DRAGSVIK BORT

Perussuomalaiset haluavat jatkaa nykyistä turvallisuuspoliittista linjaa, korottaa puolustuksen määrärahoja ja ohjata kenraaleita tulevan puolustusremontin toteutuksessa. Puolueen turvallisuuspoliittinen asiantuntija, sotahistorian dosentti ja tuore kansanedustaja Jussi Niinistö säilyttäisi kaikki varuskunnat, mutta voisi harkita Dragsvikin lakkauttamista.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Jussi Niinistö on jo kertonut olevansa kiinnostunut puolustusministerin salkusta.

- Meillä on tarkoitus säilyttää yleinen asevelvollisuus, alueellinen puolustus, vahva reservi ja NATOon emme näe tarvetta liittyä tällä vaalikaudella. Me haluamme säilyttää tämän perinteisen suomalaisen turvallisuuspoliittisen linjan, Niinistö toteaa.

- Perussuomalaiset ovat valmiita jopa maltilliseen puolustusvoimain määrärahan korotukseen, ottaen huomioon tämän edessä olevan puolustusvoimauudistuksen ja materiaalin kallistumisen.
"Dragsvikille vain kielipoliittiset perusteet"

Suomen puolustusvoimat on määrä uudistaa alkavalla vaalikaudella perusteellisesti. Kaikkien puolustusremonttien yhteydessä eniten on riidelty varuskuntien kohtalosta. Niinistön mukaan ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan lakkauttaminen saattaisi säästösyistä tulla kysymykseen.

- Perussuomalaiset eivät ole lakkauttamassa yhtään varuskuntaa Suomesta, mutta jos yksi varuskunta pitää lakkauttaa, olkoon se sitten Dragsvik. Sille ei ole sotilaspoliittisia eikä myöskään aluepoliittisia perusteita, on vain kielipoliittiset perusteet.

Jussi Niinistön mielestä suomenruotsalaisten varuskunta Dragsvik voitaisiin vaivattomasti yhdistää esimerkiksi Upinniemeen. Niinistön mukaan puolustuksessa syntyisi säästöjä mm. venäläisperäisen tykistön elinkaarta jatkamalla. Hän miettisi myös uusiksi puolustusvoimain helikopteritarpeen ja Hornettien rynnäkkövarustuksen.
Perussuomalaiset tahtoo vaikuttaa uudistukseen

Puolustusvoimain remontti onkin perussuomalaisten mielestä niin tärkeä asia, ettei sen toteutusta voi jättää yksin ammattisotilaiden käsiin.

- Emme ole antamassa kenraaleille vapaita käsiä toteuttaa puolustusvoimain uudistus. Pelkäämme, että se olisi johtamassa Ruotsin tielle eli yleisen asevelvollisuuden lakkauttamiseen. Ensin siirryttäisiin valikoivaan asevelvollisuuteen, ja sen tien päässä valitettavasti aina häämöttää palkka-armeija.

- Poliittista ohjausta tarvitaan ja perussuomalaiset ovat sitä valmiita antamaan armeijan johdolle, Niinistö kertoo.
151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lakkauttakaa ensin täysin turhat organisaatiot kuten SOTLK , päällekäinen toiminta niin kuin mitä ...
Varuskunnistahan löytyy jo kaikki tämän organisaation henkilöitä.Verorahoillamme turhaa toimintaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marshall g kirjoitti:

Perussuomalaiset haluavat jatkaa nykyistä turvallisuuspoliittista linjaa, korottaa puolustuksen määrärahoja ja ohjata kenraaleita tulevan puolustusremontin toteutuksessa. Puolueen turvallisuuspoliittinen asiantuntija, sotahistorian dosentti ja tuore kansanedustaja Jussi Niinistö säilyttäisi kaikki varuskunnat, mutta voisi harkita Dragsvikin lakkauttamista.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Jussi Niinistö on jo kertonut olevansa kiinnostunut puolustusministerin salkusta.

- Meillä on tarkoitus säilyttää yleinen asevelvollisuus, alueellinen puolustus, vahva reservi ja NATOon emme näe tarvetta liittyä tällä vaalikaudella. Me haluamme säilyttää tämän perinteisen suomalaisen turvallisuuspoliittisen linjan, Niinistö toteaa.

- Perussuomalaiset ovat valmiita jopa maltilliseen puolustusvoimain määrärahan korotukseen, ottaen huomioon tämän edessä olevan puolustusvoimauudistuksen ja materiaalin kallistumisen.
"Dragsvikille vain kielipoliittiset perusteet"

Suomen puolustusvoimat on määrä uudistaa alkavalla vaalikaudella perusteellisesti. Kaikkien puolustusremonttien yhteydessä eniten on riidelty varuskuntien kohtalosta. Niinistön mukaan ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan lakkauttaminen saattaisi säästösyistä tulla kysymykseen.

- Perussuomalaiset eivät ole lakkauttamassa yhtään varuskuntaa Suomesta, mutta jos yksi varuskunta pitää lakkauttaa, olkoon se sitten Dragsvik. Sille ei ole sotilaspoliittisia eikä myöskään aluepoliittisia perusteita, on vain kielipoliittiset perusteet.

Jussi Niinistön mielestä suomenruotsalaisten varuskunta Dragsvik voitaisiin vaivattomasti yhdistää esimerkiksi Upinniemeen. Niinistön mukaan puolustuksessa syntyisi säästöjä mm. venäläisperäisen tykistön elinkaarta jatkamalla. Hän miettisi myös uusiksi puolustusvoimain helikopteritarpeen ja Hornettien rynnäkkövarustuksen.
Perussuomalaiset tahtoo vaikuttaa uudistukseen

Puolustusvoimain remontti onkin perussuomalaisten mielestä niin tärkeä asia, ettei sen toteutusta voi jättää yksin ammattisotilaiden käsiin.

- Emme ole antamassa kenraaleille vapaita käsiä toteuttaa puolustusvoimain uudistus. Pelkäämme, että se olisi johtamassa Ruotsin tielle eli yleisen asevelvollisuuden lakkauttamiseen. Ensin siirryttäisiin valikoivaan asevelvollisuuteen, ja sen tien päässä valitettavasti aina häämöttää palkka-armeija.

- Poliittista ohjausta tarvitaan ja perussuomalaiset ovat sitä valmiita antamaan armeijan johdolle, Niinistö kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu