linkkiä lukemalla. Voi sitä ylemmyyden tunteen määrää..
Ei vaikuta luku- ja kirjoitustaito riittävän viisaudeksi ja ymmärrykseksi. Ei se ole ainakaan lisännyt "välineitä joilla käsitellä maailman muuttumista " Jotakin tärkeätä on todella jäänyt puuttumaan.

On kovin onnetonta, kun Suomen kulttuurin paraatipaikalta kuuluu tällaisia kommentteja, kaiken lisäksi asioista, jotka ovat kirjoittajalle varsin vieraita ja etäisiä.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvä,että on huomattu laajemmallakin taholla, että suomalainen peruskolulu on perseestä.
Totta on, että peruskoulusta ssa todistuksen, vaikk ei osaisi kirjottaa tai lukea kunnolla.
Korjaamist riittää, ruohonjuuritasolta alken...
Minkä taakeseen jättää sen eestään löytää.

Eihänm kaikki maahanmuuttajatkaan osaa lukea eikä kirjoittaa, että maassa maan tavalla.,,, porvarihallistuksen meininkiä.

Äänestä

Sen veran kuitenkin puhetta ymmärrämme, että Soinia äänestimme.

Äänestä

Kuullunymmärtämisen varassa minäkin menin äänestämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puupääkö? kirjoitti:

Satuin kuulemaan tänään radiosta Parnasson päätoimittajan juttuja.
Persuja äänestäneet ovat kuulemma luku- ja kirjoitustaidottomia juntteja.

http://www.parnasso.fi/2011/04/vahemman-tietoa-enemman-tuskaa/#comments

Tosi koville ottaa yläluokkana itseään pitäville vaalin tulos. Syy siihen tulokseen selviää nopeasti oheista linkkiä lukemalla. Voi sitä ylemmyyden tunteen määrää..
Ei vaikuta luku- ja kirjoitustaito riittävän viisaudeksi ja ymmärrykseksi. Ei se ole ainakaan lisännyt "välineitä joilla käsitellä maailman muuttumista " Jotakin tärkeätä on todella jäänyt puuttumaan.

On kovin onnetonta, kun Suomen kulttuurin paraatipaikalta kuuluu tällaisia kommentteja, kaiken lisäksi asioista, jotka ovat kirjoittajalle varsin vieraita ja etäisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu