Leikkauslista

Nämä voi hyvin poistaa

- energia vero ja turhat "ilmaston lämpenemis" maksut. Kiina ei niitä maksa samoin monet muut maat. Lisäksi koko ilmastonlämpeneminen on mitä todennäköisimmin huuhaata.

- "eko-bensat". Edelliseen vitaten täysin järjetön tapa rikkoa suomen autojen moottoria kalliimmalla bensalla. 98 ja 95 takaisin kuten ennen. Mm. Ruotsissa ei ole e10 pakkoa. Eikä Venäjällä. Suomen ekotoimenpiteet ovat hölmöläistouhua.

- "sukupuolenkorjausten" maksaminen valtion varoista. -kele sentään lahjoittakaa vaikka kehitysapuun. Verovaroista ei pidä maksaa transvestiitiksi tai muuksi muuttamista.

- TEKES. Päätekijätkin (SDP ja Keskusta) myöntävät että voi poistaa. Kyse oli lähinnä korruptiosta ja sulle-mulle rahan jaosta.

- Puoluetuesta. Edelleen puhtaasti korruptiota. Muissa maissa ei ole.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomi maksaa tätä nykyä miljardeja "taivaan tuuliin" eli ilmasto-anekauppaa. Siitä on luovuttava heti. Kiina, Venäjä ja Intia ja monet muut eivät osallistu miljardipuhallukseen. He sentään edustajat lähes 80% maapallon väestöstä.

Samaan aikaa työpaikat sen kuin vähenee.

Tähän järjettömään viherpuhallukseen on saatava stoppi. Juuri hiljattain piantalot joutuivat kalliilla kustantamaan uudet vimäröintusysteemit, jotka sitten todettiin turhiksi. Kyllä -tana vi*/&%uttaa rahan haaskaus.

Soini: tee työsi hyvin. Kansan syvät rivit ovat takanasi. Ensi vuonna ryhdy presidenttiehdokkaaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


cut cut cut kirjoitti:

Nämä voi hyvin poistaa

- energia vero ja turhat "ilmaston lämpenemis" maksut. Kiina ei niitä maksa samoin monet muut maat. Lisäksi koko ilmastonlämpeneminen on mitä todennäköisimmin huuhaata.

- "eko-bensat". Edelliseen vitaten täysin järjetön tapa rikkoa suomen autojen moottoria kalliimmalla bensalla. 98 ja 95 takaisin kuten ennen. Mm. Ruotsissa ei ole e10 pakkoa. Eikä Venäjällä. Suomen ekotoimenpiteet ovat hölmöläistouhua.

- "sukupuolenkorjausten" maksaminen valtion varoista. -kele sentään lahjoittakaa vaikka kehitysapuun. Verovaroista ei pidä maksaa transvestiitiksi tai muuksi muuttamista.

- TEKES. Päätekijätkin (SDP ja Keskusta) myöntävät että voi poistaa. Kyse oli lähinnä korruptiosta ja sulle-mulle rahan jaosta.

- Puoluetuesta. Edelleen puhtaasti korruptiota. Muissa maissa ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu