Yle sensuroi - jälleen kerran!

Näyttää siltä, että Yleisradiolla olisi poistatutettu yksi uutinen 6.4.2004, mikä koskee Ruotsin puolustusministeri Leni Björklundin ja Suomen puolustusministeri Seppo Kääriäisen kaavailemaa suomalais-ruotsalaista taisteluosastoa Viron, Latvian ja mahdollisesti myös liettuan puolustamiseksi.

Koska on eurovaaliaika, ei puolustusministeri kait halua, että asiaa käsitellään julkisuudessa. Olisi nimittäin erittäin kiusallista, että samaan aikaan kun vielä sanotaan, että Suomi on liittoutumaton tai aikaansa seuraava liittoutumaton, tehtäisiin jo operatiivisia suunnitelmia siitä, millaiset Nato-takuut Ruotsi ja Suomi puolueettomina maina antavat juuri Naton turviin livahtaneille Virolle, Latvialle ja Liettualle.

Eversti Erkki Nordberg on kirjoittanut kirjan Venäjän sotilasdoktriineista ja esittää, että ne ovat melko pysyviä ja että Suomenlahden tilanne on yhtenäinen niin etelä- kuin pohjoisrannallakin.

Suomella ja Virolla oli 1930-luvulla suunnitelmia Suomenlahden sulkemiseksi Neuvostoliitolta kenttätykistön sulkutulella ja miinoituksella.

Suomi aloittikin 17.6.1941 sotatoimet Neuvostoliittoa vastaan yhdessä saksalaisten kanssa miinoittamalla sulkua Suomenlahdelle. Suomalainen sukellusvene meni Tallinnaan asti tässä tarkoituksessa.

Virallisesti koululaisille väitetään oppivelvollisina, että Suomi totesi olevansa sodassa vasta 25.6.1941 kun neuvostoliittolaiset pommittivat.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että Suomi ja Ruotsi saattavat joutua puolustamaan myös Baltian siksi, ettei siellä ole kohta enää kunnon asevelvollisuutta eikä edes viivyttämään kykenevää maa-armeijaa.

Tämä johtuu siitä, että balttien on pakko osallistua parin kolmen tuhannen sotilaan armeijalla niihin kansainvälisiin tehtäviin, mitkä Yhdysvallat niille osoittavat.

Publicerad 6 apr 2004 20:20
Sverige vill delta i stridsgrupp

Sverige vill delta i EU:s nya militära brandkårsstyrkor men klarar det inte på egen hand. Därför vill försvarsminister Leni Björklund se om svenska och finska soldater kan bilda en stridsgrupp tillsammans.



Franska försvarsministern Michele Alliot-Marie samtalar med sin brittiska kollega Geoff Hoon vid tisdagens Brysselmöte.


Men EU:s stormakter är skeptiska.

I två dagar har försvarsministrar från EU:s 25 nuvarande och blivande medlemsländer mötts i Bryssel för informella diskussioner om EU:s militära krishantering. Sveriges försvarsminister Leni Björklund pläderade där för att flera länder ska kunna gå ihop om att bilda sådana stridsgrupper som EU nu ska bygga för snabba insatser i krishärdar.

Det är nödvändigt för att mindre medlemsländer som Sverige ska kunna delta i den nya satsningen, anser försvarsministern:
- För att EU ska ha trovärdighet i sin krishantering är det viktigt att vi utvecklar en snabbinsatsförmåga, och det är viktigt att det är en angelägenhet för huvuddelen av medlemsländerna, inte bara för de stora länderna.
- Därför har jag fört fram vikten av att skapa förutsättningar för att små länder kan bidra till utvecklingen så att man kan göra multinationella stridsgrupper, säger Leni Björklund.

Det är EU:s stormakter Frankrike, Storbritannien och Tyskland som föreslagit att EU ska bygga samövade stridsgrupper om vardera 1.500 man som med 15 dagars varsel ska kunna sättas in i heta lägen som stabiliseringsstyrka, i första hand på begäran av FN, och stanna upp till 30 dagar. Styrkorna ska kunna operera i öken, berg och djungel och siktet är inställt inte minst på sönderfallande stater i Afrika. Upp till nio sådana styrkor ska enligt förslaget finnas klara 2007.

Och enligt ordförandelandet Irlands försvarsminister Michael Smith kom vid mötet i Bryssel en "mycket, mycket positiv reaktion på förslaget" från övriga medlemsländer.

Sverige, som redan står utanför EMU, vill inte ställa sig utanför den nya militära satsningen. Men samtidigt har en snabbutredning från ÖB visat att det skulle sluka en orimligt stor del av det svenska försvarets kapacitet och resurser om Sverige ensamt skulle ställa upp en stridsgrupp.

Därför vill Leni Björklund undersöka om det går att skapa multinationella stridsgrupper. Vid mötet i Bryssel efterlyste hon analyser av bland annat behovet av multinationella övningar och av ledningsstruktur och organisation. Hon kom också överens med sin finländske kollega Seppo Kääriäinen att ta upp diskussioner om en gemensam snabbinsatsstyrka.

Men både bland EU:s stormakter och inom det svenska försvaret finns en skepsis mot tanken på multinationella stridsgrupper.
- Att arbeta multinationellt i den här typen av stridsgrupper är inte så lätt, det påpekar både de stora länderna och vår egen försvarsmakt, konstaterar Leni Björklund. De stora länderna gillar inte tanken, "de tycker att det är obekvämt".

Men Leni Björklund är ändå optimistisk om att det ska gå att övertyga EU:s stormakter om att det finns fördelar med att skapa multinationella grupper:
- Det handlar om att intressera stormakterna för att det skulle ha ett värde, och ja, jag tror faktiskt inte att det är omöjligt, säger försvarsministern som tycker att hon fick positivt gensvar på mötet.

