Tunnustus

Kyllä minun olisi pyydettävä anteeksi, kun puhuin niin paljon palturia koko Suomen kansalle ja jatkoin samaa totuudenvastaista torvensoittoa vielä leivättömän pöydän ääressäkin. Tuomioistuinkin totesi minun valehdelleen niille päin naamaa ja jätti kai armosta tuomitsematta, kun pitivät minua patologisena valehtelijana. Ja oikein pitivätkin. Onhan minulla kaksi korvaa, joilla kuulin sen jälkeenpäin, kun asianajajani tavasi minulle oikeuden pöytäkirjaa.

Mutta kyllä minä uskon, että Suomen kansa ymmärtää sen, että tällainen viekkaus kuuluu sen puolueen, jonka edustajana valitettavasti olen, tapoihin. Se on ihan geeneissä ja minähän olen sentään Pohjanmaan tyttöjä. Ei Seinäjoelle ole pitkä matka ja siellä minua oikein prepattiin tässä totuudenvääristelyssä jo kauan ennen kuin otin esille tämän emävalheeni. Jos minut nyt vastoin kaikkia odotuksia valittaisiin edustajaksi, niin kyllä minä siellä yritän pitää suuni aina kiinni, ettei tulisi puhuttua niin totta kuin osaan ja voin. Ja enhän minä osaa kovin hyvin kielilläkään puhua, joten siinäkin mielessä on parempi, etten ainakaan väärässä paikassa suutani avaa.

Toivoisin vain, että Suomen kansa osaisi tehdä nyt oikeat johtopäätökset ja uskon, että se viisaudessaan sen osaakin. Heh heh. Eli parempi kyllä olisi, jos minua ei valittaisi, niin en saisi ainakaan uutta tilaisuutta nolata itseäni ja häpäistä koko Suomen kansaa. Unohtakaa siis minun numeroni.
1111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

TUNNUSTUS II

Emme me Anneli sinua unohda, piirrämme äänestyslippuun numeron 165. Jos edes sillä voisimme hieman hyvittää lipposen ajojahtia. Siis puoluekantaan katsomatta tuemme Sinua Euroopan parlamenttiin ja numero on 165

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anneli kirjoitti:

Kyllä minun olisi pyydettävä anteeksi, kun puhuin niin paljon palturia koko Suomen kansalle ja jatkoin samaa totuudenvastaista torvensoittoa vielä leivättömän pöydän ääressäkin. Tuomioistuinkin totesi minun valehdelleen niille päin naamaa ja jätti kai armosta tuomitsematta, kun pitivät minua patologisena valehtelijana. Ja oikein pitivätkin. Onhan minulla kaksi korvaa, joilla kuulin sen jälkeenpäin, kun asianajajani tavasi minulle oikeuden pöytäkirjaa.

Mutta kyllä minä uskon, että Suomen kansa ymmärtää sen, että tällainen viekkaus kuuluu sen puolueen, jonka edustajana valitettavasti olen, tapoihin. Se on ihan geeneissä ja minähän olen sentään Pohjanmaan tyttöjä. Ei Seinäjoelle ole pitkä matka ja siellä minua oikein prepattiin tässä totuudenvääristelyssä jo kauan ennen kuin otin esille tämän emävalheeni. Jos minut nyt vastoin kaikkia odotuksia valittaisiin edustajaksi, niin kyllä minä siellä yritän pitää suuni aina kiinni, ettei tulisi puhuttua niin totta kuin osaan ja voin. Ja enhän minä osaa kovin hyvin kielilläkään puhua, joten siinäkin mielessä on parempi, etten ainakaan väärässä paikassa suutani avaa.

Toivoisin vain, että Suomen kansa osaisi tehdä nyt oikeat johtopäätökset ja uskon, että se viisaudessaan sen osaakin. Heh heh. Eli parempi kyllä olisi, jos minua ei valittaisi, niin en saisi ainakaan uutta tilaisuutta nolata itseäni ja häpäistä koko Suomen kansaa. Unohtakaa siis minun numeroni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu