Olen pienellä ja syrjäisellä paikkakunnalla asuva lukiolaisopiskelija, jota jatkuvasti vain pahemmaksi kasvanut masentuneisuuden tunne on jo usean kuukauden vaivannut. Olen satunnaisesti aina välillä ajatellut hankkivani apua, mutten tiedä mistä ja miten. Nykyinen elämäntilanteeni kun taitaa olla siihen eräänlaisena esteenä.
Olen käynyt muutaman kerran terveydenhoitajan juttusilla, mutta sitten lopetin sen siihen, kun en kokenut sitä hyödylliseksi. En toisaalta voi mennä puhumaan minnekään muuallekaan, kun kaikki sellaiset julkiset palvelut ovat niin kaukana ja tarvitsisin kyydityksen. Sitä paitsi sellainen psykoterapeutilla käynti varmaankin maksaa, eikä perheelläni ole sellaiseen tällä hetkellä varaa. Olemme todella tiukilla rahan suhteen, ja perheellä on paljon huolta ja stressiä sen lisäksi monesta muustakin asiasta. En voi mennä kertomaan heille asioistani mitään, se aiheuttaisi sekä minun että sukulaisteni elämään vain lisää ahdistavaa draamaa eikä minua tultaisi jättämään enää rauhaan, tai sitten minulle suututaan tai käsitetään väärin, kun en ole hyvä puhumaan tunteistani muutenkaan. Jos vanhempani saisivat kuulla masentunaisuudestani, tekisi se heidän elämästään entistä ankeampaa ja heillä olisi taas yksi huolenaihe lisää. Toisin sanoen en tunne voivani tehdä yhtään mitään oman pahan oloni eteen.
Olen käynyt muutaman kerran terveydenhoitajan juttusilla, mutta sitten lopetin sen siihen, kun en kokenut sitä hyödylliseksi. En toisaalta voi mennä puhumaan minnekään muuallekaan, kun kaikki sellaiset julkiset palvelut ovat niin kaukana ja tarvitsisin kyydityksen. Sitä paitsi sellainen psykoterapeutilla käynti varmaankin maksaa, eikä perheelläni ole sellaiseen tällä hetkellä varaa. Olemme todella tiukilla rahan suhteen, ja perheellä on paljon huolta ja stressiä sen lisäksi monesta muustakin asiasta. En voi mennä kertomaan heille asioistani mitään, se aiheuttaisi sekä minun että sukulaisteni elämään vain lisää ahdistavaa draamaa eikä minua tultaisi jättämään enää rauhaan, tai sitten minulle suututaan tai käsitetään väärin, kun en ole hyvä puhumaan tunteistani muutenkaan. Jos vanhempani saisivat kuulla masentunaisuudestani, tekisi se heidän elämästään entistä ankeampaa ja heillä olisi taas yksi huolenaihe lisää. Toisin sanoen en tunne voivani tehdä yhtään mitään oman pahan oloni eteen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
no, sitä apua kannattaa ehkä kuitenkin yrittää hankkia. vaikea sanoa mistä sinä voisit apua hakea, mielenterveys toimistot tai kouluterveydenhoitajan kautta kenties. älä jätä hakematta apua, itse olen siirtänyt avunhakemista liian monesti, nyt on asiat kunnolla solmussa. hae rohkeasti apua, se kannattaa.
Mä aloitin avunhakemisen kouluterveydenhoitajalta ja siitä sitten eteni että sain lähetteen muistaakseni mielenterveystoimistoon tms. Vaihtoehtoisesti jos löytyy koululääkäri niin käy sen juttusilla. Kyllä se siitä lähtee kun ottaa ensimmäisen askeleen. :)
No voithan purkkaa sisintäsi täällä. Yritetään vastata ja ottaa osaa. Täällä voi tunemattomanakin kirjoitella. Voisit yrittää hieman kertoa ja tuunustella, mistä pahaolosi johtuu? Oletko yksinäinen, pelkäätkö jotakin, onko opiskeuvaikeuksia vai onko vain jotenkin epämääräinen alakulo? Johtuuko masennus perheesi huolista? ym.
Jaettu murhe on vain puoli murhetta, samoin kuin jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.
Meillä maalaiskunnassa on kunnanvirassa oleva terapeutti jonka palvelut ovat siis ilmaisia. Kunnan MT-hoitaja on oikea yhteyshenkilö.
Masennus tuppaa pahenemaan,nopeasti...apua pitäisi pyytää....
lääkkeet ainakin on halpoja,terapioita saa ilmaiseksikin.
Vanhemmille pitäisi kertoa,että on paha olla eikä tiedä miksi,omista masennus epäilyistäsi...
Ei ne lääkäritkään ihan kaikki piittaa,tuuppaavat vaan mömmöjä ja siinä se...
mut nuo vanhemmat ,ne vois osata jelppiä
Tyttö sellainen neuvo että valikoi ihminen tarkasti jolle alat avautumaan ettet saa paskaa ja väärinmmärrystä niskaasi! tiedän tuntemuksesi koska itselläni samanlaisia, tosin käyn terapiassa, niin olen kantanut myös sisaruksieni ongelman siitä mitä itse kerroit, että jos kerrot läheisillesi siitä tulee lisää ongelmia ja huolia. voin kertoa myös sen, että toisaalta on onnekas jos pääsee terapiaan kaupungin/kunnan kautta, mutta toisaalta YHTÄ HELVETTIÄ. joskus toivon etten olisi ikinä edes aloittanut koko mielenterveyshoitoa. toki puhuminen auttaa, mutta on siinä hyvätkin puolensa ettei "saa" apua. Okei kuulosti aika armottomalta, mutta toivon kuitenkin että saisit jostain avun.
Jossain vaiheessa sinua autetaan... Jos uskot jumalaan. ja jos aikaa menee eikä vastauksia kuulu, yritä ajatella että se kasvattaa sinua.
Sanon sen koska olen itse ollut lukemattomia kertoja UMPIKUJA-TILANTEESSA. entistä vahvempana.
Voimia paljon sinulle!!!!