Försvarsministrarna fick också rapporter om det pågående arbetet med att skapa en militär planeringscell för EU och arbetet med att skapa en byrå för militär kapacitetsutveckling. I dag har EU allvarliga luckor i sin kapacitet för militär krishantering, inte minst när det gäller att snabbt transportera trupp till krishärdar. Kapacitetsbyrån ska främja forskning, samarbete och gemensamma projekt för att få bort luckorna.

Ingrid Hedström, [email protected]

Tästä samasta aiheesta on kirjoittanut myös Paavo Väyrynen:

Julkaistu 8.4.2004 Suomenmaassa ja Länsi-Suomessa


Matti Vanhasen erikoinen puhe



Olin viime sunnuntaina mukana Kyösti Virrankosken 60-vuotispäivillä. Komeat olivat.

Päällimmäisenä juhlasta jäi mieleen Matti Vanhasen juhlapuhe. Vanhanen "kuulutettiin sisään" sekä Suomen Keskustan puheenjohtajana että pääministerinä. Puheen hän taisi pitää enemmänkin puoluejohtajana kuin pääministerinä, sillä puheen teksti on löytynyt ainakin toistaiseksi vain puolueen kotisivuilta.

Julkisuudessa Vanhasen puhe on tulkittu siten, että hän halusi puolueen puheenjohtajana "opettaa" nimenomaan pohjanmaan isänmaalliselle keskustaväelle uutta eurooppalaista turvallisuusoppia. On muistettava, että päivänsankari on puolustusministerin entinen poliittinen sihteeri, reservin majuri ja Suomen liittoutumattomuuspolitiikan tiukka kannattaja.

Vanhasen puheesta julkisuuteen tulleet kannanotot eivät ole erityisen mullistavia. Huomiota herättävää tältä osin oli puheen retoriikka, joka varsinkin tilaisuuden luonne huomioon ottaen oli karheaa.

Julkisuudessa ei ole siteerattu Vanhasen puheen sisällöllistä ydintä. Hän puhui näin:


"Euroopan unionissa kehitetään parhaillaan nopean toiminnan joukkoja. Ajatuksena on, että EU:lla olisi käytössään alle kymmenen tuhannenviidensadan hengen vahvuista osastoa, jotka olisivat lähetettävissä hyvinkin nopealla varoitusajalla - parhaimmillaan viidessä päivässä - maailman kriisipesäkkeisiin. - Myös Suomessa valmistaudutaan osallistumaan näihin nopean toiminnan joukkoihin. Emme laista velvollisuuksistamme tälläkään alalla."


Julkisuuteen kerrottiin Vanhasen sanoneen, että Suomessa säilytetään asevelvollisuusarmeija. Kertomatta jäi, että puhuja totesi nopean toiminnan joukkoihin sitoutuneen henkilöstömme toimivan "tästä poiketen todennäköisesti ammattilaispohjalta, jotta se olisi riittävässä lähtövalmiudessa".

Maanantaina Brysselissä pidetyssä puolustusministereiden kokouksessa sovittiin nopean toiminnan joukkojen perustamisesta. Puolustusministeri Seppo Kääriäinen totesi julkisuuteen, että poliittinen päätös asiasta tehtäisiin Suomessa tämän vuoden aikana. Kysymyksessä olisivat nimenomaan taisteluosastot, ja suomalaiset voisivat osallistua esimerkiksi suojelu- ja tiedustelutehtäviin.

Mistä tässä on kysymys? Millaiseen turvallisuuspoliittiseen oppiin tällaiset puheet ja päätökset Suomen osalta perustuvat?

Pahin sotilaalliseen liittoutumiseen liittyvä uhkakuva on se, että joutuisimme lähettämään taistelujoukkoja "maailman kriisipesäkkeisiin" - Matti Vanhasen sanontaa käyttääkseni. Siksi on kysyttävä, mistä tulevat ne "velvollisuutemme", joita "emme laista".

Terrorismin vastainen taistelu on muodostumassa kolmanneksi maailmasodaksi. Terroristien sotatoimet kohdistuvat useimmiten siviiliväestöön, ja ne saattavat olla jopa tuhoisampia kuin toisen maailmansodan aikana väestökeskuksiin suunnatut terroripommitukset.

Suomi on puolueeton, sotilasliittoihin kuulumaton maa. Meillä ei ole velvollisuutta lähettää joukkojamme ulkomaille minkäänlaisiin taistelutehtäviin. Sivistysvaltiona ja sekä YK:n että EU:n jäsenenä Suomi on tietysti kaikin voimin mukana kaikessa muussa terrorismin vastaisessa toiminnassa.

Matti Vanhanen tulkitsi puheessaan terrorismin kohdistuneen myös Suomeen. "Emme ole tässä taistelussa mitään sivullisia, vaan isku Madridiin tai New Yorkiin oli samalla isku myös meitä vastaan", sanoi Vanhanen.

Tämä on vahvaa retoriikkaa, jolla voidaan osoittaa myötätuntoa terrori-iskuista kärsineitä kohtaan, mutta on varottava, ettei retoriikka vie mennessään. Suomeen iskut eivät ole kohdistuneet, eivätkä hevin kohdistukaan, kun pysyttäydymme sotatoimien ulkopuolella.

Viime tammikuussa (16.1.) tällä palstalla julkaistussa kolumnissani kysyin, onko Suomi astumassa Kaarle XII:n tielle. Viime päivien puheiden ja tapahtumien valossa tälle kysymykselle on entistä painavammat perusteet.