jännittävä kevä tulossa,näin SUOMELLE PITI KÄYDÄ.

Toivotaan , että tulee sopuisa työyhteisö hallitukseen . Niin myös tavallisella kansalla olisi ja tulisi elämänhalua .toivoopi heta.
595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lepposasti kevät alkoi ,ilmassa jännityksen tuntua,kiva , kun sinäkin" heta" toivot tavan kansalle voita ja leveämpää elämää arkoittaa että ei niin senttiä tarttis laskee

Äänestä

Sitä minäkin toivon. Sitäkin, että Katainen antaisi itse periksi. Tämä jytky oli tavallisen kansan tahdon osoitus. Se pitää nyt näkyä, sanokoot muut mitä tahtovat. Koti, uskonto ja isänmaa on siellä monella valitulla takana, vaikka meteliä ei pidetäkään.
Aika voimakkaasti joka puolelta hyökätään, ikään kuin yksi Soini murtaisi koko maailman asiat. Jos suinkin koette asiaa omaksenne, rukoillaan Soinin ja koko Suomen puolesta! Soinin siksi, että kestäisi paineet ja pysyisi terveenä.

Äänestä

Samoin. Eurooppakin on jo masennustilassa, kauhea pelko, että Suomi-lypsylehmä on ehtymässä umpeen.
Uhkaillaan jo EU maataloustukienkin boikotoinnilla Suomea. Lapsellista touhua.

Soinihan vain vaati, että Suomi alkaisi käyttäytyä eurooppalaisten tavoin, eikä aina olemaan EU:n nylkynauta, jota voidaan mielin määrin nylkeä.
Samat EU säännöt niin meillä, kuin eurooppalaisillakin, mutta käytännössä se merkitsee täysin eri asioita. Meillä nuo säännökset tuhoavat ihmisten yritteliäisyyden. Eurooppalaisittain todetaan, että onhan ne säännöt, mut tehdään niinkuin hyvä tulee, eli vähtä ne niistä piittaa.

Meillä hyppää tuhat ja sata virkamiestä mittaamassa talven hankienkin läpi tiluksia. Voi herran jestas sentään sitä mielipuolista EU intoa. Hankien alta mitään näe eikä pysty mittaamaan, mutta kun EU on noussut suomalaisille viranhaltijoille ja kansallekkin hattuun, niin talvella lapioidaan hankia, että EU tarkastajat pääsevät tilusten mittauksille.

Sairasta, mielisairasta hommaa.

Äänestä

MITEN meidän mukava ketju käyty tekemässä miinuksia täyteen ...KUKA on sairas ,kun ei jaksa kuunnella hyvää musiikkia ., Minun korvaani kaikki jutut on plussien arvoisia...onko vielä vielä hermonsa menettäneitä kulkijoita.

Äänestä

KOHTAHAN itsenäisyytemme on uhattuna.-----Ethän anna periksi,vaikka elämä potkiikin pahasti päähän Ehkä juuri nyt tuntuu tsi pahalta,mutta kun oikein ajattelee,niin tulevaisuus lupaa hyvää.Sumuisten kyyneltenkin läpi aurinko jaksaa paistaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


he kirjoitti:

Toivotaan , että tulee sopuisa työyhteisö hallitukseen . Niin myös tavallisella kansalla olisi ja tulisi elämänhalua .toivoopi heta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu