Mulla oli aikoinaan jonkinasteisia mielenterveysongelmia, joihin auttoi elämäntilanteen muutos ja sopiva lyhytkestoinen lääkitys, ja vuosia olen ollut nk. oireeton. muutama vuosi sitten oli omassa parisuhteessa ongelmia, ja erokin oli melkoisen lähellä.
Päädyin sitten yksiin omassa suhteessaan ongelmissa olevan henkilön kanssa ja tapasimme pari kertaa, myös niissä merkeissä. Mitään vakavampaa siitä ei sitten seurannut kun kumpikin päätti jatkaa omaa entistä elämää tahoillaan. Itseasiassa kumpikaan ei edes hetken hellyyttä kummempaa etsinyt.
Oma pari suhde on ollut kunnossa tämän episodin jälkeen, ja meillä menee todella hyvin.
Nyt pari päiviää sitten törmäsin netissä tietoon että tämä henkilö on menehtynyt. Osaako joku selittää miksi olen paskana, vaikka viimeisestä tapaamisesta on useampi vuosi? Emme myöskään ole viimeisen tapaamisen jälkeen olleet missään tekemisissä, enkä ole häntä edes ajatellut viimeisen tapaamisen jälkeen. Minulla on täysi työ pitää kulissia yllä ettei kotona ja töissä huomata mitään.
Mikähän tässä nyt on?
Päädyin sitten yksiin omassa suhteessaan ongelmissa olevan henkilön kanssa ja tapasimme pari kertaa, myös niissä merkeissä. Mitään vakavampaa siitä ei sitten seurannut kun kumpikin päätti jatkaa omaa entistä elämää tahoillaan. Itseasiassa kumpikaan ei edes hetken hellyyttä kummempaa etsinyt.
Oma pari suhde on ollut kunnossa tämän episodin jälkeen, ja meillä menee todella hyvin.
Nyt pari päiviää sitten törmäsin netissä tietoon että tämä henkilö on menehtynyt. Osaako joku selittää miksi olen paskana, vaikka viimeisestä tapaamisesta on useampi vuosi? Emme myöskään ole viimeisen tapaamisen jälkeen olleet missään tekemisissä, enkä ole häntä edes ajatellut viimeisen tapaamisen jälkeen. Minulla on täysi työ pitää kulissia yllä ettei kotona ja töissä huomata mitään.
Mikähän tässä nyt on?
Vastaukset 6
Vanhimmat
vain tunsit hänet niin hyvin ja kun "oikeasti tapahtuu" jotain, niin se sai miettimään ja kaikki laukeaa...?
:S
En mielestäni tuntenut häntä kovinkaan hyvin vaikka joitakin asioita elämästään kertoi. Siksi ihmettelenkin omaa reaktiota. Yleensä suhtautiminen vieraan kuolemaan on aika neutraali, ja esim. viimepäivien pikkulasten kuolemat eivät ole koskettaneet minua keskivertokansalaista enempää.
Edelleen aika paska olo. En tiiä onko taas se aika elämästä että käydään nappeja hakemassa. Ei oikein himottais. Siitähän jää merkinnät ja työpaikkakin saa tietää. Tarvii kattoo nyt pääsiäisen yli, mutta ei tää kyllä ihan normaaliakaan ole. Voiko ne napit hakea yksityiseltä ja vetää kuurin salaa?
Hae yksityiseltä.
Jos sulla on sellainen työ joka edellyttää täyttä täyspäisyyttä, sitten on vähän hankalampi juttu, olisko saikun paikka?
Miten työpaikka muka saa tietää jos käyttää lääkkeitä?
Ei edellytä täysipäisyyttä, ja tuntuu olevan mielenterveyskuntoutujien suosikki työpaikka tuo meidän työpaikka. Olis vaan niin kiva keksiä miksi olen surullinen ja onko asialle jotakin tehtävissä, ilman lääkkeitä. En ihan oikein jaksa uskoa rettä tuon satunnaishoidon kuolema on mikään syy. Kyllä tässä on oltava jotan muuta taustalla.
Avokillekaan en uskalla sanoa mitään. Räjähtää vielä koko paska silmille.